اليوم TREXIPTV

دليل البرامج الإلكترونيFI--TV5

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 26-06-2026 03:00:00

End
26-06-2026 03:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 26-06-2026 03:20:00

End
26-06-2026 03:45:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 26-06-2026 03:45:00

End
26-06-2026 04:05:00

Härjedalenissa sijaitsevassa Ytterbergetissä tiimi muuttaa 1800-luvun keittiön taiteilija Johnin maalausateljeeksi. Mutta tie ei ole yhtä suora kuin naulat ja he taisteltavat sekä kovaa kylmyyttä että aikaa vastaan.

Starting: 26-06-2026 04:05:00

End
26-06-2026 04:50:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 26-06-2026 04:50:00

End
26-06-2026 05:35:00

Vaaleanpunaisiin pukeutunut Riina ilmestyi kouluun ja Aleksin kanssa syttyi teiniromanssi. Se romuttui ailahtelevaisiin tunteisiin, mutta vanha suola alkoi janottaa, ja vuosien myötä suhde hitsautui raudanlujaksi.

Starting: 26-06-2026 05:35:00

End
26-06-2026 06:30:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 26-06-2026 06:30:00

End
26-06-2026 07:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 26-06-2026 07:00:00

End
26-06-2026 07:30:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 26-06-2026 07:30:00

End
26-06-2026 07:55:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 26-06-2026 07:55:00

End
26-06-2026 08:25:00

Henrika ja Martin ihastuivat Tänndalenin hiljaisuuteen. Heidän ostamansa mökki on rakennettu 1970-luvulla ja se on ollut siitä lähtien koskematon. Nyt pariskunta haaveilee sen kunnostamisesta, jotta he voisivat tulevaisuudessa mennä naimisiin siellä.

Starting: 26-06-2026 08:25:00

End
26-06-2026 09:20:00

Huono ravintolan korjaaminen kunnolliseksi on haastavaa missä tahansa olosuhteissa, mutta entä jos aikaa on kaksi päivää ja budjetti on 10 000 dollaria? Onko tehtävä mahdoton? Haasteeseen tarttuu englantilainen julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvine. Pystyykö hän pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 26-06-2026 09:20:00

End
26-06-2026 10:15:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 26-06-2026 10:15:00

End
26-06-2026 11:15:00

Huonekaluentisöijä Steve saa haasteen antaa viktoriaaniselle ruokapöydälle epätavallisen uuden ilmeen. Välittäjä Drew tuo eläintentäyttäjä Chrisille huonokuntoisen krokotiilin.

Starting: 26-06-2026 11:15:00

End
26-06-2026 12:10:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 26-06-2026 12:10:00

End
26-06-2026 13:05:00

Axel Towersissa Jens ja hänen kollegansa havaitsevat huumeita käyttäviä nuoria miehiä. Nørreportissa varkaustapaus muuttuu vakavaksi pahoinpitelyksi.

Starting: 26-06-2026 13:05:00

End
26-06-2026 14:05:00

Outo onnettomuus aiheuttaa loukkaantumisen jäteauton kuljettajalle, ja syöpäpotilas loukkaantuu nokkakolarissa.

Starting: 26-06-2026 14:05:00

End
26-06-2026 15:05:00

Rakennustyöt alkavat pian Billin ja Marien 1 euron talossa. Marie matkustaa Palermoon ostamaan laattoja. Solveig haluaa huoneeseensa leirintäteeman.

Starting: 26-06-2026 15:05:00

End
26-06-2026 16:05:00

Susijengi kokoontuu viimeisen kerran Las Vegasiin, mistä kaikki alkoi, ja kaupunki murenee äkillisen tuhon kourissa. Eeppinen loppu eeppiselle tarinalle.

Starting: 26-06-2026 16:05:00

End
26-06-2026 18:00:00

Nuori poika huomaa, että hänellä on yliluonnollisia voimia. Lisäksi pojalle selviää, että hän ei ole kotoisin tältä planeetalta. Vartuttuaan hän alkaa selvittää alkuperäänsä ja syytä, miksi hänet on lähetetty maapallolle. Sankarilta vaaditaan kuitenkin poikkeuksellisia tekoja, jos hän haluaa antaa ihmiskunnalle toivoa tulevasta ja pelastaa maailman tuholta.

Starting: 26-06-2026 18:00:00

End
26-06-2026 20:45:00

Terminator-elokuvasarjan odotettu viides osa käynnistyy, kun koneita vastaan taistelevan ihmiskunnan johtaja John Connor (Jason Clarke) lähettää kersantti Reesen (Jai Courtney) vuoteen 1984 pelastamaan Sarah Connorin (Emilia Clarke). Vuonna 1984 Reese huomaa, että menneisyys ei ole sellainen kuin hänelle on kerrottu. T-800:lla (Arnold Schwarzenegger) on nyt uusi tehtävä. Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Emilia Clarke, Jai Courtney, Jason Clarke, J.K. Simmons. Ohjaus: Alan Taylor.

Starting: 26-06-2026 20:45:00

End
26-06-2026 23:10:00

Jeopardyn semifinaalit käynnistyvät! Kolme alkukarsintansa voittanutta julkisuuden henkilöä jatkaa rahan keräämistä hyväntekeväisyyskohteelleen ja taistelee samalla paikasta Jeopardy-finaalissa. Jakson voittaja pääsee kilpailemaan Jeopardyn mestaruudesta!

Starting: 26-06-2026 23:10:00

End
27-06-2026 00:05:00

Poliisia pakoon pyrkinyt auto jää lopulta kiinni Kistassa. Skootterilla on tiukat paikat, kun se yrittää päästä pakoon kahta moottoripyöräpoliisia.

Starting: 27-06-2026 00:05:00

End
27-06-2026 01:05:00

Onnistunut kyttäysoperaatio paljastaa huumekaupat Lundin parkkipaikalla. Varastetun kuorma-auton jahti Tukholmassa vie poliisin kentälle.

Starting: 27-06-2026 01:05:00

End
27-06-2026 02:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 27-06-2026 02:00:00

End
27-06-2026 02:30:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 27-06-2026 02:30:00

End
27-06-2026 03:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 27-06-2026 03:00:00

End
27-06-2026 03:20:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 27-06-2026 03:20:00

End
27-06-2026 03:45:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 27-06-2026 03:45:00

End
27-06-2026 04:05:00

Henrika ja Martin ihastuivat Tänndalenin hiljaisuuteen. Heidän ostamansa mökki on rakennettu 1970-luvulla ja se on ollut siitä lähtien koskematon. Nyt pariskunta haaveilee sen kunnostamisesta, jotta he voisivat tulevaisuudessa mennä naimisiin siellä.

Starting: 27-06-2026 04:05:00

End
27-06-2026 04:45:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 27-06-2026 04:45:00

End
27-06-2026 05:30:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 27-06-2026 05:30:00

End
27-06-2026 06:15:00

Kausi 3, osa 2. 28-vuotias Ninni Vartiamäki ja 37-vuotias Jouni Walden viettävät ylellisiä häitään Vanajanlinnassa. Hääpäivän aattona tilanne syöksyy kohti katastrofia, sillä raivostunut morsian ei sulata tietoa juhla-paikalta puuttuvista kukista. (Kotimainen tosi-tv, 2019).

Starting: 27-06-2026 06:15:00

End
27-06-2026 07:15:00

Eurajokisten Susannen ja Leevin tie alttarille on ollut kivinen. Paria on riepotellut niin alkoholiongelma, syöpä kuin kaksi kertaa onnettomuuksissa tuhoutunut kotitalokin. Vaikeuksista ei kuitenkaan olla lannistuttu.

Starting: 27-06-2026 07:15:00

End
27-06-2026 08:15:00

Poliisit Sofia ja Jeppe pysäyttävät auton, jota epäillään käytettävän huumeiden salakuljetukseen. Autosta löytyy valkoista jauhetta oliiviöljypulloista.

Starting: 27-06-2026 08:15:00

End
27-06-2026 09:10:00

Traktori on juuttunut sateen kastelemaan, mutaiseen peltoon. Traktori on saatava irti nyt, jos sadonkorjuu halutaan saada onnistumaan.

Starting: 27-06-2026 09:10:00

End
27-06-2026 10:10:00

Vesterbrossa Kenneth ja Rasmus kutsutaan Kødbyenin huumeiden vastaanottohuoneeseen H17. Henkilökunta on saanut tappouhkauksia.

Starting: 27-06-2026 10:10:00

End
27-06-2026 11:05:00

Kenneth ja hänen kollegansa pitävät kuninkaallisia silmällä tämänvuotisen Royal Runin aikana. Isabella työskentelee nuorten kanssa projektissa.

Starting: 27-06-2026 11:05:00

End
27-06-2026 12:00:00

Poliisia pakoon pyrkinyt auto jää lopulta kiinni Kistassa. Skootterilla on tiukat paikat, kun se yrittää päästä pakoon kahta moottoripyöräpoliisia.

Starting: 27-06-2026 12:00:00

End
27-06-2026 13:00:00

Onnistunut kyttäysoperaatio paljastaa huumekaupat Lundin parkkipaikalla. Varastetun kuorma-auton jahti Tukholmassa vie poliisin kentälle.

Starting: 27-06-2026 13:00:00

End
27-06-2026 13:55:00

Superkoira Krypto ja Superman ovat parhaat ystävät, jotka taistelevat rikollisuutta vastaan Metropoliksessa. Kun Superman ja muu Justice League kaapataan, Krypto muodostaa tiimin supervoimia omaavista lemmikeistä pelastaakseen supersankarit.

Starting: 27-06-2026 13:55:00

End
27-06-2026 16:05:00

Stanley Ipkiss elää erittäin tylsää ja yksitoikkoista elämää. Hänen pomonsa pankissa huutaa ja kiljuu hänelle ja hänen ainoa ystävänsä on pikkuinen rakki. Mutta kaikki tämä muuttuu kun hän löytää maagisen Naamion.

Starting: 27-06-2026 16:05:00

End
27-06-2026 18:00:00

New Yorkista Lontooseen matkaava lentopoliisi Bill Marks saa älypuhelimeensa epäilyttävän tekstiviestin. Joku uhkaa tappaa yhden matkustajan joka 20. minuutti, ellei 150 miljoonaa dollaria siirretä uhkaajan ilmoittamalle tilille. Kolmen käsikirjoittajan voimin kehitelty juonikuvio on ilahduttavan energinen, intensiivinen ja loppuun saakka yllättävä. Laatikon ulkopuolelle pyrkivä kamera-ajattelu ja sen ruokkimat liike- ja rajausvalinnat laajentavat matkustamoon survotun painekattilanäytelmän puitteita nautittavasti.

Starting: 27-06-2026 18:00:00

End
27-06-2026 20:05:00

Todistettuaan erään potilaan kanssa sattunutta outoa ja traumaattista tapausta tohtori Rose Cotter alkaa kokea pelottavia tapahtumia, joita hän ei osaa selittää.

Starting: 27-06-2026 20:05:00

End
27-06-2026 22:15:00

Tänään on Jeopardyn toisen semifinaalin aika! Kolme alkukarsintansa voittanutta koko kansan suosikkia tavoittelee paikkaa Jeopardyn finaalissa. Siellä jakson voittaja kohtaa toiset semifinaalinsa voittaneet kilpailijat ja taistelee Jeopardy-mestaruudesta!

Starting: 27-06-2026 22:15:00

End
27-06-2026 23:20:00

On Jeopardyn viimeisen semifinaalin aika ja jaossa on enää yksi paikka Jeopardy-finaaliin! Kolme alkueränsä voittanutta julkkis-kilpailijaa kohtaa Kalle Lambergin isännöimässä semifinaalissa, jonka voittaja etenee visailemaan Jeopardy-mestarin tittelistä!

Starting: 27-06-2026 23:20:00

End
28-06-2026 00:15:00

Örebrossa epäilty kuljettaja yrittää paeta poliisia ajamalla ympyrää. Lidköpingissä poliisi etsii varastettua tanssiyhtyebussia.

Starting: 28-06-2026 00:15:00

End
28-06-2026 01:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 28-06-2026 01:15:00

End
28-06-2026 01:45:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 28-06-2026 01:45:00

End
28-06-2026 02:15:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 28-06-2026 02:15:00

End
28-06-2026 03:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 28-06-2026 03:00:00

End
28-06-2026 03:20:00

Hannan asuntolaivan rakensi hänen isoisänsä Suomen talvisodan päätyttyä. Aika on jättänyt jälkensä ja nyt on toimittava - asuntolaiva on pelastettava, jotta mökkiunelmasta tulee totta.

Starting: 28-06-2026 03:20:00

End
28-06-2026 04:05:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 28-06-2026 04:05:00

End
28-06-2026 04:50:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 28-06-2026 04:50:00

End
28-06-2026 05:30:00

Rakennustyöt alkavat pian Billin ja Marien 1 euron talossa. Marie matkustaa Palermoon ostamaan laattoja. Solveig haluaa huoneeseensa leirintäteeman.

Starting: 28-06-2026 05:30:00

End
28-06-2026 06:20:00

Kaikki tiet vievät Roomaan! Sinne vie myös Akun ja Kallen matka. Colosseum on yksi maailman seitsemästä ihmeestä, ja toki se pitää nähdä! Mutta Rooma tarjoaa paljon muutakin: gladiaattoreita, pastaa ja tietysti gelatoa.

Starting: 28-06-2026 06:20:00

End
28-06-2026 07:15:00

Jeopardyn semifinaalit käynnistyvät! Kolme alkukarsintansa voittanutta julkisuuden henkilöä jatkaa rahan keräämistä hyväntekeväisyyskohteelleen ja taistelee samalla paikasta Jeopardy-finaalissa. Jakson voittaja pääsee kilpailemaan Jeopardyn mestaruudesta!

Starting: 28-06-2026 07:15:00

End
28-06-2026 08:15:00

Tänään on Jeopardyn toisen semifinaalin aika! Kolme alkukarsintansa voittanutta koko kansan suosikkia tavoittelee paikkaa Jeopardyn finaalissa. Siellä jakson voittaja kohtaa toiset semifinaalinsa voittaneet kilpailijat ja taistelee Jeopardy-mestaruudesta!

Starting: 28-06-2026 08:15:00

End
28-06-2026 09:15:00

On Jeopardyn viimeisen semifinaalin aika ja jaossa on enää yksi paikka Jeopardy-finaaliin! Kolme alkueränsä voittanutta julkkis-kilpailijaa kohtaa Kalle Lambergin isännöimässä semifinaalissa, jonka voittaja etenee visailemaan Jeopardy-mestarin tittelistä!

Starting: 28-06-2026 09:15:00

End
28-06-2026 10:10:00

Örebrossa epäilty kuljettaja yrittää paeta poliisia ajamalla ympyrää. Lidköpingissä poliisi etsii varastettua tanssiyhtyebussia.

Starting: 28-06-2026 10:10:00

End
28-06-2026 11:10:00

Superkoira Krypto ja Superman ovat parhaat ystävät, jotka taistelevat rikollisuutta vastaan Metropoliksessa. Kun Superman ja muu Justice League kaapataan, Krypto muodostaa tiimin supervoimia omaavista lemmikeistä pelastaakseen supersankarit.

Starting: 28-06-2026 11:10:00

End
28-06-2026 13:10:00

Kun Doran vanhemmat katoavat kultakaupungin etsinnöissä, Dora ryhtyy tositoimiin löytääkseen heidät. Seuraa Doraa ja hänen ystäviään, jotka suunnistavat viidakossa, päihittävät aarteenmetsästäjät ja ratkaisevat tarunomaisen kaupungin salaisuuden.

Starting: 28-06-2026 13:10:00

End
28-06-2026 15:15:00

Nuori poika huomaa, että hänellä on yliluonnollisia voimia. Lisäksi pojalle selviää, että hän ei ole kotoisin tältä planeetalta. Vartuttuaan hän alkaa selvittää alkuperäänsä ja syytä, miksi hänet on lähetetty maapallolle. Sankarilta vaaditaan kuitenkin poikkeuksellisia tekoja, jos hän haluaa antaa ihmiskunnalle toivoa tulevasta ja pelastaa maailman tuholta.

Starting: 28-06-2026 15:15:00

End
28-06-2026 18:00:00

15. tammikuuta 2009 maailma todisti ”Hudson-joen ihmeen”, kun kapteeni ”Sully” Sullenberger onnistui laskeutumaan hätätilanteeseen joutuneella koneellaan Hudson Riverin hyiseen veteen pelastaen kaikki 155 koneen matkustajaa.

Starting: 28-06-2026 18:00:00

End
28-06-2026 19:55:00

Legendaarisen elokuvasarjan kolmannessa jatko-osassa Riggs on viimein löytänyt elämänsä naisen, Lorna Colenin. Riggsin poliisipari Roger Murtaugh puolestaan pohtii eläkkeelle lähtöä ja töitä olisi enää viikko jäljellä. Viimeinen työviikko kuitenkin osoittautuu vauhdikkaammaksi kuin hän osasi kuvitella.

Starting: 28-06-2026 19:55:00

End
28-06-2026 22:15:00

Poliisit Sofia ja Jeppe pysäyttävät auton, jota epäillään käytettävän huumeiden salakuljetukseen. Autosta löytyy valkoista jauhetta oliiviöljypulloista.

Starting: 28-06-2026 22:15:00

End
28-06-2026 23:10:00

Kaikki tiet vievät Roomaan! Sinne vie myös Akun ja Kallen matka. Colosseum on yksi maailman seitsemästä ihmeestä, ja toki se pitää nähdä! Mutta Rooma tarjoaa paljon muutakin: gladiaattoreita, pastaa ja tietysti gelatoa.

Starting: 28-06-2026 23:10:00

End
29-06-2026 00:05:00

Traktori on juuttunut sateen kastelemaan, mutaiseen peltoon. Traktori on saatava irti nyt, jos sadonkorjuu halutaan saada onnistumaan.

Starting: 29-06-2026 00:05:00

End
29-06-2026 01:05:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 01:05:00

End
29-06-2026 01:35:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 01:35:00

End
29-06-2026 02:00:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 29-06-2026 02:00:00

End
29-06-2026 02:30:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 29-06-2026 02:30:00

End
29-06-2026 03:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 03:00:00

End
29-06-2026 03:25:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 03:10:00

End
29-06-2026 03:30:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 03:25:00

End
29-06-2026 03:50:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 03:30:00

End
29-06-2026 03:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 03:50:00

End
29-06-2026 04:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 03:55:00

End
29-06-2026 04:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 29-06-2026 04:15:00

End
29-06-2026 04:40:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 29-06-2026 04:20:00

End
29-06-2026 04:40:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 29-06-2026 04:40:00

End
29-06-2026 05:00:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 29-06-2026 05:00:00

End
29-06-2026 05:50:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 29-06-2026 05:05:00

End
29-06-2026 05:50:00

Vaikeat ajat ovat seestyneet, kun 57-vuotias Tarja ja 15 vuotta nuorempi Raimo sanovat tahdon. Ikäerosta piittaamattoman parin tie kohti alttaria kulki syksyisen karaokeillan kautta.

Starting: 29-06-2026 05:50:00

End
29-06-2026 06:45:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 06:45:00

End
29-06-2026 07:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 06:50:00

End
29-06-2026 07:20:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 07:15:00

End
29-06-2026 07:45:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 29-06-2026 07:20:00

End
29-06-2026 07:45:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 29-06-2026 07:45:00

End
29-06-2026 08:15:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 29-06-2026 08:15:00

End
29-06-2026 08:40:00

Rakennustyöt alkavat pian Billin ja Marien 1 euron talossa. Marie matkustaa Palermoon ostamaan laattoja. Solveig haluaa huoneeseensa leirintäteeman.

Starting: 29-06-2026 08:40:00

End
29-06-2026 09:35:00

Huono ravintolan korjaaminen kunnolliseksi on haastavaa missä tahansa olosuhteissa, mutta entä jos aikaa on kaksi päivää ja budjetti on 10 000 dollaria? Onko tehtävä mahdoton? Haasteeseen tarttuu englantilainen julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvine. Pystyykö hän pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 29-06-2026 09:35:00

End
29-06-2026 10:30:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 29-06-2026 10:30:00

End
29-06-2026 11:25:00

Drew Pritchard pyytää kahta asiantuntijaa kunnostamaan moottoroidun vintage-polkupyörän. Puuseppä Robin Johnson entisöi viktoriaanisen kirjoituspöydän.

Starting: 29-06-2026 11:25:00

End
29-06-2026 12:25:00

Chase Morrill alongside his brother, sister and friend is on a mission to save and transform abandoned cabins buried in the remote Maine woods.

Starting: 29-06-2026 12:25:00

End
29-06-2026 13:15:00

Marien yksinäinen hirsimökki on kivenheiton päässä napapiiriltä. Mökki on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja keittiön rakensi Marien isoisä 80 vuotta sitten. Nyt Marie haaveilee keittiön kunnostamisesta mutta niin, että suvun historian ja isoisän jälki säilyy mökissä.

Starting: 29-06-2026 13:15:00

End
29-06-2026 14:10:00

Moottoripyöräilijä välttää täpärästi 15 metrin pudotuksen, teini-ikäinen työntekijä pelastetaan pimeässä ja kivenputoaminen aiheuttaa vammoja ensihoitajaopiskelijalle.

Starting: 29-06-2026 14:10:00

End
29-06-2026 15:05:00

Perävaunu syttyy tuleen ja pysäyttää liikenteen maantiellä lähellä Vardea. Thomas on pelastamassa perävaunua, kun uusi hälytys tulee.

Starting: 29-06-2026 15:05:00

End
29-06-2026 16:05:00

Chris ja Niels saapuvat vakavaan auto-onnettomuuteen moottoritiellä lähellä rajaa. Auto on kääntynyt ylösalaisin ja useita ihmisiä on loukkaantunut.

Starting: 29-06-2026 16:05:00

End
29-06-2026 17:00:00

Koomikkokaksikko Aku ja Kalle seikkailevat ihmeiden perässä Sloveniaan. Vaikutuksen tekevät erityisesti Postojnan tippukiviluola salaperäisine olmeineen, sekä maailman suurin luolalinna, Predjama.

Starting: 29-06-2026 17:00:00

End
29-06-2026 18:00:00

Kernin piirikunnan apulaissheriffi Joe Deacon lähetetään Los Angelesiin suorittamaan nopeaa todistusaineiston keräystehtävää. Sen sijaan hänet tempaistaan mukaan kaupunkia terrorisoivan sarjamurhaajan etsintöihin.

Starting: 29-06-2026 18:00:00

End
29-06-2026 20:35:00

Yhdysvallat on ydinsodan jäljiltä autiomaata. Mega City Onen kaoottiset kadut ovat rikollisten hallussa. Järjestystä ylläpitävät ainoastaan tuomareiksi kutsutut poliisit, jotka toimivat myös pyöveleinä.

Starting: 29-06-2026 20:35:00

End
29-06-2026 22:20:00

Kipinät lentelevät Lisbonin ja miljardööri Walter Mashburnin (vieraileva tähti CURRIE GRAHAM) välillä. Jane ja CBI-tiimi tutkivat tappouhkausta ja pelastautuvat täpärästi räjähdykseltä.

Starting: 29-06-2026 22:20:00

End
29-06-2026 23:15:00

Koomikkokaksikko Aku ja Kalle seikkailevat ihmeiden perässä Sloveniaan. Vaikutuksen tekevät erityisesti Postojnan tippukiviluola salaperäisine olmeineen, sekä maailman suurin luolalinna, Predjama.

Starting: 29-06-2026 23:15:00

End
30-06-2026 00:10:00

Drew Pritchard pyytää kahta asiantuntijaa kunnostamaan moottoroidun vintage-polkupyörän. Puuseppä Robin Johnson entisöi viktoriaanisen kirjoituspöydän.

Starting: 30-06-2026 00:10:00

End
30-06-2026 01:05:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 30-06-2026 01:05:00

End
30-06-2026 02:05:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 30-06-2026 02:05:00

End
30-06-2026 02:30:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 30-06-2026 02:30:00

End
30-06-2026 03:10:00

Rakennustyöt alkavat pian Billin ja Marien 1 euron talossa. Marie matkustaa Palermoon ostamaan laattoja. Solveig haluaa huoneeseensa leirintäteeman.

Starting: 30-06-2026 03:10:00

End
30-06-2026 03:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 30-06-2026 03:55:00

End
30-06-2026 04:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 30-06-2026 04:20:00

End
30-06-2026 04:40:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 30-06-2026 04:40:00

End
30-06-2026 05:05:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 30-06-2026 05:05:00

End
30-06-2026 05:50:00

Kausi 3, osa 7. Katri Niemelän ja Kari Talvitien suhde sai alkunsa tulenarassa tilanteessa, sillä molemmat olivat ensitapaamisen aikaan naimisissa. Yhteinen rakkaus vei voiton, mutta sen hinnaksi koitui monta raskasta välirikkoa. (Kotimainen tosi-tv, 2019).

Starting: 30-06-2026 05:50:00

End
30-06-2026 06:50:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 30-06-2026 06:50:00

End
30-06-2026 07:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 30-06-2026 07:15:00

End
30-06-2026 07:45:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 30-06-2026 07:45:00

End
30-06-2026 08:10:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 30-06-2026 08:10:00

End
30-06-2026 08:40:00

Marien yksinäinen hirsimökki on kivenheiton päässä napapiiriltä. Mökki on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja keittiön rakensi Marien isoisä 80 vuotta sitten. Nyt Marie haaveilee keittiön kunnostamisesta mutta niin, että suvun historian ja isoisän jälki säilyy mökissä.

Starting: 30-06-2026 08:40:00

End
30-06-2026 09:35:00

Huono ravintolan korjaaminen kunnolliseksi on haastavaa missä tahansa olosuhteissa, mutta entä jos aikaa on kaksi päivää ja budjetti on 10 000 dollaria? Onko tehtävä mahdoton? Haasteeseen tarttuu englantilainen julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvine. Pystyykö hän pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 30-06-2026 09:35:00

End
30-06-2026 10:25:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 30-06-2026 10:25:00

End
30-06-2026 11:25:00

Metalliseppä Ted ja kultaaja Ruth entisöivät yhdessä ruostunutta hevospatsasta. Robin entisöi tanskalaista pöytää 1950-luvulta. Julia kunnostaa vaurioituneen baarikyltin.

Starting: 30-06-2026 11:25:00

End
30-06-2026 12:20:00

Chase Morrill alongside his brother, sister and friend is on a mission to save and transform abandoned cabins buried in the remote Maine woods.

Starting: 30-06-2026 12:20:00

End
30-06-2026 13:15:00

Kausi 1 osa 1/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 30-06-2026 13:15:00

End
30-06-2026 14:10:00

Varastettu kuorma-auto aiheuttaa kaaosta kylässä; Pohjois-Yorkshiren ketjukolariin loukkaantuu useita ihmisiä, muun muassa iäkäs mies.

Starting: 30-06-2026 14:10:00

End
30-06-2026 15:10:00

Thomas ottaa harjoittelevia poliiseja tarkastamaan hierontaklinikoita ja varmistamaan, että niissä on laillisia työntekijöitä. Pian he löytävät työntekijän, joka on etsintäkuulutettu.

Starting: 30-06-2026 15:10:00

End
30-06-2026 16:05:00

Åstorpissa takaa-ajo kiihtyy ja jatkuu peltoalueella. Tukholman ulkopuolella kuorma-auton kuljettaja yrittää auttaa poliisia takaa-ajon aikana.

Starting: 30-06-2026 16:05:00

End
30-06-2026 17:00:00

Jeopardyn kausi huipentuu finaaliin! Kalle Lambergin luotsaamaan tietovisan kolme parasta kilpailijaa kohtaavat toisensa Jeopardy-finaalissa, jonka päätteeksi yksi heistä kruunataan kauden Jeopardy-mestariksi! Voittopotti lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Starting: 30-06-2026 17:00:00

End
30-06-2026 18:00:00

Mitätön pikkudiileri David Clark laatii idioottivarman suunnitelman, kuinka hänestä tulee suuren luokan salakuljettaja. Suostuteltuaan naapurinsa - strippari Rose , luuseri Kenny ja karkulainen Casey - valeperheekseen \.

Starting: 30-06-2026 18:00:00

End
30-06-2026 20:05:00

15. tammikuuta 2009 maailma todisti ”Hudson-joen ihmeen”, kun kapteeni ”Sully” Sullenberger onnistui laskeutumaan hätätilanteeseen joutuneella koneellaan Hudson Riverin hyiseen veteen pelastaen kaikki 155 koneen matkustajaa.

Starting: 30-06-2026 20:05:00

End
30-06-2026 22:00:00

Patrick Janen kidnappaus saa Lisbonin ja CBI:n etsimään epäiltyjä Janen menneiden tutkimusten joukosta. Ikävä kyllä lähes kaikki hänen kanssaan tekemisissä olleet voisivat haluta hänelle pahaa.

Starting: 30-06-2026 22:00:00

End
30-06-2026 22:55:00

Thomas ottaa harjoittelevia poliiseja tarkastamaan hierontaklinikoita ja varmistamaan, että niissä on laillisia työntekijöitä. Pian he löytävät työntekijän, joka on etsintäkuulutettu.

Starting: 30-06-2026 22:55:00

End
30-06-2026 23:50:00

Metalliseppä Ted ja kultaaja Ruth entisöivät yhdessä ruostunutta hevospatsasta. Robin entisöi tanskalaista pöytää 1950-luvulta. Julia kunnostaa vaurioituneen baarikyltin.

Starting: 30-06-2026 23:50:00

End
01-07-2026 00:45:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 01-07-2026 00:45:00

End
01-07-2026 01:35:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 01-07-2026 01:35:00

End
01-07-2026 02:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 01-07-2026 02:00:00

End
01-07-2026 02:30:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 01-07-2026 02:30:00

End
01-07-2026 03:10:00

Marien yksinäinen hirsimökki on kivenheiton päässä napapiiriltä. Mökki on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja keittiön rakensi Marien isoisä 80 vuotta sitten. Nyt Marie haaveilee keittiön kunnostamisesta mutta niin, että suvun historian ja isoisän jälki säilyy mökissä.

Starting: 01-07-2026 03:10:00

End
01-07-2026 03:50:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 01-07-2026 03:50:00

End
01-07-2026 04:15:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 01-07-2026 04:15:00

End
01-07-2026 04:35:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 01-07-2026 04:35:00

End
01-07-2026 05:00:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 01-07-2026 05:00:00

End
01-07-2026 05:50:00

Jenna ja Jarkko iskivät silmänsä toisiinsa jo koulussa, mutta ensitreffeihin kului vuosia. Pari perusti perheen ja avioitui maistraatissa. Päivälleen 10 vuotta treffien jälkeen liitto saa papin aamenen.

Starting: 01-07-2026 05:50:00

End
01-07-2026 06:45:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 01-07-2026 06:45:00

End
01-07-2026 07:10:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 01-07-2026 07:10:00

End
01-07-2026 07:40:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 01-07-2026 07:40:00

End
01-07-2026 08:05:00

Alkaa uusintana. Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 01-07-2026 08:05:00

End
01-07-2026 08:35:00

Kausi 1 osa 1/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 01-07-2026 08:35:00

End
01-07-2026 09:30:00

Huono ravintolan korjaaminen kunnolliseksi on haastavaa missä tahansa olosuhteissa, mutta entä jos aikaa on kaksi päivää ja budjetti on 10 000 dollaria? Onko tehtävä mahdoton? Haasteeseen tarttuu englantilainen julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvine. Pystyykö hän pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 01-07-2026 09:30:00

End
01-07-2026 10:25:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 01-07-2026 10:25:00

End
01-07-2026 11:25:00

Veistäjä Nick kunnostaa kultaista kotkaa esittävän murenevan puuveistoksen. Kupariseppä Ted keksii merivalolle uuden käyttökohteen. Kultaaja Ruth antaa tulisijalle uuden silauksen.

Starting: 01-07-2026 11:25:00

End
01-07-2026 12:20:00

Chase Morrill alongside his brother, sister and friend is on a mission to save and transform abandoned cabins buried in the remote Maine woods.

Starting: 01-07-2026 12:20:00

End
01-07-2026 13:15:00

Kausi 1 osa 2/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 01-07-2026 13:15:00

End
01-07-2026 14:10:00

Sarjassa seurataan Yorkshiren lentoambulanssipalvelussa työskentelevien lääkäreiden ja ensihoitajan hengenpelastustyötä.

Starting: 01-07-2026 14:10:00

End
01-07-2026 15:10:00

Eräs Kööpenhaminan poliisin huumeyksikkö tutkii perheen asunnon varhain eräänä aamuna. He löytävät sekä huumeita että paljon käteistä.

Starting: 01-07-2026 15:10:00

End
01-07-2026 16:05:00

Jönköpingissä poliisi pysäyttää laittoman katukilpailun keskellä yötä. Pienellä tiellä Luulajan ulkopuolella poliisi pysäyttää traktorin.

Starting: 01-07-2026 16:05:00

End
01-07-2026 17:00:00

Late ja Sarkku ovat saaneet talonsa asumiskelpoiseen kuntoon. Työt tiluksilla eivät ole loppuneet ja hurjia tulevaisuuden suunnitelmiakin löytyy. Pariskunta perustaa Käkisaari Oy:n, elvyttää Väinö Linnan aikaisen kesätanssiperinteen ja ostaa raktorin.

Starting: 01-07-2026 17:00:00

End
01-07-2026 17:30:00

Late käy katsomassa traktorin valmistumista ja saa myös vinkkejä maanviljelyyn. Sarkun mielessä on tärkeiden asioiden tekeminen, mutta työkiireet häiritsevät toteutusta. Pariskunta selvittää myös saadaanko Käkisaareen uusi lauman vartija.

Starting: 01-07-2026 17:30:00

End
01-07-2026 18:00:00

Bodaajakolmikko suunnittelee juonen, jossa he kiristämisen ja kidnappauksen avulla rikastuvat, mutta elämä ei hymyilekään yhtä valoisasti kuin Floridan aurinko.

Starting: 01-07-2026 18:00:00

End
01-07-2026 20:30:00

Nuori poika huomaa, että hänellä on yliluonnollisia voimia. Lisäksi pojalle selviää, että hän ei ole kotoisin tältä planeetalta. Vartuttuaan hän alkaa selvittää alkuperäänsä ja syytä, miksi hänet on lähetetty maapallolle. Sankarilta vaaditaan kuitenkin poikkeuksellisia tekoja, jos hän haluaa antaa ihmiskunnalle toivoa tulevasta ja pelastaa maailman tuholta.

Starting: 01-07-2026 20:30:00

End
01-07-2026 23:10:00

Patrick Jane hyväksyy hämmentävän kolmoismurhan kohdalla apua astrologi Ellis Marsilta. Uhreista kaksi on poliiseja ja yksi sairaankuljettajan sulhanen.

Starting: 01-07-2026 23:10:00

End
02-07-2026 00:05:00

Eräs Kööpenhaminan poliisin huumeyksikkö tutkii perheen asunnon varhain eräänä aamuna. He löytävät sekä huumeita että paljon käteistä.

Starting: 02-07-2026 00:05:00

End
02-07-2026 01:00:00

Veistäjä Nick kunnostaa kultaista kotkaa esittävän murenevan puuveistoksen. Kupariseppä Ted keksii merivalolle uuden käyttökohteen. Kultaaja Ruth antaa tulisijalle uuden silauksen.

Starting: 02-07-2026 01:00:00

End
02-07-2026 02:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 02-07-2026 02:00:00

End
02-07-2026 02:25:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 02-07-2026 02:25:00

End
02-07-2026 03:10:00

Kausi 1 osa 1/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 02-07-2026 03:10:00

End
02-07-2026 03:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 02-07-2026 03:55:00

End
02-07-2026 04:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 02-07-2026 04:20:00

End
02-07-2026 04:40:00

Alkaa uusintana. Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 02-07-2026 04:40:00

End
02-07-2026 05:05:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 02-07-2026 05:05:00

End
02-07-2026 05:50:00

Vuosi sitten maistraatissa vihityt Sanna ja Michael Micu Ohtonen juhlivat 1-vuotishääpäiväänsä Hattulassa. Tinderissä tutustuneen parin rakkaus ei aluksi meinannut roihahtaa, sillä sulhasella meni pupu pöksyihin.

Starting: 02-07-2026 05:50:00

End
02-07-2026 06:40:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 02-07-2026 06:40:00

End
02-07-2026 07:10:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 02-07-2026 07:10:00

End
02-07-2026 07:35:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 02-07-2026 07:35:00

End
02-07-2026 08:05:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 02-07-2026 08:05:00

End
02-07-2026 08:35:00

Kausi 1 osa 2/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 02-07-2026 08:35:00

End
02-07-2026 09:30:00

Julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvinen tehtävänä on tiiminsä kanssa pelastaa epäonnistuneet ravintolat täydelliseltä romahdukselta. Onko tehtävä mahdoton? Pystyvätkö he pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 02-07-2026 09:30:00

End
02-07-2026 10:25:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 02-07-2026 10:25:00

End
02-07-2026 11:20:00

Metalliseppä Ted loihtii jotain uutta lommoisesta keittiölavuaarista. Veistäjä Nick korjaa rikkinäistä vaasia. Puuseppä Robin keksii vintage-lipastolle uuden käyttötarkoituksen.

Starting: 02-07-2026 11:20:00

End
02-07-2026 12:20:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 02-07-2026 12:20:00

End
02-07-2026 13:10:00

Kausi 1 osa 3/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 02-07-2026 13:10:00

End
02-07-2026 14:10:00

Sarjassa seurataan Yorkshiren lentoambulanssipalvelussa työskentelevien lääkäreiden ja ensihoitajan hengenpelastustyötä.

Starting: 02-07-2026 14:10:00

End
02-07-2026 15:05:00

Mies riehuu Distortion-festivaaleilla, ja poliisi panee hänet väkisin maahan saadakseen hänet kuriin.

Starting: 02-07-2026 15:05:00

End
02-07-2026 16:05:00

Sjöbossa pakettiauton metsästys jatkuu pellolla. Göteborgissa kaksi poliisia joutuu alakynteen, kun suuri jengi painostaa heitä.

Starting: 02-07-2026 16:05:00

End
02-07-2026 17:00:00

Poliisi ajaa takaa kahta aseistettua epäiltyä, jotka yrittävät päästä pakoon ampumalla. Hurjalla takaa-ajolla on useita uhreja.

Starting: 02-07-2026 17:00:00

End
02-07-2026 18:00:00

Tappava ase 4. Komediallisen toimintasarjan neljännessä osassa vauhtikaksikko jatkaa yhteistyötään tyrmäävän naistutkijan kanssa mutkikkaassa jutussa aasialaista rikollisperhettä vastaan. Ohjaaja: Richard Donner, USA 1997. Pääosissa: Mel Gibson, Danny Glover, Joe Pesci, Rene Russo, Chris Rock, Jet Li.

Starting: 02-07-2026 18:00:00

End
02-07-2026 20:25:00

Bodaajakolmikko suunnittelee juonen, jossa he kiristämisen ja kidnappauksen avulla rikastuvat, mutta elämä ei hymyilekään yhtä valoisasti kuin Floridan aurinko.

Starting: 02-07-2026 20:25:00

End
02-07-2026 22:55:00

Amerikkalainen jännityssarja meediona esiintyneestä Patrick Janesta, joka nykyisin avittaa Kalifornian osavaltion poliisia ainutlaatuisella tarkkanäköisyydellään. Itsensä joulupukin itsemurhalta vaikuttava kuolema saa CBI:n tutkijat ymmälleen, kun juttuun liittyy niin aitojen joulupukkien yhdistys kuin vainajan jäsenyys AA-kerhossakin. Samaan aikaan koko Sacramenton CBI:n henkilöstö joutuu tutkinnan kohteeksi.

Starting: 02-07-2026 22:55:00

End
02-07-2026 23:50:00

Mies riehuu Distortion-festivaaleilla, ja poliisi panee hänet väkisin maahan saadakseen hänet kuriin.

Starting: 02-07-2026 23:50:00

End
03-07-2026 00:45:00

Metalliseppä Ted loihtii jotain uutta lommoisesta keittiölavuaarista. Veistäjä Nick korjaa rikkinäistä vaasia. Puuseppä Robin keksii vintage-lipastolle uuden käyttötarkoituksen.

Starting: 03-07-2026 00:45:00

End
03-07-2026 01:40:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 03-07-2026 01:40:00

End
03-07-2026 02:10:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 03-07-2026 02:10:00

End
03-07-2026 03:10:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 03-07-2026 03:10:00

End
03-07-2026 03:35:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 03-07-2026 03:35:00

End
03-07-2026 04:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 03-07-2026 04:00:00

End
03-07-2026 04:25:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 03-07-2026 04:25:00

End
03-07-2026 04:45:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 03-07-2026 04:45:00

End
03-07-2026 05:10:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 03-07-2026 05:10:00

End
03-07-2026 05:55:00

Forssalaiset Tea Repo, 43, ja Vesa Jaakkola, 40, saavat toisensa Tean hevostilan vintillä Jokioisissa. Parin juhlahumu jatkuu taatusti railakkaissa tunnelmissa, sillä hääpäivä huipentuu ruotsinlaivalle.

Starting: 03-07-2026 05:55:00

End
03-07-2026 06:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 03-07-2026 06:55:00

End
03-07-2026 07:25:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 03-07-2026 07:25:00

End
03-07-2026 07:55:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 03-07-2026 07:55:00

End
03-07-2026 08:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 03-07-2026 08:20:00

End
03-07-2026 08:45:00

Kausi 1 osa 3/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 03-07-2026 08:45:00

End
03-07-2026 09:45:00

Julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvinen tehtävänä on tiiminsä kanssa pelastaa epäonnistuneet ravintolat täydelliseltä romahdukselta. Onko tehtävä mahdoton? Pystyvätkö he pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 03-07-2026 09:45:00

End
03-07-2026 10:35:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 03-07-2026 10:35:00

End
03-07-2026 11:35:00

Automata-asiantuntijat Michael ja Maria Start elvyttävät Drew Pritchardille Frankensteinin hirviön. Verhoilija Craig Hughes muokkaa 1930-luvun kirjastotuolin uuteen uskoon.

Starting: 03-07-2026 11:35:00

End
03-07-2026 12:35:00

Chase Morrill alongside his brother, sister and friend is on a mission to save and transform abandoned cabins buried in the remote Maine woods.

Starting: 03-07-2026 12:35:00

End
03-07-2026 13:25:00

Mies riehuu Distortion-festivaaleilla, ja poliisi panee hänet väkisin maahan saadakseen hänet kuriin.

Starting: 03-07-2026 13:25:00

End
03-07-2026 14:25:00

Sarjassa seurataan Yorkshiren lentoambulanssipalvelussa työskentelevien lääkäreiden ja ensihoitajan hengenpelastustyötä.

Starting: 03-07-2026 14:25:00

End
03-07-2026 15:20:00

Bill ja Marie odottavat rakentajien tulevan korjaamaan katon. Marie kutsuu 17 suomalaista naista vierailulle Sisiliaan – ja nyt rahat ovat loppu.

Starting: 03-07-2026 15:20:00

End
03-07-2026 16:15:00

Ben Stillerin paras ohjaus on muotimaailman pinnallisuuksille herkullisesti pottuileva miesmallikomedia. Stiller esittää kollicatwalkin kuningasta, Derek Zoolanderia, jonka kolea muikistelu komistaa jokaista muotilehteä. Derekin ammattiylpeys saa kuitenkin kolhun, kun vuoden miesmalli –palkinto meneekin nousukasmaiselle Hanselille. Zoolander on heikoimmillaankin hauska keskisormennäyttö superegoille ja –narsismille, ja parhaimmillaan lähes taide-elokuvaan verrattavaa komediasurrealismia. Filmin kerrotaan kuuluvan myös mestariohjaaja.

Starting: 03-07-2026 16:15:00

End
03-07-2026 18:00:00

Vuosi on 2054. Washington DC:ssä ei ole tapahtunut murhia 6 vuoteen - kiitos kolmen tulevaisuuteen katsovan \.

Starting: 03-07-2026 18:00:00

End
03-07-2026 20:45:00

Kernin piirikunnan apulaissheriffi Joe Deacon lähetetään Los Angelesiin suorittamaan nopeaa todistusaineiston keräystehtävää. Sen sijaan hänet tempaistaan mukaan kaupunkia terrorisoivan sarjamurhaajan etsintöihin.

Starting: 03-07-2026 20:45:00

End
03-07-2026 23:10:00

Late ja Sarkku ovat saaneet talonsa asumiskelpoiseen kuntoon. Työt tiluksilla eivät ole loppuneet ja hurjia tulevaisuuden suunnitelmiakin löytyy. Pariskunta perustaa Käkisaari Oy:n, elvyttää Väinö Linnan aikaisen kesätanssiperinteen ja ostaa raktorin.

Starting: 03-07-2026 23:10:00

End
03-07-2026 23:40:00

Late käy katsomassa traktorin valmistumista ja saa myös vinkkejä maanviljelyyn. Sarkun mielessä on tärkeiden asioiden tekeminen, mutta työkiireet häiritsevät toteutusta. Pariskunta selvittää myös saadaanko Käkisaareen uusi lauman vartija.

Starting: 03-07-2026 23:40:00

End
04-07-2026 00:10:00

Åstorpissa takaa-ajo kiihtyy ja jatkuu peltoalueella. Tukholman ulkopuolella kuorma-auton kuljettaja yrittää auttaa poliisia takaa-ajon aikana.

Starting: 04-07-2026 00:10:00

End
04-07-2026 01:05:00

Jönköpingissä poliisi pysäyttää laittoman katukilpailun keskellä yötä. Pienellä tiellä Luulajan ulkopuolella poliisi pysäyttää traktorin.

Starting: 04-07-2026 01:05:00

End
04-07-2026 02:00:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 04-07-2026 02:00:00

End
04-07-2026 02:25:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 04-07-2026 02:25:00

End
04-07-2026 03:10:00

Kausi 1 osa 2/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 04-07-2026 03:10:00

End
04-07-2026 03:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 04-07-2026 03:55:00

End
04-07-2026 04:20:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 04-07-2026 04:20:00

End
04-07-2026 04:40:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 04-07-2026 04:40:00

End
04-07-2026 05:05:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 04-07-2026 05:05:00

End
04-07-2026 05:50:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 04-07-2026 05:50:00

End
04-07-2026 06:40:00

Kausi 3, osa 7. Katri Niemelän ja Kari Talvitien suhde sai alkunsa tulenarassa tilanteessa, sillä molemmat olivat ensitapaamisen aikaan naimisissa. Yhteinen rakkaus vei voiton, mutta sen hinnaksi koitui monta raskasta välirikkoa. (Kotimainen tosi-tv, 2019).

Starting: 04-07-2026 06:40:00

End
04-07-2026 07:40:00

Jenna ja Jarkko iskivät silmänsä toisiinsa jo koulussa, mutta ensitreffeihin kului vuosia. Pari perusti perheen ja avioitui maistraatissa. Päivälleen 10 vuotta treffien jälkeen liitto saa papin aamenen.

Starting: 04-07-2026 07:40:00

End
04-07-2026 08:30:00

Chris ja Niels saapuvat vakavaan auto-onnettomuuteen moottoritiellä lähellä rajaa. Auto on kääntynyt ylösalaisin ja useita ihmisiä on loukkaantunut.

Starting: 04-07-2026 08:30:00

End
04-07-2026 09:30:00

Perävaunu syttyy tuleen ja pysäyttää liikenteen maantiellä lähellä Vardea. Thomas on pelastamassa perävaunua, kun uusi hälytys tulee.

Starting: 04-07-2026 09:30:00

End
04-07-2026 10:25:00

Perävaunu syttyy tuleen ja pysäyttää liikenteen maantiellä lähellä Vardea. Thomas on pelastamassa perävaunua, kun uusi hälytys tulee.

Starting: 04-07-2026 09:30:00

End
04-07-2026 10:25:00

Thomas ottaa harjoittelevia poliiseja tarkastamaan hierontaklinikoita ja varmistamaan, että niissä on laillisia työntekijöitä. Pian he löytävät työntekijän, joka on etsintäkuulutettu.

Starting: 04-07-2026 10:25:00

End
04-07-2026 11:25:00

Eräs Kööpenhaminan poliisin huumeyksikkö tutkii perheen asunnon varhain eräänä aamuna. He löytävät sekä huumeita että paljon käteistä.

Starting: 04-07-2026 11:25:00

End
04-07-2026 12:15:00

Mies riehuu Distortion-festivaaleilla, ja poliisi panee hänet väkisin maahan saadakseen hänet kuriin.

Starting: 04-07-2026 12:15:00

End
04-07-2026 13:15:00

Åstorpissa takaa-ajo kiihtyy ja jatkuu peltoalueella. Tukholman ulkopuolella kuorma-auton kuljettaja yrittää auttaa poliisia takaa-ajon aikana.

Starting: 04-07-2026 13:15:00

End
04-07-2026 14:10:00

Kun Doran vanhemmat katoavat kultakaupungin etsinnöissä, Dora ryhtyy tositoimiin löytääkseen heidät. Seuraa Doraa ja hänen ystäviään, jotka suunnistavat viidakossa, päihittävät aarteenmetsästäjät ja ratkaisevat tarunomaisen kaupungin salaisuuden.

Starting: 04-07-2026 14:10:00

End
04-07-2026 16:15:00

Joanna Eberhart on muuttanut perheineen viehättävään Stepfordin esikaupunkilähiöön Connecticutissa. Pian hänelle kuitenkin selviää, että paikallisten naisten ylettömän täydellisen käytöksen takana on synkkä salaisuus.

Starting: 04-07-2026 16:15:00

End
04-07-2026 18:00:00

(USA 2015) Jimmy Conlon on parhaat päivänsä nähnyt palkkamurhaaja. Vain viina on jäljellä. Kun Jimmyn poika joutuu mafian kanssa kahnaukseen, tilanne muuttuu ja alkaa selviytymistaistelu. Pääosissa Liam Neeson ja Ed Harris.

Starting: 04-07-2026 18:00:00

End
04-07-2026 20:15:00

Vuosi on 2054. Washington DC:ssä ei ole tapahtunut murhia 6 vuoteen - kiitos kolmen tulevaisuuteen katsovan \.

Starting: 04-07-2026 20:15:00

End
04-07-2026 22:55:00

Jeopardyn kausi huipentuu finaaliin! Kalle Lambergin luotsaamaan tietovisan kolme parasta kilpailijaa kohtaavat toisensa Jeopardy-finaalissa, jonka päätteeksi yksi heistä kruunataan kauden Jeopardy-mestariksi! Voittopotti lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Starting: 04-07-2026 22:55:00

End
04-07-2026 23:55:00

Poliisi ajaa takaa kahta aseistettua epäiltyä, jotka yrittävät päästä pakoon ampumalla. Hurjalla takaa-ajolla on useita uhreja.

Starting: 04-07-2026 23:55:00

End
05-07-2026 00:55:00

Sjöbossa pakettiauton metsästys jatkuu pellolla. Göteborgissa kaksi poliisia joutuu alakynteen, kun suuri jengi painostaa heitä.

Starting: 05-07-2026 00:55:00

End
05-07-2026 01:50:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 05-07-2026 01:50:00

End
05-07-2026 02:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 05-07-2026 02:15:00

End
05-07-2026 03:05:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 05-07-2026 03:05:00

End
05-07-2026 03:30:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 05-07-2026 03:30:00

End
05-07-2026 03:50:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 05-07-2026 03:50:00

End
05-07-2026 04:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 05-07-2026 04:15:00

End
05-07-2026 04:40:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 05-07-2026 04:40:00

End
05-07-2026 05:25:00

Chase Morrill alongside his brother, sister and friend is on a mission to save and transform abandoned cabins buried in the remote Maine woods.

Starting: 05-07-2026 05:25:00

End
05-07-2026 06:10:00

Bill ja Marie odottavat rakentajien tulevan korjaamaan katon. Marie kutsuu 17 suomalaista naista vierailulle Sisiliaan – ja nyt rahat ovat loppu.

Starting: 05-07-2026 06:10:00

End
05-07-2026 07:00:00

Late ja Sarkku ovat saaneet talonsa asumiskelpoiseen kuntoon. Työt tiluksilla eivät ole loppuneet ja hurjia tulevaisuuden suunnitelmiakin löytyy. Pariskunta perustaa Käkisaari Oy:n, elvyttää Väinö Linnan aikaisen kesätanssiperinteen ja ostaa raktorin.

Starting: 05-07-2026 07:00:00

End
05-07-2026 07:30:00

Late käy katsomassa traktorin valmistumista ja saa myös vinkkejä maanviljelyyn. Sarkun mielessä on tärkeiden asioiden tekeminen, mutta työkiireet häiritsevät toteutusta. Pariskunta selvittää myös saadaanko Käkisaareen uusi lauman vartija.

Starting: 05-07-2026 07:30:00

End
05-07-2026 07:55:00

Koomikkokaksikko Aku ja Kalle seikkailevat ihmeiden perässä Sloveniaan. Vaikutuksen tekevät erityisesti Postojnan tippukiviluola salaperäisine olmeineen, sekä maailman suurin luolalinna, Predjama.

Starting: 05-07-2026 07:55:00

End
05-07-2026 08:55:00

Jeopardyn kausi huipentuu finaaliin! Kalle Lambergin luotsaamaan tietovisan kolme parasta kilpailijaa kohtaavat toisensa Jeopardy-finaalissa, jonka päätteeksi yksi heistä kruunataan kauden Jeopardy-mestariksi! Voittopotti lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Starting: 05-07-2026 08:55:00

End
05-07-2026 09:55:00

Jönköpingissä poliisi pysäyttää laittoman katukilpailun keskellä yötä. Pienellä tiellä Luulajan ulkopuolella poliisi pysäyttää traktorin.

Starting: 05-07-2026 09:55:00

End
05-07-2026 10:50:00

Sjöbossa pakettiauton metsästys jatkuu pellolla. Göteborgissa kaksi poliisia joutuu alakynteen, kun suuri jengi painostaa heitä.

Starting: 05-07-2026 10:50:00

End
05-07-2026 11:45:00

Migo, fiksu nuori jeti, löytää jotain uskomatonta, nimittäin ihmisen. Uutiset tästä \.

Starting: 05-07-2026 11:45:00

End
05-07-2026 13:30:00

Clara saapuu New Yorkiin kahden lapsensa kanssa paetakseen pahoinpitelevää miestään, joka on poliisi. Hänen on sopeuduttava ankaraan elämään kaduilla, mutta aikanaan hän löytää muukalaisten kiltteyden.

Starting: 05-07-2026 13:30:00

End
05-07-2026 15:50:00

Mitätön pikkudiileri David Clark laatii idioottivarman suunnitelman, kuinka hänestä tulee suuren luokan salakuljettaja. Suostuteltuaan naapurinsa - strippari Rose , luuseri Kenny ja karkulainen Casey - valeperheekseen \.

Starting: 05-07-2026 15:50:00

End
05-07-2026 18:00:00

Tositarina Michael Oherista, kodittomasta nuorukaisesta, joka Tuohyn perheen tuella kääntää elämänsä suunnan. Perheen äiti Leigh Anne ottaa mustan pojan siipiensä suojaan ja auttaa tätä parantamaan sekä jalkapallotaitojaan että arvosanojaan, joita ilman yliopistojoukkueisiin ei ole asiaa.

Starting: 05-07-2026 18:00:00

End
05-07-2026 20:30:00

Tappava ase 4. Komediallisen toimintasarjan neljännessä osassa vauhtikaksikko jatkaa yhteistyötään tyrmäävän naistutkijan kanssa mutkikkaassa jutussa aasialaista rikollisperhettä vastaan. Ohjaaja: Richard Donner, USA 1997. Pääosissa: Mel Gibson, Danny Glover, Joe Pesci, Rene Russo, Chris Rock, Jet Li.

Starting: 05-07-2026 20:30:00

End
05-07-2026 23:00:00

Chris ja Niels saapuvat vakavaan auto-onnettomuuteen moottoritiellä lähellä rajaa. Auto on kääntynyt ylösalaisin ja useita ihmisiä on loukkaantunut.

Starting: 05-07-2026 23:00:00

End
05-07-2026 23:55:00

Koomikkokaksikko Aku ja Kalle seikkailevat ihmeiden perässä Sloveniaan. Vaikutuksen tekevät erityisesti Postojnan tippukiviluola salaperäisine olmeineen, sekä maailman suurin luolalinna, Predjama.

Starting: 05-07-2026 23:55:00

End
06-07-2026 00:50:00

Perävaunu syttyy tuleen ja pysäyttää liikenteen maantiellä lähellä Vardea. Thomas on pelastamassa perävaunua, kun uusi hälytys tulee.

Starting: 06-07-2026 00:50:00

End
06-07-2026 01:50:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 06-07-2026 01:50:00

End
06-07-2026 02:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 06-07-2026 02:15:00

End
06-07-2026 03:05:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 06-07-2026 03:05:00

End
06-07-2026 03:30:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 06-07-2026 03:30:00

End
06-07-2026 03:50:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 06-07-2026 03:50:00

End
06-07-2026 04:15:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 06-07-2026 04:15:00

End
06-07-2026 05:00:00

Alkaa uusintana. Discovery+-palvelusta tuttu sarja nähdään nyt televisiossa kokonaisuudessaan. Uusimmalla kaudella mukana sarjan historian ensimmäisen miespari. Minna ja Jarkko ihastuivat toinen toiseensa jo vuosia aiemmin. Suhde oli kuitenkin sillä erää tuhoon tuomittu. Vuosien kuluttua ensi-ihastuksesta pari tapasi sattumalta samassa ravintolassa, jossa se kohtasi ensi kerran. Siitä hetkestä alkoi kehittyä suuri rakkaustarina.

Starting: 06-07-2026 05:00:00

End
06-07-2026 05:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 06-07-2026 05:55:00

End
06-07-2026 06:25:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 06-07-2026 06:25:00

End
06-07-2026 06:55:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 06-07-2026 06:55:00

End
06-07-2026 07:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 06-07-2026 07:20:00

End
06-07-2026 07:50:00

Bill ja Marie odottavat rakentajien tulevan korjaamaan katon. Marie kutsuu 17 suomalaista naista vierailulle Sisiliaan – ja nyt rahat ovat loppu.

Starting: 06-07-2026 07:50:00

End
06-07-2026 08:40:00

Huono ravintolan korjaaminen kunnolliseksi on haastavaa missä tahansa olosuhteissa, mutta entä jos aikaa on kaksi päivää ja budjetti on 10 000 dollaria? Onko tehtävä mahdoton? Haasteeseen tarttuu englantilainen julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvine. Pystyykö hän pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 06-07-2026 08:40:00

End
06-07-2026 09:35:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 06-07-2026 09:35:00

End
06-07-2026 10:35:00

Puuseppä Robin Johnson korjaa rikkinäisen Boston-keinutuolin. Paperin konservoija Ashleigh Brown entisöi vintage-teatterilavasteen. Rautaseppä Nev Morris työstää rautaporttia.

Starting: 06-07-2026 10:35:00

End
06-07-2026 11:30:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 06-07-2026 11:30:00

End
06-07-2026 12:30:00

Suora lähetys tenniksen Grand Slam -turnauksesta. Selostajana Arne Six, asiantuntijana Jarkko Nieminen.

Starting: 06-07-2026 12:30:00

End
06-07-2026 15:00:00

Kenttävalvontayksikkö suorittaa seurantaa, jonka tuloksena löytyy huumeita. Jouha on valvomassa turvallisuutta loppuunmyydyn Olympiastadionin ympäristössä kun Real Madrid ja Eintracht Frankfurtin kohtaa UEFA Super Cupissa. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 06-07-2026 15:00:00

End
06-07-2026 15:30:00

Järjestyspoliisi jahtaa polkupyörävarasta koirapoliisipartion sekä moottoripyöräpoliisin voimin. Rikospoliisin partio saa kiireellisen tehtävän selvittämään pahoinpitelyä. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 06-07-2026 15:30:00

End
06-07-2026 16:00:00

Konstaapelit Niels ja Agnete etsivät autoa, joka on ylittänyt Tanskan rajan ja jota epäillään aseiden salakuljetuksesta.

Starting: 06-07-2026 16:00:00

End
06-07-2026 16:55:00

Aku ja Kalle ovat saapuneet Itävaltaan. Itävallan Hallstattia on usein nimitetty maailman kauneimmaksi kyläksi. Itävallassa kaksikko myös kipuaa maailman suurimpaan jääluolaan, maistelee Mozartinkuulia ja tutustuu jekkupuistoon.

Starting: 06-07-2026 16:55:00

End
06-07-2026 18:00:00

Urahuijari Roy (Ian McKellen) löytää uuden kohteen: vasta leskeksi jääneen Bettyn (Helen Mirren), joka on miljoonien arvoinen. Ja Roy aikoo viedä kaiken. Parin lähentyessä toisiaan yksinkertainen huijaus muuttuu kuitenkin kovien panosten peliksi. Legendaariset näyttelijät, Mirren ja McKellen, tähdittävät ensimmäistä kertaa yhdessä jännittävää draamaa ihmisten salaisuuksista ja heidän elämistään.

Starting: 06-07-2026 18:00:00

End
06-07-2026 20:05:00

Urahuijari Roy (Ian McKellen) löytää uuden kohteen: vasta leskeksi jääneen Bettyn (Helen Mirren), joka on miljoonien arvoinen. Ja Roy aikoo viedä kaiken. Parin lähentyessä toisiaan yksinkertainen huijaus muuttuu kuitenkin kovien panosten peliksi. Legendaariset näyttelijät, Mirren ja McKellen, tähdittävät ensimmäistä kertaa yhdessä jännittävää draamaa ihmisten salaisuuksista ja heidän elämistään.

Starting: 06-07-2026 18:00:00

End
06-07-2026 20:05:00

Tositarina Michael Oherista, kodittomasta nuorukaisesta, joka Tuohyn perheen tuella kääntää elämänsä suunnan. Perheen äiti Leigh Anne ottaa mustan pojan siipiensä suojaan ja auttaa tätä parantamaan sekä jalkapallotaitojaan että arvosanojaan, joita ilman yliopistojoukkueisiin ei ole asiaa.

Starting: 06-07-2026 20:05:00

End
06-07-2026 22:45:00

Amerikkalainen jännityssarja meediona esiintyneestä Patrick Janesta, joka tätä nykyä avittaa Kalifornian osavaltion poliisia ainutlaatuisella tarkkanäköisyydellään. Patrick ja kumppanit paneutuvat vapaaottelun maailmaan, kun lajista kirjaa kirjoittanut nainen löydetään kuoliaaksi ammuttuna. Epäiltyjen joukossa on niin ottelijoita, promoottoreja kuin entisiä murhamiehiäkin, mutta totuus on lopulta yllättävä.

Starting: 06-07-2026 22:45:00

End
06-07-2026 23:40:00

Aku ja Kalle ovat saapuneet Itävaltaan. Itävallan Hallstattia on usein nimitetty maailman kauneimmaksi kyläksi. Itävallassa kaksikko myös kipuaa maailman suurimpaan jääluolaan, maistelee Mozartinkuulia ja tutustuu jekkupuistoon.

Starting: 06-07-2026 23:40:00

End
07-07-2026 00:35:00

Puuseppä Robin Johnson korjaa rikkinäisen Boston-keinutuolin. Paperin konservoija Ashleigh Brown entisöi vintage-teatterilavasteen. Rautaseppä Nev Morris työstää rautaporttia.

Starting: 07-07-2026 00:35:00

End
07-07-2026 01:30:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 07-07-2026 01:30:00

End
07-07-2026 01:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 07-07-2026 01:55:00

End
07-07-2026 02:25:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 07-07-2026 02:25:00

End
07-07-2026 03:05:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 07-07-2026 03:05:00

End
07-07-2026 03:25:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 07-07-2026 03:25:00

End
07-07-2026 03:50:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 07-07-2026 03:50:00

End
07-07-2026 04:10:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 07-07-2026 04:10:00

End
07-07-2026 05:00:00

Reilut kaksi vuotta aiemmin lähti ystäväporukka ajamaan Rukalle. Kahden toisilleen tuntemattoman katseet kohtasivat ja lempi leimahti. Siitä sai alkunsa Anssin ja Jirkan tarina, joka huipentuu koskettavaan siviilivihkimiseen Hatanpään kartanon kukkaloistossa.

Starting: 07-07-2026 05:00:00

End
07-07-2026 05:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 07-07-2026 05:55:00

End
07-07-2026 06:25:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 07-07-2026 06:25:00

End
07-07-2026 06:50:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 07-07-2026 06:50:00

End
07-07-2026 07:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 07-07-2026 07:20:00

End
07-07-2026 07:45:00

Kausi 1 osa 4/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 07-07-2026 07:45:00

End
07-07-2026 08:40:00

Huono ravintolan korjaaminen kunnolliseksi on haastavaa missä tahansa olosuhteissa, mutta entä jos aikaa on kaksi päivää ja budjetti on 10 000 dollaria? Onko tehtävä mahdoton? Haasteeseen tarttuu englantilainen julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvine. Pystyykö hän pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 07-07-2026 08:40:00

End
07-07-2026 09:35:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 07-07-2026 09:35:00

End
07-07-2026 10:35:00

Veistäjä Nick Elphick saa tehtäväkseen valmistaa peuran luurankoon puuttuvat osat. Huonekaluentisöijä Steve Norman rakentaa sohvan ruusupuusta.

Starting: 07-07-2026 10:35:00

End
07-07-2026 11:30:00

Chase Morrill alongside his brother, sister and friend is on a mission to save and transform abandoned cabins buried in the remote Maine woods.

Starting: 07-07-2026 11:30:00

End
07-07-2026 12:30:00

Suora lähetys tenniksen Grand Slam -turnauksesta. Selostajana Arne Six, asiantuntijana Jarkko Nieminen.

Starting: 07-07-2026 12:30:00

End
07-07-2026 15:00:00

Kenttävalvontayksikkö saa tehtäväkseen tarkkailla juuri Suomeen saapuneita mahdollisia asuntovarkaita. Tehtävä saakin yllättävän käänteen kun selviää että asunnot eivät ole varkaiden kohteena. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 07-07-2026 15:00:00

End
07-07-2026 15:30:00

Järjestyspoliisi etsii aseistautunutta miestä Helsingin keskustassa. Jaksossa seurataan miten Karhu-ryhmä toimii ja työskentelee koiran kanssa. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 07-07-2026 15:30:00

End
07-07-2026 15:55:00

Varastetun moottoripyörän pitkä jahti päättyy bussiin Göteborgissa. Gällivaressa kuljettaja menettää housunsa liikenneympyrässä, ja Uppsalassa poliisi pyytää yleisön apua pakenevan moottoripyörän löytämiseksi.

Starting: 07-07-2026 15:55:00

End
07-07-2026 16:55:00

Tuntevatko kilpailijat kuuluisat veljekset ja lokkien lähisukulaiset? Kilpailemassa HP Parviainen ja Jarno Laasala sekä Anniina Valtonen ja Marja Kihlström. Isäntinä Aku Hirviniemi ja Kalle Lamberg.

Starting: 07-07-2026 16:55:00

End
07-07-2026 18:00:00

(Sex and the City: The Movie/USA 2008). Katsojaennätyksiä rikkonut menestyskomedia saattaa Carrien, Samanthan, Charlotten ja Mirandan jälleen yhteen Manhattanin säihkettä hehkuvissa maisemissa neljä vuotta hittisarjan päättymisen jälkeen. Terävä, mukaansatempaava tarina keräsi jo elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti lähes puolen miljoonan dollarin lipputulot ja kohosi Suomessa ensi-iltavuotensa 3. katsotuimmaksi elokuvaksi. Elokuvan ohjannut Michael Patrick King näytti kyntensä jo Sinkkuelämää-sarjan ohjaajana ja tuottajana. Pääosissa: Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall, Cynthia Nixon, Kristin Davis, Chris Noth, Candice Bergen, Jennifer Hudson. Ohjaus: Michael Patrick King.

Starting: 07-07-2026 18:00:00

End
07-07-2026 20:45:00

Urahuijari Roy (Ian McKellen) löytää uuden kohteen: vasta leskeksi jääneen Bettyn (Helen Mirren), joka on miljoonien arvoinen. Ja Roy aikoo viedä kaiken. Parin lähentyessä toisiaan yksinkertainen huijaus muuttuu kuitenkin kovien panosten peliksi. Legendaariset näyttelijät, Mirren ja McKellen, tähdittävät ensimmäistä kertaa yhdessä jännittävää draamaa ihmisten salaisuuksista ja heidän elämistään.

Starting: 07-07-2026 20:45:00

End
07-07-2026 22:55:00

Amerikkalainen jännityssarja meediona esiintyneestä Patrick Janesta, joka tätä nykyä avittaa Kalifornian osavaltion poliisia ainutlaatuisella tarkkanäköisyydellään. Patrick saa aisaparikseen FBI:n profiloijan, kun CBI selvittää murhia, joilla on selviä yhtymäkohtia kauan sitten kadonneeseen sarjamurhaajaan. Patrick ja toinen tutkija ottavat tutkinnan ohessa mittaa toisistaan ja räikeästi poikkeavista menetelmistään, ja kumpikin on luonnollisesti vakuuttunut oman kantansa oikeellisuudesta.

Starting: 07-07-2026 22:55:00

End
07-07-2026 23:50:00

Kenttävalvontayksikkö suorittaa seurantaa, jonka tuloksena löytyy huumeita. Jouha on valvomassa turvallisuutta loppuunmyydyn Olympiastadionin ympäristössä kun Real Madrid ja Eintracht Frankfurtin kohtaa UEFA Super Cupissa. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 07-07-2026 23:50:00

End
08-07-2026 00:20:00

Järjestyspoliisi jahtaa polkupyörävarasta koirapoliisipartion sekä moottoripyöräpoliisin voimin. Rikospoliisin partio saa kiireellisen tehtävän selvittämään pahoinpitelyä. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 08-07-2026 00:20:00

End
08-07-2026 00:50:00

Veistäjä Nick Elphick saa tehtäväkseen valmistaa peuran luurankoon puuttuvat osat. Huonekaluentisöijä Steve Norman rakentaa sohvan ruusupuusta.

Starting: 08-07-2026 00:50:00

End
08-07-2026 01:45:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 08-07-2026 01:45:00

End
08-07-2026 02:15:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 08-07-2026 02:15:00

End
08-07-2026 03:05:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 08-07-2026 03:05:00

End
08-07-2026 03:25:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 08-07-2026 03:25:00

End
08-07-2026 03:45:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 08-07-2026 03:45:00

End
08-07-2026 04:10:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 08-07-2026 04:10:00

End
08-07-2026 04:55:00

Marikan ja Paulin sotilashäiden valmistelut sujuvat moitteettomasti, kunnes ongelmat alkavat kasaantua hääpäivän lähestyessä. Pöytäjärjestyksen suunnittelu ei meinaa onnistua ja hääparille kiirii tieto, että bestman on altistunut koronavirukselle.

Starting: 08-07-2026 04:55:00

End
08-07-2026 05:55:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 08-07-2026 05:55:00

End
08-07-2026 06:20:00

Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.

Starting: 08-07-2026 06:20:00

End
08-07-2026 06:50:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 08-07-2026 06:50:00

End
08-07-2026 07:20:00

Koti järven rannalla on vastoin yleistä luuloa mahdollista hankkia, vaikka ei olisikaan miljonääri. Sarjassa tiukan budjetin asunnonostajat löytävät lopulta unelmiensa kodin.

Starting: 08-07-2026 07:20:00

End
08-07-2026 07:45:00

Kausi 1 osa 5/6. Näille kodinomistajille vesi on asumisessa olennainen elementti, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Sarjassa esitellään toinen toistaan upeampia koteja, jotka vievät veden äärellä asumisen täysin uudelle tasolle! (Amazing Water Homes, lifestyle, USA, 2013).

Starting: 08-07-2026 07:45:00

End
08-07-2026 08:40:00

Huono ravintolan korjaaminen kunnolliseksi on haastavaa missä tahansa olosuhteissa, mutta entä jos aikaa on kaksi päivää ja budjetti on 10 000 dollaria? Onko tehtävä mahdoton? Haasteeseen tarttuu englantilainen julkkiskokki ja tv-kasvo Robert Irvine. Pystyykö hän pelastamaan tuhon partaalla räpiköivän ravintolan?

Starting: 08-07-2026 08:40:00

End
08-07-2026 09:35:00

Huppuleipurit kilpailevat kevään leivontamestaruudesta ja 25 000 dollarin palkinnosta.

Starting: 08-07-2026 09:35:00

End
08-07-2026 10:35:00

Michael ja Maria kunnostavat Drew'lle mekaanisen riikinkukon. Saxon tarvitsee Nickin taiteellista näkemystä historiallisen pubin kyltin pelastamiseen.

Starting: 08-07-2026 10:35:00

End
08-07-2026 11:35:00

Chase Morrill, siskonsa ja veljensä pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.

Starting: 08-07-2026 11:35:00

End
08-07-2026 12:30:00

Suora lähetys tenniksen Grand Slam -turnauksesta. Selostajana Arne Six, asiantuntijana Jarkko Nieminen.

Starting: 08-07-2026 12:30:00

End
08-07-2026 15:30:00

Heerin partion korviin on kantautunut tieto nuorten välienselvittelystä. Järjestyspoliisin partio auttavat alaikäisen nuoren kotiin keskellä yötä. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 08-07-2026 15:30:00

End
08-07-2026 16:00:00

Huoltoasema Karlshamnissa ryöstetään veitsellä uhaten. Uppsalassa varkaat pakenevat poliisia, ja Tukholmassa epäilty jättää autonsa ja pakenee jalan.

Starting: 08-07-2026 16:00:00

End
08-07-2026 17:00:00

Ensimmäinen virallinen Käkisaarelainen on tullut taloon, Nieminen ja Manta pääsevät tutustumaan Hauliin. Lauri hakee traktoriin uudet renkaat eikä koosta ei tingitä. Laurin taistellessa renkaita säilöön, myös hevoset pääsevät kengitettäviksi.

Starting: 08-07-2026 17:00:00

End
08-07-2026 17:30:00

Sarkku lähtee Ypäjälle suunnittelemaan Sirin tulevaisuutta. Laurin traktoriprojekti jatkuu, kun apuja saapuu nostamaan vanhaa hyttiä. Uusi hytti on jo kiikarissa. Häiden lähestyessä olisi päätettävä millä sukunimellä pariskunta aikoo astella avioon.

Starting: 08-07-2026 17:30:00

End
08-07-2026 18:00:00

Agentti Gabriel Shear haluaa varastaa hallituksen lahjusrahat, mikä onnistuu vain taitavan hakkerin avulla. Sopiva mies on ehdonalaisessa oleva Stanley, jolta tosin on tietokoneen käyttö kielletty. 155 min. Ohjaus: Dominic Sena. Pääosissa: John Travolta, Hugh Jackman ja Halle Berry.

Starting: 08-07-2026 18:00:00

End
08-07-2026 19:50:00

Loistoristeilijä Poseidon joutuu jättiläismäisen hyökyaallon yllättämäksi. Osa matkustajista sekä miehistön jäsenistä kuolee, ja henkiin jääneet joutuvat välittömään hengenvaaraan. Pieni mutta urhea matkustajajoukko päättää kuitenkin ryhtyä pelastustoimiin jopa henkensä uhalla, ennen kuin ylösalaisin kääntynyt alus uppoaa lopullisesti.

Starting: 08-07-2026 19:50:00

End
08-07-2026 21:40:00

Amerikkalainen jännityssarja meediona esiintyneestä Patrick Janesta, joka tätä nykyä avittaa Kalifornian osavaltion poliisia ainutlaatuisella tarkkanäköisyydellään. Patrickin salamannopeaa älyä ja improvisointikykyä tarvitaan tällä kertaa kipeästi, kun hän ja joukko sivullisia jää vaarallisen ja aseistetun miehen panttivangeiksi. Epätoivoiseen tekoon sortunut mies oli taannoin syytettynä vaimonsa murhasta, mutta vaatii todellisen tappajan etsintää aivan toiselta taholta.

Starting: 08-07-2026 21:40:00

End
08-07-2026 22:35:00

Kenttävalvontayksikkö saa tehtäväkseen tarkkailla juuri Suomeen saapuneita mahdollisia asuntovarkaita. Tehtävä saakin yllättävän käänteen kun selviää että asunnot eivät ole varkaiden kohteena. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 08-07-2026 22:35:00

End
08-07-2026 23:00:00

Järjestyspoliisi etsii aseistautunutta miestä Helsingin keskustassa. Jaksossa seurataan miten Karhu-ryhmä toimii ja työskentelee koiran kanssa. Dokumentaarinen ohjelma Helsingin poliisilaitoksen eri yksiköiden työstä.

Starting: 08-07-2026 23:00:00

End
08-07-2026 23:30:00

Michael ja Maria kunnostavat Drew'lle mekaanisen riikinkukon. Saxon tarvitsee Nickin taiteellista näkemystä historiallisen pubin kyltin pelastamiseen.

Starting: 08-07-2026 23:30:00

End
09-07-2026 00:30:00