اليوم TREXIPTV
Äiti Frances ja tytär Karina etsivät kasvavalle perheelleen loma-asuntoa Etelä-Espanjan Nerjan kaupungista, missä annetulla budjetilla pitää tehdä kompromisseja tilan ja sijainnin välillä.
Starting: 27-06-2026 06:00:00
Kolme vuotta sitten tavannut skotlantilainen pariskunta etsii loma-asuntoa turistien suosimasta Benidormin kaupungista. Ongelmia aiheuttavat remonttitarpeet ja jyrkät mäet.
Starting: 27-06-2026 07:00:00
Huolta ovat tällä viikolla herättäneet muun muassa jälleen uudella tavalla pilalla olevasta nuoriso, naapurit ja Kouvolan haju. Vieraana näyttlijä Pekka Strang.
Starting: 27-06-2026 08:00:00
Patrikin uusi koti saa arvoisensa muutoksen, jossa kaksion toiminnot mietitään perin pohjin uusiksi. Koti nykyaikaistetaan talon arvokasta luonnetta kunnioittaen ja pienistä neliöistä otetaan kaikki hyöty irti.
Starting: 27-06-2026 09:00:00
Uusimmassa Keksijäkylän Lotta -elokuvassa Lotta ja hänen pikkusiskonsa Ruusu osallistuvat suureen kansanlaulujen keräilykilpailuun tarkoituksenaan äänittää lohikäärmeen laulua.
Starting: 27-06-2026 10:00:00
Teresalla ja Ripellä on tunti aikaa valmistaa maukkaat grilliannokset raaka-aineista, joista ei tällä kertaa täyteläisyyttä ja hapokkuutta puutu. Lopputulos on kiinni vain luovuudesta!
Starting: 27-06-2026 11:40:00
Kausi 8, 1/12. Landen puolella porilaiset pohtiva oopperaa, balettia, taloa ja niiden yhdistelmiä. Stadin joukkueille päänvaivaa tuottaa Yyterin hiekkarannan pituus ja muut satakuntalaiset asiat. Landen puolella Poria edustavat joukkueet Lohileivän ystävät ja Kolmas pyörä. Stadin riveissä kilpailevat Kuikka Koposet ja Kolme komeaa karjua. Juontajina Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman.
Starting: 27-06-2026 12:00:00
13/14. Kärsivällisyyttä koetellaan odotushuoneessa päivystyspoliklinikalla, jonne Mr. Bean on joutunut lievän tapaturman vuoksi. Matkailijana on mukava koristella vartiosotilasta valokuvaa varten. Illalla unensaanti on vaikeaa, mutta konsteja löytyy. Brittikomedia.
Starting: 27-06-2026 13:00:00
Muusikko Mikko Kuustonen Kolmosvaihteen vieraana. Keikkalavoille palaava kansansuosikki on valinnut ajokikseen tähtimerkin. Koeajossa uunituore Cupra Raval ja Volvo EX60.
Starting: 27-06-2026 13:30:00
Ensilumi kietoo erämaan vaippaansa ja herättää kilpailijat talven tuloon. Yksi jos toinenkin viettää nälkäpäiviä, mutta osalle luontoäiti antaa eväitään kaksin käsin. Kekseliäisyys palkitsee kylmissään olevan.
Starting: 27-06-2026 14:00:00
Tiimi etsii tällä kertaa vastauksia kaivauksilla tapahtuneeseen arkeologin murhaan. Arkeologi ilmeisesti myrkytettiin, mutta todisteista ei näy jälkeäkään. Neville osallistuu saarella pidettävään kokkikilpailuun.
Starting: 27-06-2026 15:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 27-06-2026 16:00:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 27-06-2026 16:10:00
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin.
Starting: 27-06-2026 16:20:00
Kausi 48, 6/14. Heimot hajotetaan, ja yhdistyneessä ryhmässä alkaa heti huhumylly ja kuhina. Ennen uuden suurheimon muodostamista yksi kilpailija saa koskemattomuuden ja yksi putoaa.
Starting: 27-06-2026 16:30:00
Heimot hajotetaan, ja yhdistyneessä ryhmässä alkaa heti huhumylly ja kuhina. Ennen uuden suurheimon muodostamista yksi kilpailija saa koskemattomuuden ja yksi putoaa.
Starting: 27-06-2026 16:35:00
Mitä tarkoittaa DBTL, siinäpä stadille kiperä kysymys. Landen riveissä taas mietitään Mummotunnelin olemusta. Jaksossa landen joukkueissa kilpailevat Kouvolan Kojootit ja Team tältoispual. Stadia taas edustavat Viisaat hikikarpalot ja Stadin hau & mau.
Starting: 27-06-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 27-06-2026 19:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 27-06-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 27-06-2026 19:25:00
Studiossa jalkapallon MM-kisailtaa alustamassa juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 27-06-2026 19:35:00
Kroatia - Ghana ( 27.6.2026 ). Selostaja Kim Kallström.
Starting: 27-06-2026 20:50:00
Studiossa MM-jalkapalloyön paketoi juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 27-06-2026 23:05:00
Kolumbia - Portugali ( 27.6.2026 ). Selostaja Tero Karhu.
Starting: 27-06-2026 23:20:00
Joukkue tulee ammattilaisten pokeriturnausten korkean panoksen maailmaan, kun suosikkivoitto myrkytetään pelin puolivälissä. Koska muut pelaajat ovat rajoittuneet paikkoihinsa koko ottelun ajan, kuinka kukaan heistä olisi voinut tehdä murhan?
Starting: 28-06-2026 01:35:00
Kausi 3, 2/24. Taiteilijat tulevat. Muumipappa aikoo osallistua valokuvauskilpailuun, jossa etsitään kauneinta maisemakuvaa. Kilpailuun lähetetään vahingossa myös tärähtänyt perhepotretti, joka sitten voittaakin palkinnon.
Starting: 28-06-2026 03:30:00
Kausi 3, 2/24. Taiteilijat tulevat. Muumipappa aikoo osallistua valokuvauskilpailuun, jossa etsitään kauneinta maisemakuvaa. Kilpailuun lähetetään vahingossa myös tärähtänyt perhepotretti, joka sitten voittaakin palkinnon.
Starting: 28-06-2026 03:35:00
Kausi 3, 3/24. Muumipeikko saa suuren kalan. Muumipeikko pyydystää valtavan kalan. Muumipeikko haluaa järjestää juhlat ja valmistaa kalasta hulppean juhla-aterian. Niisku onnistuu suututtamaan Niiskuneidin pahan päiväisesti.
Starting: 28-06-2026 03:55:00
Ystävykset ryhtyvät leikkimään teatteria ja tekevät näytelmän lammen keijusta.
Starting: 28-06-2026 04:20:00
Pikku Hepokatin mukana pääset sukeltamaan pienenpienten kipittäjien ja mönkijöiden maailmaan. Ketterän sankarimme tielle osuu hupaisia sattumia ja yllättäviä vaaroja, mutta uskollisen viulunsa avulla Hepokatti pääsee kiipelis.
Starting: 28-06-2026 04:25:00
Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Starting: 28-06-2026 04:35:00
Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Starting: 28-06-2026 04:45:00
Graafinen suunnittelija Johanna ja alppihiihtovalmentaja Mikko eivät ole ihan tyypillinen pariskunta tai pienen lapsen vanhemmat. Heillä on nimittäin ikäeroa 33 vuotta. Toisaalta he ovat elävä todiste siitä, että ikä on vain numero, sillä loppujen lopuksi heillä on enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin eroja. Molemmat esimerkiksi pitävät liikunnasta ja aktiivisesta ulkoilmaelämästä ja he viihtyvät hieman karuissa leiriolosuhteissa paremmin kuin luksuksen keskellä. Johanna ja Mikko asuvat Espoon keskuksessa ja uusioperheeseen kuuluu heidän yhteisen, 9 kuukauden ikäisen Sami-poikansa lisäksi myös Sofie, Johannan 14-vuotias tytär aiemmasta liitosta. Perhe on periaatteessa valmis muuttamaan hyvin laajalla säteellä minne vaan. Haasteena on rajallinen budjetti, ja Mikkoa myös hieman epäilyttää, viihtyisivätkö Johanna ja Sofie sittenkään pidemmän päälle esimerkiksi umpimaaseudulla. Johannan tärkein toive uuden kodin suhteen on isot ikkunat, joista tulvii valoa. Sellaiset löytyvätkin yhdestä Marikan kolmesta kohteesta, mutta osuuko myös kaikki muu talossa kohdilleen?
Starting: 28-06-2026 05:00:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 27.-28.6. pelatuista otteluista.
Starting: 28-06-2026 06:00:00
Siskokset Pamela ja Sheila etsivät lomakotia itselleen ja perheilleen Olivasta Valencian rannikolta. Mukanaan he tuovat äitinsä tuhkat. Edesmennyt äiti oli aina haaveillut omasta paikasta Espanjan auringossa.
Starting: 28-06-2026 07:00:00
Keith rakastui Ranskaan jo lapsena ja onkin unelmoinut muuttavansa sinne. Nyt hän etsii asuntoa Tarn-et-Garonnen maaseudulta ystävänsä Neilin kanssa. Samalla tutustutaan muun muassa alueen kuuluun viiniin.
Starting: 28-06-2026 08:00:00
Katrin pikkuruiselle tontille kohdistuu suuria toiveita. Haaveissa on puutarhamainen käyttöpiha, joka tarjoaa viihtyisää oleskelua. Käyttöön on otettava pihan jokainen neliö ja loihdittava niitä hieman lisääkin.
Starting: 28-06-2026 09:00:00
Hiusten letittäminen on trendi, mutta voiko oppeja soveltaa myös kesäkeittiöön? Tällä kertaa yllätyslaatikon raaka-aineissa korostuvat grillattavat kasvikset.
Starting: 28-06-2026 10:00:00
MTV Urheilun rallistudio pureutuu Kenian MM-rallin tapahtumiin. Juontajana Satu Tuomisto asiantuntijoinaan Janne Ferm ja Riku Tahko.
Starting: 28-06-2026 10:30:00
MTV Urheilun rallistudio pureutuu Kenian MM-rallin tapahtumiin. Juontajana Satu Tuomisto asiantuntijoinaan Janne Ferm ja Riku Tahko.
Starting: 28-06-2026 12:30:00
Maailmanmestari kartanlukija Jonne Halttunen toteuttaa lapsuuden unelmansa. Hän on nähnyt maailman huipulta kaiken, mutta nyt nuotit vaihtuvat rattiin. Kalle Rovanperän haastamana kaksinkertainen maailmanmestari Jonne Halttunen kohtaa elämänsä tilaisuuden – onko maailman paras teoriatieto tarpeeksi hallitsemaan rallin F-Cupin armottoman mayhemin?
Starting: 28-06-2026 12:50:00
Finaalijaksossa makutuomari Jyrki Sukula aikoo olla erityisen tarkkana. Teresan ja Ripen tulee laittaa kaikki osaamisensa peliin valmistaessaan annokset yllätysraaka-aineista yhden tunnin aikana.
Starting: 28-06-2026 13:30:00
Kausi 21, 3/4. Barnaby ja Winter kutsutaan tutkimaan mehiläistarhurin pahoinpitelyä Granville Nortonin kylään. Tutkinnan edetessä uhreja tulee lisää, eikä kylässä kaikki olekaan niin hunajaista kuin päälle päin näyttää.
Starting: 28-06-2026 14:00:00
Nykyihmisen aivoja koetellaan kiireen ja multitaskaamisen keskellä. Yhä useampi ihminen onkin itse hankkinut itselleen keskittymishäiriön. Toimittaja Anton Aaltio ryhtyi kahden viikon kokeiluun ja alkoi elvyttämään tärveltynyttä keskittymiskykyään aivotutkijan viiden vinkin avulla.
Starting: 28-06-2026 15:45:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 28-06-2026 16:00:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 28-06-2026 16:10:00
MM-rallin tärkeimmät tapahtumat MTV Urheilun studiotiimin käsittelyssä.
Starting: 28-06-2026 16:20:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 27.-28.6. pelatuista otteluista.
Starting: 28-06-2026 16:30:00
Kausi 1, 6/15. Julkkisten tietotoimiston asiantuntijat antavat tällä kertaa neuvoja liittyen juoruaviin ystäviin, siihen kuinka kertoa lapsille ”niistä” asioista ja miten saada pieni lapsi nukkumaan.
Starting: 28-06-2026 17:30:00
Nyt on luvassa kovaa peliä Suurmestarin kartanolla! Uudet vakiokilpailijat ovat Kari Hietalahti, Sonja Kailassaari, Iina Kuustonen ja Elias Salonen. Vierailijana Ville Galle.
Starting: 28-06-2026 18:00:00
Nyt on luvassa kovaa peliä Suurmestarin kartanolla! Uudet vakiokilpailijat ovat Kari Hietalahti, Sonja Kailassaari, Iina Kuustonen ja Elias Salonen. Vierailijana Ville Galle.
Starting: 28-06-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 28-06-2026 19:00:00
MTV Uutisten meteorologit kertovat päivän sään ja näyttävät katsojien upeimmat sääaiheiset kuvat.
Starting: 28-06-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 28-06-2026 19:25:00
Samelin ja Ahmojen velat kasvavat ja ainoa mahdollisuus on lainata rahaa jäämeren sataman alamaailman johtajalta, Staggelta.
Starting: 28-06-2026 19:35:00
Kolmosvaihteen erikoisjaksossa vieraana ovat Rami Alanko ja Jussi Rainio. Autoja rakastavat muusikot muodostavat legendaarisen Neon 2 –yhtyeen. Haastattelussa Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.
Starting: 28-06-2026 20:30:00
Kolmosvaihteen erikoisjaksossa vieraana ovat Rami Alanko ja Jussi Rainio. Autoja rakastavat muusikot muodostavat legendaarisen Neon 2 –yhtyeen. Haastattelussa Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.
Starting: 28-06-2026 20:35:00
Kauden viimeisessä Levyraadissa musiikista nauttivat Väinö Karjalainen, Lina Schiffer ja Asko Kallonen sekä mediapersoona Sointu Borg veljensä Topi Borgin kanssa. Puhetta johtaa Jenni Pääskysaari.
Starting: 28-06-2026 21:30:00
Kauden viimeisessä Levyraadissa musiikista nauttivat Väinö Karjalainen, Lina Schiffer ja Asko Kallonen sekä mediapersoona Sointu Borg veljensä Topi Borgin kanssa. Puhetta johtaa Jenni Pääskysaari.
Starting: 28-06-2026 21:35:00
Sophie selvittää asioita Albassa. Abbyn puhelutiedot aiheuttavat ihmetystä, ja Margo valmistautuu Jedin kuvernöörikampanjaan. Pastori Pete levittää verkkojaan ja kertoo Sophielle jymyuutisen.
Starting: 28-06-2026 22:30:00
Sophie selvittää asioita Albassa. Abbyn puhelutiedot aiheuttavat ihmetystä, ja Margo valmistautuu Jedin kuvernöörikampanjaan. Pastori Pete levittää verkkojaan ja kertoo Sophielle jymyuutisen.
Starting: 28-06-2026 22:35:00
Maajussit ja puolisoehdokkaat tapaavat toisensa ensi kertaa ja pikatreffit käynnistyvät jännityksen keskellä.
Starting: 28-06-2026 23:30:00
Maajussit ja puolisoehdokkaat tapaavat toisensa ensi kertaa ja pikatreffit käynnistyvät jännityksen keskellä.
Starting: 28-06-2026 23:35:00
Kausi 17, 4/12. Pikatreffit ovat käynnissä Malmgårdin kartanolla ja tunteet ovat pinnassa. Kuka ehtii tehdä vaikutuksen viidessä minuutissa ja jatkaa ryhmätreffeille?
Starting: 29-06-2026 00:25:00
Kausi 17, 4/12. Pikatreffit ovat käynnissä Malmgårdin kartanolla ja tunteet ovat pinnassa. Kuka ehtii tehdä vaikutuksen viidessä minuutissa ja jatkaa ryhmätreffeille?
Starting: 29-06-2026 00:30:00
Vappu lähettää maajussit ja puolisoehdokkaat nauttimaan ryhmätreffeistä, joiden aikana maajussit pääsevät jakamaan jyvät akanoista.
Starting: 29-06-2026 01:20:00
Vappu lähettää maajussit ja puolisoehdokkaat nauttimaan ryhmätreffeistä, joiden aikana maajussit pääsevät jakamaan jyvät akanoista.
Starting: 29-06-2026 01:25:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 29-06-2026 03:25:00
John sovittelee ylleen taas sankarin viittaa, mutta sankarilla on salaisuutensa. Vanessan humalaiset paljastukset saattavat Tracyn pahaan pulaan. Gabbylle ja Vinnylle onni sen sijaan vaikuttaa hymyilevän.
Starting: 29-06-2026 07:00:00
Daphne päättää kertoa Electralle totuuden siitä, mihin suhde Willin kanssa oikeasti kariutui. Alkaako vyyhti vihdoin purkautua? Ridge alkaa väsyä siihen, että RJ yrittää lakkaamatta mustamaalata Williä.
Starting: 29-06-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 29-06-2026 08:00:00
Charlie ja Sarah lähtevät viettämään romanttista viikonloppua pieneen majataloon, mutta naapurista löytyykin rikos ratkaistavaksi. Kanadalainen poliisisarja.
Starting: 29-06-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 29-06-2026 10:00:00
Kausi 2, 2/6. Judith saa ahaa-elämyksen ristisanatehtävän avulla. Becks yrittää järjestää treffit Colinin kanssa. Tristramin suhdekuviot ovat epäilyttäviä, ja edesmenneen sir Peterin testamentti aiheuttaa harmaita hiuksia.
Starting: 29-06-2026 10:30:00

Voitonnälkä lattialla kasvaa. Uhkarohkea kilpailija joutuu koville, kun keittiövälineissä haastettu vastustaja kertoo kokanneensa kolmelle presidentille. Pelätty formulatietäjä Kimi kohtaa vihdoin haastajansa.
Starting: 29-06-2026 11:30:00
Kilpailussa tapahtuu yllättävä käänne ja parien edessä on kilpailun rankin etappi. Välimatkat ovat pitkiä ja parien keskinäiset välit alkavat olla koetuksella.
Starting: 29-06-2026 13:00:00
Ellen ja Jari ovat pitkään haaveilleet talosta Italiassa. Pitkittynyt adoptioprosessi on viivyttänyt unelman toteuttamista, mutta nyt he ovat päättäneet, ettei elämässä voi odotuttaa unelmia.
Starting: 29-06-2026 14:00:00
Jakso 4967 Alex oleen. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 29-06-2026 14:30:00
RJ näyttäytyy Electran ritarina ja yrittää uhittelemalla saada Willin lähtemään firmasta, mutta Will ei ota taipuakseen. Pinnan alla kytee kuitenkin epätoivo parisuhteen tilasta. Raivostunut Electra vaatii Ivylta vastauksia.
Starting: 29-06-2026 15:00:00
Aaron tarjoaa vertaistukea Stephille, joka haluaa lievittää tuskaansa äärimmäisin keinoin. Vanhemmille tyttären epävakaus on myös riski. Vanessa päättää korjata Tracylle aiheuttamansa vahingon ja sanoo Ericille suorat sanat.
Starting: 29-06-2026 15:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 29-06-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 29-06-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 29-06-2026 16:25:00
Studiossa jalkapallon MM-kisailtaa alustamassa juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 29-06-2026 16:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 29-06-2026 19:10:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 29-06-2026 19:30:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 29-06-2026 19:31:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 29-06-2026 19:35:00
Studiossa MM-jalkapallon illan menneiden ja tulevien otteluiden käänteitä perkaavat juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Nora Heroum ja Antti Niemi.
Starting: 29-06-2026 19:45:00
Studiossa MM-jalkapalloyön paketoi juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 29-06-2026 22:35:00
Kun kuuluisa trilleri kirjailija Frank O'Toole löydetään puukotettuna sydämen läpi keskellä merta, Jack ja hänen tiiminsä paljastavat yhden hänen romaaneistaan arvoisen murhajuonen.
Starting: 29-06-2026 23:00:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 30-06-2026 03:25:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 29.-30.6. pelatuista otteluista.
Starting: 30-06-2026 06:00:00
Aaron tarjoaa vertaistukea Stephille, joka haluaa lievittää tuskaansa äärimmäisin keinoin. Vanhemmille tyttären epävakaus on myös riski. Vanessa päättää korjata Tracylle aiheuttamansa vahingon ja sanoo Ericille suorat sanat.
Starting: 30-06-2026 07:00:00
RJ näyttäytyy Electran ritarina ja yrittää uhittelemalla saada Willin lähtemään firmasta, mutta Will ei ota taipuakseen. Pinnan alla kytee kuitenkin epätoivo parisuhteen tilasta. Raivostunut Electra vaatii Ivylta vastauksia.
Starting: 30-06-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 30-06-2026 08:00:00
Kausi 5, 12/20. Suosittu fysioterapeutti kuolee punaiset huulenjäljet otsallaan. Miestä syytettiin naisten hyväksikäytöstä, joten poliisi ryhtyy etsimään tämän mahdollisia uhreja. Suosikkisarja Poliisikoira Rexiin perustuva kanadalainen poliisisarja.
Starting: 30-06-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 30-06-2026 10:00:00
Pahimmat pelot ovat arkista kauraa kun kilpailu erämaassa selviytymisestä kiristyy. Kenen koukussa kiemurtelee yllätys, ja kuka joutuu nostamaan tyhjät verkot? Ilmassa leijuu myös vahvaa voitonnälkää.
Starting: 30-06-2026 10:30:00
Kausi 8, 1/12. Landen puolella porilaiset pohtiva oopperaa, balettia, taloa ja niiden yhdistelmiä. Stadin joukkueille päänvaivaa tuottaa Yyterin hiekkarannan pituus ja muut satakuntalaiset asiat. Landen puolella Poria edustavat joukkueet Lohileivän ystävät ja Kolmas pyörä. Stadin riveissä kilpailevat Kuikka Koposet ja Kolme komeaa karjua. Juontajina Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman.
Starting: 30-06-2026 11:25:00

Starting: 30-06-2026 11:30:00
Kausi 1, 5/9. Kisan pisin etappi alkaa tulla päätökseen ja reissussa rähjääntyy jokainen. Lopussa rankka työ kuitenkin palkitaan ja parit kohtaavat henkeäsalpaavat maisemat.
Starting: 30-06-2026 12:20:00
Kausi 1, 5/9. Kisan pisin etappi alkaa tulla päätökseen ja reissussa rähjääntyy jokainen. Lopussa rankka työ kuitenkin palkitaan ja parit kohtaavat henkeäsalpaavat maisemat.
Starting: 30-06-2026 12:30:00
Talo on maksettu ja edessä on matka Euroopan halki. Ennen kuin muuttokuormaa on ehditty pakata, Ellen saa kuulla mistä mystiset kivut johtuvat. Ainoa hoitokeino on suuri leikkaus.
Starting: 30-06-2026 13:30:00
Dylan joutuu yllättäen RJ:n puhutteluun käytöksestään Electran ja Willin kanssa. Ridge huomaa Ivyssa jotain samaa kuin omassa äidissään, eikä hyvässä mielessä. Will saa viimein lukea Electran hänelle tarkoittaman kirjeen.
Starting: 30-06-2026 14:00:00
Ruby ja Caleb ovat huolissaan Stephistä, joka uskoo isoisänsä palanneen maisemiin. John rientää auttamaan, ja Jai sekaantuu soppaan uteliaana. Maisemiin on palannut ainakin Joe, joka saa Dawnin pasmat jälleen sekaisin.
Starting: 30-06-2026 14:30:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 29.-30.6. pelatuista otteluista.
Starting: 30-06-2026 15:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 30-06-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 30-06-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 30-06-2026 16:25:00
Jakso 4968 +/-. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 30-06-2026 16:30:00
Pian ja Ollin salaojaremontin myötä myllätty piha on jäänyt käyttämättömäksi. Pariskunta toivoo pihasta viihtyisää vapaa-ajanviettopaikkaa perheelle ja ystäville, mutta se saattaa olla mahdoton toteuttaa.
Starting: 30-06-2026 17:00:00
Wye-joen laaksossa on sata vuotta vanha, käytöstä poistettu höyryjunatalli. Rosa ja Craig aikovat loihtia siitä itselleen ainutlaatuisen kodin, mutta luonnonvoimat tuovat urakkaan omat haasteensa.
Starting: 30-06-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 30-06-2026 19:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 30-06-2026 19:20:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 30-06-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 30-06-2026 19:25:00
Jakso 8/14. Kooste Kreikan MM-rallin tärkeimmistä tapahtumista ja huippuhetkistä. Englanninkielinen ohjelma.
Starting: 30-06-2026 19:35:00
Luzin ja Pedron vastasyntyneen Delimar-tyttären luullaan kuolleen tulipalossa. Luz uskoo kuitenkin vakaasti, että tytär on elossa. Kuusi vuotta myöhemmin hän näkee syntymäpäiväjuhlissa tutunnäköisen pikkutytön.
Starting: 30-06-2026 20:45:00
Kausi 2, 3/6. Kaaso myrkytetään kauneushoitolassa kesken polttareiden, eikä kukaan myönnä mitään. Poliisiin pettynyt morsian kääntyy Harryn puoleen, koska pelkää häidensä lykkääntyvän. Irlantilainen rikossarja.
Starting: 30-06-2026 21:45:00
Kausi 2, 2/6. Judith saa ahaa-elämyksen ristisanatehtävän avulla. Becks yrittää järjestää treffit Colinin kanssa. Tristramin suhdekuviot ovat epäilyttäviä, ja edesmenneen sir Peterin testamentti aiheuttaa harmaita hiuksia.
Starting: 30-06-2026 22:45:00
Shimmering Lake palkkaa tunnetun viinintekijän Ranskasta, jonka sukunimi kuulostaa oudon tutulta. Daisy tapaa hurmaavan tohtori Davidin. Gus on autuaan tietämätön nettisuosiostaan.
Starting: 30-06-2026 23:45:00
Ryhmätreffit päättyvät ja maajussit ovat vaikeiden valintojen äärellä. Ketkä kutsutaan farmille ja kenelle heitetään hyvästit?
Starting: 01-07-2026 00:45:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 01-07-2026 03:25:00
Ruby ja Caleb ovat huolissaan Stephistä, joka uskoo isoisänsä palanneen maisemiin. John rientää auttamaan, ja Jai sekaantuu soppaan uteliaana. Maisemiin on palannut ainakin Joe, joka saa Dawnin pasmat jälleen sekaisin.
Starting: 01-07-2026 07:00:00
Dylan joutuu yllättäen RJ:n puhutteluun käytöksestään Electran ja Willin kanssa. Ridge huomaa Ivyssa jotain samaa kuin omassa äidissään, eikä hyvässä mielessä. Will saa viimein lukea Electran hänelle tarkoittaman kirjeen.
Starting: 01-07-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 01-07-2026 08:00:00
Kausi 7, 4/8. USA:sta palanneen uskonparantajan lapsuudenystävä kuolee kesken parannuskokouksen. Tiimi saa lainaan poliisikoiran, joka ei vaikuta erityisen innokkaalta tutkimaan asioita.
Starting: 01-07-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 01-07-2026 10:00:00
Kausi 3, 1/8. Uskon elämään. Uuden kauden ensimmäisessä jaksossa musiikkiyllätyksillä ylistetään tärkeää ystävyyttä ja kerrotaan syvästä rakkaudesta. Kunnioitusta täynnä olevan yllätyksen saa myös pääministeri Sanna Marin.
Starting: 01-07-2026 10:30:00
Kausi 1, 6/10 Valtaistuinpeli. Jaksossa Saku, Kimi ja Kirsi taistelevat rahapotin voitosta apunaan mm. Ina Mikkola, Anne Kukkohovi ja Seksikäs Suklaa. Arvaatko jo, missä kategorioissa he ovat asiantuntijoita?
Starting: 01-07-2026 11:55:00
Kausi 1, 6/10 Valtaistuinpeli. Jaksossa Saku, Kimi ja Kirsi taistelevat rahapotin voitosta apunaan mm. Ina Mikkola, Anne Kukkohovi ja Seksikäs Suklaa. Arvaatko jo, missä kategorioissa he ovat asiantuntijoita?
Starting: 01-07-2026 12:00:00
Klaukkalanpuiston mökissä viihtyy Titan perhe kolmen sukupolven voimin. Jussi tiimeineen rakentavat liiallisesta kosteudesta kärsivään pihaan sadepuutarhan. Tita ja Nicke valmistavat yrttisuolaa.
Starting: 01-07-2026 13:15:00
Jakso 4968 +/-. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 01-07-2026 13:30:00
Jakso 4968 +/-. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 01-07-2026 13:35:00
Dylan ei niele RJ:n näkemyksiä vaan puolustautuu. Will on järkyttynyt Ivyn puuhista ja kertoo sen naiselle itselleenkin. Brookea hivelee, kun Ivy ylistää hänen poikaansa, mutta jotain erikoista hänkin asiassa aistii.
Starting: 01-07-2026 14:00:00
Dylan ei niele RJ:n näkemyksiä vaan puolustautuu. Will on järkyttynyt Ivyn puuhista ja kertoo sen naiselle itselleenkin. Brookea hivelee, kun Ivy ylistää hänen poikaansa, mutta jotain erikoista hänkin asiassa aistii.
Starting: 01-07-2026 14:05:00
Miliganit ovat huolissaan Joen aiheuttamasta uhasta, joten Caleb päättää kutsua miehen syömään. Aterialla onkin kireä tunnelma. Dawnin on tehtävä oma päätöksensä Joen suhteen, ja Jacob aikoo paljastaa, mikä Kammy on miehiään.
Starting: 01-07-2026 14:30:00
Studiossa jalkapallon MM-kisailtaa alustamassa juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 01-07-2026 15:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 01-07-2026 15:30:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 01-07-2026 15:45:00
Studiossa MM-jalkapallon illan menneiden ja tulevien otteluiden käänteitä perkaavat juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Pekka Lagerblom ja Juho Rantala.
Starting: 01-07-2026 18:05:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 01-07-2026 19:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 01-07-2026 19:20:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 01-07-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 01-07-2026 19:25:00
Studiossa MM-jalkapallon illan menneiden ja tulevien otteluiden käänteitä perkaavat juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Pekka Lagerblom ja Juho Rantala.
Starting: 01-07-2026 19:35:00
Studiossa MM-jalkapalloyön paketoi juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 01-07-2026 22:05:00
Sophien ja Margon epäilyt ystäväänsä kohtaan kasvavat. Salazar joutuu yllättävään takaa-ajoon. Callie saa Jonnyn pistämään tutkimuksiin vauhtia, ja Starr on järkyttynyt kuultuaan väitteitä tyttärestään.
Starting: 01-07-2026 22:30:00
Sophien ja Margon epäilyt ystäväänsä kohtaan kasvavat. Salazar joutuu yllättävään takaa-ajoon. Callie saa Jonnyn pistämään tutkimuksiin vauhtia, ja Starr on järkyttynyt kuultuaan väitteitä tyttärestään.
Starting: 02-07-2026 00:30:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 02-07-2026 03:25:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 1.-2.7. pelatuista otteluista.
Starting: 02-07-2026 06:00:00
Miliganit ovat huolissaan Joen aiheuttamasta uhasta, joten Caleb päättää kutsua miehen syömään. Aterialla onkin kireä tunnelma. Dawnin on tehtävä oma päätöksensä Joen suhteen, ja Jacob aikoo paljastaa, mikä Kammy on miehiään.
Starting: 02-07-2026 07:00:00
Dylan ei niele RJ:n näkemyksiä vaan puolustautuu. Will on järkyttynyt Ivyn puuhista ja kertoo sen naiselle itselleenkin. Brookea hivelee, kun Ivy ylistää hänen poikaansa, mutta jotain erikoista hänkin asiassa aistii.
Starting: 02-07-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 02-07-2026 08:00:00
Saaren kuolleiden päivän juhlallisuudet lyhenevät naisen kuolemasta, ja Jackin ja hänen tiiminsä on navigoitava elitistisen Yacht Clubin vesillä tappajan saamiseksi.
Starting: 02-07-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 02-07-2026 10:00:00
Bachelor Joonas tapaa 15 upeaa naista Hirvihaaran kartanossa. Ensimmäisessä jaksossa jaossa useita ensivaikutelmaruusuja ja ruususeremoniassa osa jää ilman ruusua.
Starting: 02-07-2026 10:30:00
Näyttelijä Sami Uotila on saanut näyttelijän koulutuksen lisäksi myös armeijan erikoiskoulutuksen. Mitkä asiat saavat miehen törsäämään entä mitä mieltä hän on Salkkareiden pahishahmostaan?
Starting: 02-07-2026 11:20:00
Kausi 1, 7/10 Deittailun tietäjä paikalla. Kilpailijoiden paikoilla ovat tänään Olli, Kati ja Annika - kuka lopulta lähtee pyörästä voittajana? Heidän apunaan nähdään mm. Mikko Silvennoinen ja Shirly Karvinen.
Starting: 02-07-2026 11:25:00
Kausi 1, 7/10 Deittailun tietäjä paikalla. Kilpailijoiden paikoilla ovat tänään Olli, Kati ja Annika - kuka lopulta lähtee pyörästä voittajana? Heidän apunaan nähdään mm. Mikko Silvennoinen ja Shirly Karvinen.
Starting: 02-07-2026 11:30:00
Kausi 1, 7/10 Deittailun tietäjä paikalla. Kilpailijoiden paikoilla ovat tänään Olli, Kati ja Annika - kuka lopulta lähtee pyörästä voittajana? Heidän apunaan nähdään mm. Mikko Silvennoinen ja Shirly Karvinen.
Starting: 02-07-2026 11:40:00
Robin Packalen, Paula Noronen, Mikko Penttilä ja Amira Khalifa joutuvat graafikon, joulupukin ja venekauppiaan rooleihin. Panokset ovat kovat, kun pelissä on illan hauskimman heittäytyjän titteli.
Starting: 02-07-2026 12:55:00
Robin Packalen, Paula Noronen, Mikko Penttilä ja Amira Khalifa joutuvat graafikon, joulupukin ja venekauppiaan rooleihin. Panokset ovat kovat, kun pelissä on illan hauskimman heittäytyjän titteli.
Starting: 02-07-2026 13:00:00
Robin Packalen, Paula Noronen, Mikko Penttilä ja Amira Khalifa joutuvat graafikon, joulupukin ja venekauppiaan rooleihin. Panokset ovat kovat, kun pelissä on illan hauskimman heittäytyjän titteli.
Starting: 02-07-2026 13:05:00
Ellen ja Jari alkavat hahmottaa kuinka valtavasta työmäärästä on selvittävä. He tapaavat italialaiset arkkitehdit, joiden puheet saavat Ellenin ja Jarin huolestumaan. Onko lahjonta ainoa keino edetä??
Starting: 02-07-2026 14:25:00
Kausi 1, 3/15. Ellen ja Jari alkavat hahmottaa kuinka valtavasta työmäärästä on selvittävä. He tapaavat italialaiset arkkitehdit, joiden puheet saavat Ellenin ja Jarin huolestumaan. Onko lahjonta ainoa keino edetä??
Starting: 02-07-2026 14:30:00
Ivy joutuu myöntämään virheensä ja tekemään johtopäätöksensä. Loganilla valmistaudutaan näytökseen, mutta huolten painama Katie ei osaa iloita. Will tahtoo uskoa tulevaisuuteen Electran kanssa, mutta uskooko Electra?
Starting: 02-07-2026 15:00:00
Calebista tuntuu yhä vahvemmin siltä, että Joella on kierot aikeet tai ainakin paljon salattavaa. Dawn purkaa tuntojaan Manpreetille ja kertoo lopulta päätöksensä Joelle. Aaron ihmettelee Johnin reaktiota hääehdotukseen.
Starting: 02-07-2026 15:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 02-07-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 02-07-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 02-07-2026 16:25:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 1.-2.7. pelatuista otteluista.
Starting: 02-07-2026 16:30:00
Jakso 4969 Valokeilassa Kari Taalasmaa. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 02-07-2026 17:30:00
Brittiläisessä rikossarjassa tavoilleen uskollinen rikospoliisi lähetetään Lontoosta rennolle Saint Marien paratiisisaarelle Karibialle tutkimaan rikoksia. Hän ei kuitenkaan ole kovin innoissaan auringosta, merestä eikä hiekasta, joita on tarjolla päivästä toiseen.
Starting: 02-07-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 02-07-2026 19:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 02-07-2026 19:20:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 02-07-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 02-07-2026 19:25:00
Kausi 1, 1/3. Amber tapaa unelmiensa miehen Brandonin, ja ainoa ongelma parisuhteessa on Brandonin ex-vaimo Athena, joka vaikuttaa suorastaan vihamieliseltä. Totuus on kuitenkin jotakin paljon pahempaa.
Starting: 02-07-2026 19:35:00
Luzin ja Pedron vastasyntyneen Delimar-tyttären luullaan kuolleen tulipalossa. Luz uskoo kuitenkin vakaasti, että tytär on elossa. Kuusi vuotta myöhemmin hän näkee syntymäpäiväjuhlissa tutunnäköisen pikkutytön.
Starting: 02-07-2026 20:35:00
Puolisoehdokkaat saapuvat farmeille viettämään viikkoa ja heti alkuun kuullaan yllättäviä uutisia.
Starting: 02-07-2026 21:35:00
Ensimmäisen treffipäivänä koetellaan rajoja ja selvitellään edellisiltä treffeiltä jääneitä kysymysmerkkejä.
Starting: 02-07-2026 22:30:00
Toinen treffipäivä lähtee vauhdikkaasti käyntiin ja ehdokkaista ilmenee yllättäviä taitoja ja herkkiä tunteita.
Starting: 02-07-2026 23:25:00
Kolmannen treffipäivän aikana maajussit saavat vahvistusta tunteilleen ja yhdellä farmilla ollaan joo valinnan äärellä.
Starting: 03-07-2026 00:20:00
Valintapäivään lähdetään niin selkein suunnitelmin kuin myrskyisin tuntein kun viikon tunteet purkautuvat.
Starting: 03-07-2026 01:15:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 03-07-2026 03:25:00
Calebista tuntuu yhä vahvemmin siltä, että Joella on kierot aikeet tai ainakin paljon salattavaa. Dawn purkaa tuntojaan Manpreetille ja kertoo lopulta päätöksensä Joelle. Aaron ihmettelee Johnin reaktiota hääehdotukseen.
Starting: 03-07-2026 07:00:00
Ivy joutuu myöntämään virheensä ja tekemään johtopäätöksensä. Loganilla valmistaudutaan näytökseen, mutta huolten painama Katie ei osaa iloita. Will tahtoo uskoa tulevaisuuteen Electran kanssa, mutta uskooko Electra?
Starting: 03-07-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 03-07-2026 08:00:00
Hengellisen vetäytymisen johtaja löydetään kuristuneeksi, ja Jack ja joukkue ovat hämmentyneitä siitä, että kaikki heidän epäillyt olivat murhan aikaan meditaatiopiirissä.
Starting: 03-07-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 03-07-2026 10:00:00
Bachelor ja sinkkunaiset saapuvat Rodokselle. Naiset päättävät itse ryhmätreffeille lähtijät. Jahtiajelu ja kahdenkeskiset hetket syventävät tunteita. Yksilötreffeillä Joonas oppii Bachataa.
Starting: 03-07-2026 10:30:00
Yllättävä puhelu synttärijuhlissa ja räppipään unelmien treffipäivä. Illan yllätyksiä maustavat Gettomasa, Arttu Wiskari, Samuli Putro, ABREU, Pauli Hanhiniemi ja LOVEband.
Starting: 03-07-2026 11:30:00
Pamela Tola, Mimosa Willamo, Miiko Toiviainen ja Roope Salminen kohtaavat remonttikohteen vaativat asiakkaat ja pääsevät maistamaan vanhuuden haasteita. Miten he selviävät ilman minkäänlaista käsikirjoitusta.
Starting: 03-07-2026 13:00:00
Jakso 4969 Valokeilassa Kari Taalasmaa. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 03-07-2026 14:30:00
Ivy tekee lähtöä ja on näreissään Daphnelle, mutta Electra on kiitollinen, kun sai tietää totuuden kirjeestä. Vaan muuttaako se mitään? Forresterit seuraavat suoraa lähetystä Loganin näytöksestä erittäin kuohuksissaan.
Starting: 03-07-2026 15:00:00
Calebin epäilykset heräävät, kun hänen henkensä pelastanut lääkäri on kadonnut. Kammy haastaa Jacobin kilpa-ajoon. Dawn aikoo kertoa Billylle haluavansa avioeron. Aaron ja John ovat eri mieltä häävieraista.
Starting: 03-07-2026 15:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 03-07-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 03-07-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 03-07-2026 16:25:00
Jakso 4970 Tähän loppuu kaikki. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 03-07-2026 16:30:00
Studiossa jalkapallon MM-kisailtaa alustamassa juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 03-07-2026 17:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 03-07-2026 20:10:00
Studiossa MM-jalkapalloyön paketoi juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 03-07-2026 20:11:00
Eläintarhasta on karannut vampyyri, ja Muumilaakson väki on kauhuissaan. Aivan kaikki eivät kuitenkaan antaudu pelolle, ja vampyyri löytää suojelua yllättävästä paikasta.
Starting: 04-07-2026 03:30:00
Eläintarhasta on karannut vampyyri, ja Muumilaakson väki on kauhuissaan. Aivan kaikki eivät kuitenkaan antaudu pelolle, ja vampyyri löytää suojelua yllättävästä paikasta.
Starting: 04-07-2026 03:35:00
Pikku Myy on kurittomalla päällä ja hän aiheuttaa harmia yhdelle jos toisellekin Muumilaakson asukkaalle.
Starting: 04-07-2026 03:55:00
Ava, Riko ja Teo poimivat hedelmiä puusta, kun hirmuinen leijona säikyttää heidät karjunnallaan.
Starting: 04-07-2026 04:20:00
Pikku Hepokatin mukana pääset sukeltamaan pienenpienten kipittäjien ja mönkijöiden maailmaan. Ketterän sankarimme tielle osuu hupaisia sattumia ja yllättäviä vaaroja, mutta uskollisen viulunsa avulla Hepokatti pääsee kiipelis.
Starting: 04-07-2026 04:25:00
7/13. Kapteeni Kaarne. Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Starting: 04-07-2026 04:35:00
Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Starting: 04-07-2026 04:45:00
Hyvästi Punavuori. Eläkkeelle jäävä helsinkiläisjuristi aikoo omistautua taideharrastukselleen ja tarvitsee maalaustarvikkeilleen lisää tilaa. Mutta korvaako mikään kotia Punavuoressa?
Starting: 04-07-2026 05:00:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 3.-4.7. pelatuista otteluista.
Starting: 04-07-2026 06:00:00
Eri puolilla maailmaa asuneet Don ja Margaret ovat mieltyneet Portugaliin ja etsivät asuntoa Algarvesta. Loistavista vaihtoehdoista on runsaudenpulaa, ja niitä puntaroidaan muun muassa golfin parissa.
Starting: 04-07-2026 07:01:00
Jerry ja Karen etsivät loma-asuntoa Korfulta, Kreikasta. Lapsiystävällisyys on pariskunnalle tärkeää, sille he haluavat, että myös heidän lapsensa ja viisi lastenlastaan voisivat nauttia loma-asunnosta.
Starting: 04-07-2026 07:55:00
Jerry ja Karen etsivät loma-asuntoa Korfulta, Kreikasta. Lapsiystävällisyys on pariskunnalle tärkeää, sille he haluavat, että myös heidän lapsensa ja viisi lastenlastaan voisivat nauttia loma-asunnosta.
Starting: 04-07-2026 08:00:00
Anna ja Joonas unelmoivat takkahuoneesta ja saunatiloista, mutta vuosia kestänyt remontti on yhä alkutekijöissään. Apuun rientävät Seija ja Vilja. Remontti haastaa tekijänsä ja tarjoaa yllätyksiä loppuun asti.
Starting: 04-07-2026 09:00:00
Anna ja Joonas unelmoivat takkahuoneesta ja saunatiloista, mutta vuosia kestänyt remontti on yhä alkutekijöissään. Apuun rientävät Seija ja Vilja. Remontti haastaa tekijänsä ja tarjoaa yllätyksiä loppuun asti.
Starting: 04-07-2026 09:05:00
Valloittava animaatio Keksijäkylän Lotan uusista seikkailuista. Keksijäkylän Lotan uudet seikkailut johdattavat perheen pienet ja isot katsojat ihmeelliseen Kuukiven ja kolmikorvaisten pupujen maailmaan.
Starting: 04-07-2026 10:00:00
Kausi 1, 3/15. Ellen ja Jari alkavat hahmottaa kuinka valtavasta työmäärästä on selvittävä. He tapaavat italialaiset arkkitehdit, joiden puheet saavat Ellenin ja Jarin huolestumaan. Onko lahjonta ainoa keino edetä??
Starting: 04-07-2026 11:30:00
Ellen ja Jari alkavat hahmottaa kuinka valtavasta työmäärästä on selvittävä. He tapaavat italialaiset arkkitehdit, joiden puheet saavat Ellenin ja Jarin huolestumaan. Onko lahjonta ainoa keino edetä??
Starting: 04-07-2026 11:35:00
Julkkis-erikoisjaksossa lande miettii, onko Kumpulassa maa- vai kuu-uimala. Stadin puolella päänvaivaa tuottaa tunnettu Esakallio – ja sehän onkin aika keissi! Juontajina Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman.
Starting: 04-07-2026 12:00:00
Kolmosvaihteen erikoisjaksossa vieraana ovat Rami Alanko ja Jussi Rainio. Autoja rakastavat muusikot muodostavat legendaarisen Neon 2 –yhtyeen. Haastattelussa Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.
Starting: 04-07-2026 13:00:00
Pahimmat pelot ovat arkista kauraa kun kilpailu erämaassa selviytymisestä kiristyy. Kenen koukussa kiemurtelee yllätys, ja kuka joutuu nostamaan tyhjät verkot? Ilmassa leijuu myös vahvaa voitonnälkää.
Starting: 04-07-2026 14:00:00
Brittiläisessä rikossarjassa tavoilleen uskollinen rikospoliisi lähetetään Lontoosta rennolle Saint Marien paratiisisaarelle Karibialle tutkimaan rikoksia. Hän ei kuitenkaan ole kovin innoissaan auringosta, merestä eikä hiekasta, joita on tarjolla päivästä toiseen.
Starting: 04-07-2026 15:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 04-07-2026 16:00:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 04-07-2026 16:10:00
Studiossa jalkapallon MM-kisailtaa alustamassa juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 04-07-2026 16:15:00
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin.
Starting: 04-07-2026 16:20:00
Studiossa jalkapallon MM-kisailtaa alustamassa juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 04-07-2026 16:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 04-07-2026 19:10:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 04-07-2026 19:30:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 04-07-2026 19:35:00
Studiossa MM-jalkapallon illan menneiden ja tulevien otteluiden käänteitä perkaavat juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Juho Rantala ja Antti Niemi.
Starting: 04-07-2026 19:45:00
Studiossa MM-jalkapalloyön paketoi juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 04-07-2026 23:05:00
Sophien ja Margon epäilyt ystäväänsä kohtaan kasvavat. Salazar joutuu yllättävään takaa-ajoon. Callie saa Jonnyn pistämään tutkimuksiin vauhtia, ja Starr on järkyttynyt kuultuaan väitteitä tyttärestään.
Starting: 04-07-2026 23:30:00
Kausi 3, 20/24. Muumipappa tahtoo nuortua. Muumipappa unohtaa panna aamulla hatun päähänsä. Kun asia viimeinen valkenee hänelle, siitä seuraa suuren luokan keski-iän kriisi.
Starting: 05-07-2026 03:30:00
Kausi 3, 20/24. Muumipappa tahtoo nuortua. Muumipappa unohtaa panna aamulla hatun päähänsä. Kun asia viimeinen valkenee hänelle, siitä seuraa suuren luokan keski-iän kriisi.
Starting: 05-07-2026 03:35:00
Kausi 3, 21/24. Muumipeikko tutustuu delfiiniin. Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen löytävät rannalle ajautuneen delfiinin poikasen. He auttavat pikkuisen takaisin mereen. Muumipeikko pääsee tutkimaan merenalaista elämää.
Starting: 05-07-2026 03:55:00
Pikku Hepokatin mukana pääset sukeltamaan pienenpienten kipittäjien ja mönkijöiden maailmaan. Ketterän sankarimme tielle osuu hupaisia sattumia ja yllättäviä vaaroja, mutta uskollisen viulunsa avulla Hepokatti pääsee kiipelis.
Starting: 05-07-2026 04:25:00
Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Starting: 05-07-2026 04:35:00
Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
Starting: 05-07-2026 04:45:00
Vilkas ja puhelias Nina ja hiljaisempi ja vakavampi Martin vaikuttavat päällisin puolin erilaisilta, mutta pinnan alta paljastuu samanlainen ajatusmaailma ja yhteiset arvot. Pariskunta elää kahden kodin taktiikalla. Suurimman osan yhteistä aikaansa he viettävät Ninan rivitalokodissa Espoossa, mutta Martin asuu osan aikaa myös omakotitalossaan Loviisassa. Periaatteessa he ovat päättäneet, että eivät osta yhteistä kotia niin kauan kun Ninan nuorin lapsi asuu vielä kotona, mutta ajoittain halu ottaa suhteessa seuraava iso askel kasvaa niin suureksi, että Nina ja Martin eivät malta pysyä pois asuntonäytöistä. Marikan valitsemat kolme kohdetta saavat liekin taas syttymään ja se upea talo, johon he päättävät muuttaa viikoksi asumaan, houkuttelee heitä toden teolla unohtamaan kaikki aikaisemmat päätökset ja heittämään hynttyyt virallisesti yhteen saman tien.
Starting: 05-07-2026 05:00:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 4.-5.7. pelatuista otteluista.
Starting: 05-07-2026 06:00:00
Sarah ja Justin etsivät Kreikan Peloponnesokselta unelmiensa loma-asuntoa, johon mahtuisi kylään myös heidän perheensä ja ystävänsä. Pariskuntaa on vaikea miellyttää. Löytyykö heille lopulta sopiva asunto?
Starting: 05-07-2026 07:00:00
Yvette ja Agata ovat unelmoineet Portugaliin muuttamisesta tapaamisestaan asti. Nyt aika on oikea, ja kohteeksi on valikoitunut Algarven länsiosa. Asuntojahdissa on oma roolinsa myös parin onnenluvuilla.
Starting: 05-07-2026 07:55:00
Yvette ja Agata ovat unelmoineet Portugaliin muuttamisesta tapaamisestaan asti. Nyt aika on oikea, ja kohteeksi on valikoitunut Algarven länsiosa. Asuntojahdissa on oma roolinsa myös parin onnenluvuilla.
Starting: 05-07-2026 08:00:00
Mariannen ja Geron omakotitaloon loihditaan ylellinen sauna ja ennennäkemättömän monikäyttöinen kodinhoitohuone. Myös olohuoneessa tehdään taikoja ja saadaan aikaiseksi suuri muutos pienillä parannuksilla.Kotoisa -sarjassa seurataan, kuinka asiantuntijat toteuttavat näyttäviä ja inspiroivia muutoksia kodeissa ja pihoissa.
Starting: 05-07-2026 09:00:00

Starting: 05-07-2026 09:05:00
Aten ja Karolinan hukkakäytöllä ollut piha kokee uskomattoman muodonmuutoksen. Tunnelmallinen ja kutsuva piha yhdistelee skandinaavista selkeyttä ja boheemia mystiikkaa. Perusteellinen remontti paljastaa kuitenkin ongelman, joka haastaa asukkaiden tärkeän toiveen.
Starting: 05-07-2026 10:00:00
Retkikunnan tunnelma muuttuu täysin, kun paikalle saapuu vieraita. Vuorenvartijan viestistä käydään kiivas taistelu ja tunteet alkavat kuumeta juuri ennen check pointia.
Starting: 05-07-2026 11:00:00
Suoraviivaiselta vaikuttava tehtävä saa äkillisen käänteen ja valta-asemat kääntyy päälaelleen. Nopeat ratkaisut johtaa lohduttomiin kyyneliin, mutta kuka tekee lopulta päätökset?
Starting: 05-07-2026 12:30:00
Kausi 21, 4/4. Solomon Gorgen kylässä on jännittynyt tunnelma, kun samana viikonloppuna järjestetään iso kalastuskilpailu ja mutajuoksu. Vanhat kaunat nousevat esiin sabotaasien muodossa, ja seuraukset ovat kuolemanvakavat.
Starting: 05-07-2026 14:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 05-07-2026 16:00:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 05-07-2026 16:10:00
MTV Urheilun erikoisohjelma. Ajankohtaiset puheenaiheet kauden isoimmista urheilutapahtumista MTV Urheilun asiantuntijoiden johdolla.
Starting: 05-07-2026 16:20:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 4.-5.7. pelatuista otteluista.
Starting: 05-07-2026 16:30:00
Kausi 4, 1/8. Klingin perhe kokoontuu kesäksi saarelle, missä Berndtillä on suuri uutinen. Rillen uusi leivontaharrastus saa saarella faneja. Ruotsalainen komediasarja.
Starting: 05-07-2026 17:30:00
Laboratorio kokee muutoksia ja taikaa tapahtuu. Kilpailijat pääsevät myös soittamaan outoja puheluita ja hajottamaan näyttävästi. Vierailijana Köpi Kallio.
Starting: 05-07-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 05-07-2026 19:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 05-07-2026 19:20:00
MTV Uutisten meteorologit kertovat päivän sään ja näyttävät katsojien upeimmat sääaiheiset kuvat.
Starting: 05-07-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 05-07-2026 19:25:00
Kausi 1, 4/8. Salakuljetus. Sameli ottaa keikan Staggelta ja Sara päättää auttaa häntä. Rouku paljastaa poliisille Ahmojen suunnitelman. Hän on päättänyt tuhota poikansa.
Starting: 05-07-2026 19:35:00
Kausi 2, 1/9. Erikoispitkässä avausjaksossa kuullaan ja arvioidaan Christel Roosbergin, Väinö Karjalaisen, Lina Schifferin, Mikko Kososen, Jorma Uotisen sekä puheenjohtaja Jenni Pääskysaaren valitsemat täyden kympin biisit.
Starting: 05-07-2026 20:30:00
Kausi 1, 1/3. Amber tapaa unelmiensa miehen Brandonin, ja ainoa ongelma parisuhteessa on Brandonin ex-vaimo Athena, joka vaikuttaa suorastaan vihamieliseltä. Totuus on kuitenkin jotakin paljon pahempaa.
Starting: 05-07-2026 21:45:00
Saaren kuolleiden päivän juhlallisuudet lyhenevät naisen kuolemasta, ja Jackin ja hänen tiiminsä on navigoitava elitistisen Yacht Clubin vesillä tappajan saamiseksi.
Starting: 05-07-2026 22:45:00
Vappu kokoaa maajussit kertaamaan kulunutta kautta. Kenen rakkaus on syttynyt ja kenen hiipunut?
Starting: 05-07-2026 23:45:00
Maajussille morsiamen 18. kausi käynnistyy maajussien esittelyllä. Loppuelämän rakkautta lähtee etsimään kahdeksan hyvin erilaista, mutta samalla päämäärällä varustettua maajussia.
Starting: 06-07-2026 00:40:00
Kausi 18, 2/12. On taas aika toimittaa maajusseille kauan odotetut kirjeet. Kirjelaatikoita päästään avaamaan tärisevin käsin ja malttamattomin mielin, kun toiveet viimein saavat vastakaikua. Kirjeet saavat maajussit niin herkistymään kuin nauramaankin, kun jokainen pyrkii hurmaamaan maajussinsa. Yksi maajussi saa myös yllätyksen, joka saattaa muuttaa kumppanin etsinnän astetta vaikeammaksi.
Starting: 06-07-2026 01:35:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 06-07-2026 03:25:00
Calebin epäilykset heräävät, kun hänen henkensä pelastanut lääkäri on kadonnut. Kammy haastaa Jacobin kilpa-ajoon. Dawn aikoo kertoa Billylle haluavansa avioeron. Aaron ja John ovat eri mieltä häävieraista.
Starting: 06-07-2026 07:00:00
Ivy tekee lähtöä ja on näreissään Daphnelle, mutta Electra on kiitollinen, kun sai tietää totuuden kirjeestä. Vaan muuttaako se mitään? Forresterit seuraavat suoraa lähetystä Loganin näytöksestä erittäin kuohuksissaan.
Starting: 06-07-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 06-07-2026 08:00:00
Sarah yllättää Charlien tädin tutkimassa sijoituspetosta omin luvin ystäviensä kanssa. Kun epäilty pääsee hengestään, poliisi ottaa tutkinnan hoitaakseen.
Starting: 06-07-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 06-07-2026 10:00:00
Kun riitaisan naapuruston umpikadulta löytyy tunnistamaton ruumis, Judith, Becks ja Suzie ryhtyvät toimeen. Murhasoppaa hämmentää tontteja havitteleva grynderi. Judithin isotädin jäämistöstä löytyy salaperäinen valokuva.
Starting: 06-07-2026 10:30:00
Yllätyskilpailija mullistaa pelin ennätyksellisellä voittoputkellaan! Jaksopalkinto on kuitenkin uhattuna, kun uusi haastaja astuu esiin. Salamannopeat musiikkitietäjät iskevät yhteen huikeassa sekuntipelissä.
Starting: 06-07-2026 11:30:00
Kausi 1, 6/9. Parien matkakassa alkaa hupenemaan ja jokainen lantti täytyy laskea. Kilpailijoilla on edessään kisan lyhin reitti, mutta se täytyy kulkea hitaasti.
Starting: 06-07-2026 13:05:00
Ellenin valtava pihalaattojen pesuprojekti aiheuttaa ongelmia. Asiaa ratkoessaan, rautakaupan myyjän käytös on epäilyttävää. Onko kyse kielimuurista vai eivätkö he enää koskaan näe rahojaan?
Starting: 06-07-2026 14:00:00
Jakso 4970 Tähän loppuu kaikki. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.
Starting: 06-07-2026 14:30:00
Eric katuu katkerasti hyppäämistä Katien remmiin. Steffy haluaa tietää, mitä mieltä Hope asiasta on, ja keskustelun saama käänne tuntuu Hopesta tutulta. Katie on saanut Brooken vähättelystä tarpeekseen.
Starting: 06-07-2026 15:00:00
Joe vastaa Calebin syytöksiin vihjailemalla Anthonyn kuolemasta. Joe selittää tilanteen Kimille ja pyytää apua. Billy on tyrmistynyt Dawnin erouutisesta. Victoria suunnittelee täyttä häkää Aaronin ja Johnin häitä.
Starting: 06-07-2026 15:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 06-07-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 06-07-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 06-07-2026 16:25:00
Leipomispäivä on raaka, kun leipurit saavat Teknisessä tehtävässä haasteekseen omenaruusuke leivonnaiset. Jauhopeukalot todistavat Taidonnäytteessä, miten viidellä raaka-aineella voi loihtia ihania herkkuja.
Starting: 06-07-2026 17:00:00
Studiossa jalkapallon MM-kisailtaa alustamassa juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 06-07-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 06-07-2026 18:30:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 06-07-2026 18:45:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 06-07-2026 19:55:00
Studiossa MM-jalkapalloyön paketoi juontaja Peetu Pasanen sekä asiantuntijat Mika Väyrynen ja Joel Pohjanpalo.
Starting: 06-07-2026 21:05:00
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita niin urheilun, politiikan kuin viihteenkin saralta. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Stigistä, Kaija Koosta ja Käärijästä.
Starting: 06-07-2026 21:25:00
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita niin urheilun, politiikan kuin viihteenkin saralta. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Stigistä, Kaija Koosta ja Käärijästä.
Starting: 06-07-2026 21:30:00
Kausi 18, 3/12. Maajussit ovat tehneet tarkkaan valintansa ja kirjeiden lomasta poimitut ehdokkaat ovat matkanneet kartanolle tapaamaan maajussejaan. Maajussien ja ehdokkaiden ensikohtaamisesta ei puutu jännitystä, intoa eikä kasvavaa ihastustakaan. Pikatreffien lähdettyä käyntiin maajussit pääsevät vihdoin morsiamien kanssa juttusille ja pian selviää vastaako kirje henkilöä.
Starting: 06-07-2026 21:30:00
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita niin urheilun, politiikan kuin viihteenkin saralta. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Matista ja Teposta, Arttu Wiskarista ja Olli Jokisesta.
Starting: 06-07-2026 21:55:00
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita niin urheilun, politiikan kuin viihteenkin saralta. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Juha Tapiosta, Karita Mattilasta ja Antti Tuiskusta.
Starting: 06-07-2026 22:20:00
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita niin urheilun, politiikan kuin viihteenkin saralta. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Stigistä, Kaija Koosta ja Käärijästä.
Starting: 06-07-2026 22:25:00
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita niin urheilun, politiikan kuin viihteenkin saralta. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Matista ja Teposta, Arttu Wiskarista ja Olli Jokisesta.
Starting: 06-07-2026 22:50:00
Kausi 18, 3/12. Maajussit ovat tehneet tarkkaan valintansa ja kirjeiden lomasta poimitut ehdokkaat ovat matkanneet kartanolle tapaamaan maajussejaan. Maajussien ja ehdokkaiden ensikohtaamisesta ei puutu jännitystä, intoa eikä kasvavaa ihastustakaan. Pikatreffien lähdettyä käyntiin maajussit pääsevät vihdoin morsiamien kanssa juttusille ja pian selviää vastaako kirje henkilöä.
Starting: 06-07-2026 22:50:00
Kausi 18, 3/12. Maajussit ovat tehneet tarkkaan valintansa ja kirjeiden lomasta poimitut ehdokkaat ovat matkanneet kartanolle tapaamaan maajussejaan. Maajussien ja ehdokkaiden ensikohtaamisesta ei puutu jännitystä, intoa eikä kasvavaa ihastustakaan. Pikatreffien lähdettyä käyntiin maajussit pääsevät vihdoin morsiamien kanssa juttusille ja pian selviää vastaako kirje henkilöä.
Starting: 06-07-2026 22:51:00
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita niin urheilun, politiikan kuin viihteenkin saralta. Jaksossa nähdään imitaatiot mm. Juha Tapiosta, Karita Mattilasta ja Antti Tuiskusta.
Starting: 06-07-2026 23:15:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 07-07-2026 03:25:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 6.-7.7. pelatuista otteluista.
Starting: 07-07-2026 06:00:00
Joe vastaa Calebin syytöksiin vihjailemalla Anthonyn kuolemasta. Joe selittää tilanteen Kimille ja pyytää apua. Billy on tyrmistynyt Dawnin erouutisesta. Victoria suunnittelee täyttä häkää Aaronin ja Johnin häitä.
Starting: 07-07-2026 07:00:00
Eric katuu katkerasti hyppäämistä Katien remmiin. Steffy haluaa tietää, mitä mieltä Hope asiasta on, ja keskustelun saama käänne tuntuu Hopesta tutulta. Katie on saanut Brooken vähättelystä tarpeekseen.
Starting: 07-07-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 07-07-2026 08:00:00
Kausi 5, 14/20. Tositelevisiotähtönen kuolee lavalle kesken näytelmän kenraaliharjoituksen. Teatterin pinnan alla kuohuu, ja tutkinnan myötä Charlie sukeltaa kulisseihin ja Rex pääsee osaksi rakastettua paikallista näytelmää. Suosikkisarja Poliisikoira Rexiin perustuva kanadalainen poliisisarja.
Starting: 07-07-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 07-07-2026 10:00:00
Grillikausi on avattu! Teresa Välimäki ja Risto Mikkola ottavat kokista mittaa valmistamalla yllätyslaatikon raaka-aineista maukkaita grilliherkkuja. Avausjaksossa makutuomarina toimii Jyrki Sukula.
Starting: 07-07-2026 10:30:00
Kalasaalis voi käydä kalliiksi ja mielen pelot ylivoimaisiksi. Kilpailijat joutuvat huomaamaan, etteivät asiat ole omissa käsissä. Toiset nöyrtyvät luonnon edessä – yksi taas käy kamppailuun sitä vastaan.
Starting: 07-07-2026 11:00:00
Kausi 2, 4/12. Parit tapaavat ensi kertaa yhteisessä illanvietossa. Luvassa on kauan kaivattua vertaistukea ja hyödyllisiä neuvoja. Mutta joidenkin onni saa myös kateuden nostamaan rumaa päätään.
Starting: 07-07-2026 11:50:00
Kausi 2, 4/12. Parit tapaavat ensi kertaa yhteisessä illanvietossa. Luvassa on kauan kaivattua vertaistukea ja hyödyllisiä neuvoja. Mutta joidenkin onni saa myös kateuden nostamaan rumaa päätään.
Starting: 07-07-2026 11:55:00
Helsingin sykkeestä omakotitaloarkeen puolisonsa, muusikko Ahdin, kanssa muuttanut juontaja Shirly Karvinen avautuu avioliitto- ja perhesuunnitelmistaan.
Starting: 07-07-2026 12:45:00
Parien matka jatkuu kohti kotia, mutta edessä on vielä monta maata ja rajanylitystä. Matkakassa hupenee entisestään ja yksi pari joutuu tekemään vaikean päätöksen.
Starting: 07-07-2026 13:05:00
Jalkapallon MM-kisojen parhaat palat 6.-7.7. pelatuista otteluista.
Starting: 07-07-2026 14:00:00
Katie suree yhä Brooken suhtautumista eikä osaa juhlia voitokasta debyyttiään näytöslavalla. Spencerit ovat onneksi tukena. Forresterilla tehdään täyttä häkää peliliikkeitä, ja Hope jää jälleen kerran väliinputoajaksi.
Starting: 07-07-2026 15:00:00
Sam opettaa Jacobille crossipyöräilyn perusteita. John kisaa ”Yorkshiren sankari 2025” -tittelistä, mutta kuka on ilmoittanut hänet mukaan? Caleb ja Joe aloittavat kissa ja hiiri -leikin, joka ei voi päättyä hyvin.
Starting: 07-07-2026 15:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 07-07-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 07-07-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 07-07-2026 16:25:00
Anni Ihamäen pelastusoperaation kohteena oleva mökki uusitaan liki tunnistamattomaksi täydellisen peruskorjauksen myötä. Rohkeat ratkaisut ja arkailematon kuosien käyttö synnyttävät ainutlaatuisen lopputuloksen.
Starting: 07-07-2026 17:00:00
Danny haluaa rakentaa perheelleen kestävän kehityksen hengessä edullisen kodin, joka sulautuu puiden joukkoon. Mutta kun rakentaja on kokematon ja kustannukset kasvavat, kohoaako koti pelkällä tahdonvoimalla?
Starting: 07-07-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 07-07-2026 19:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 07-07-2026 19:20:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 07-07-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 07-07-2026 19:25:00
Kuusivuotias Aaliyah-tyttö on kuin onkin kuolleeksi luultu Delimar. Moni kysymys on yhä vastausta vailla. Miten ihmeessä Carol sai toteutettua sieppauksen, ja miten hän selitti sen, että sai yhtäkkiä lapsen?
Starting: 07-07-2026 19:35:00
Eläkkeelle jäänyt kirjallisuuden professori Harriet Wild löytää uuden kutsumuksen etsivänä. Hän saa yllättävän kumppanin hulttiopoika Fergusista.
Starting: 07-07-2026 20:40:00
Kun riitaisan naapuruston umpikadulta löytyy tunnistamaton ruumis, Judith, Becks ja Suzie ryhtyvät toimeen. Murhasoppaa hämmentää tontteja havitteleva grynderi. Judithin isotädin jäämistöstä löytyy salaperäinen valokuva.
Starting: 07-07-2026 21:40:00
. Louis ja Daisy yrittävät tehdä pankinjohtajaan vaikutuksen ja päätyvät huolehtimaan oikukkaasta lemmikkikalkkunasta. Louis päätyy kokeilemaan itselleen uutta päihdettä hallan uhatessa rypälesatoa.
Starting: 07-07-2026 22:40:00
Hengellisen vetäytymisen johtaja löydetään kuristuneeksi, ja Jack ja joukkue ovat hämmentyneitä siitä, että kaikki heidän epäillyt olivat murhan aikaan meditaatiopiirissä.
Starting: 07-07-2026 23:40:00
Kausi 18, 4/12. Kartano täyttyy käsin kosketeltavasta jännityksestä, kun maajussit jatkavat pikatreffejään. Viisi minuuttia osoittautuu hyvin lyhyeksi ajaksi, kun tehtävänä on selvittää, olisiko ehdokkaasta potentiaaliseksi kumppaniksi. Ehdokkaat tekevät kaikkensa hurmatakseen maajussinsa ja Villen naisilla onkin kaikilla jotain maajussillensa lahjaksi. Ryhmätreffeille on kuitenkin paikka vain nel.
Starting: 08-07-2026 00:35:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 08-07-2026 03:25:00
Sam opettaa Jacobille crossipyöräilyn perusteita. John kisaa ”Yorkshiren sankari 2025” -tittelistä, mutta kuka on ilmoittanut hänet mukaan? Caleb ja Joe aloittavat kissa ja hiiri -leikin, joka ei voi päättyä hyvin.
Starting: 08-07-2026 07:00:00
Katie suree yhä Brooken suhtautumista eikä osaa juhlia voitokasta debyyttiään näytöslavalla. Spencerit ovat onneksi tukena. Forresterilla tehdään täyttä häkää peliliikkeitä, ja Hope jää jälleen kerran väliinputoajaksi.
Starting: 08-07-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 08-07-2026 08:00:00
Pitkälle haudatut muistot kerätään JP: lle, kun joku hänen menneisyydestään vangitaan punaisella kädellä murhapaikalle ja Jackin on purettava monimutkainen mysteeri löytääkseen totuuden.
Starting: 08-07-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 08-07-2026 10:00:00
Kausi 3, 2/8. Olethan siinä. Tässä jaksossa yllätyksen saa mm. ystävykset Riihimäeltä, Suomen kaikkien aikojen menestynein jääkiekkovalmentaja, sekä näyttelijä, joka kuulee ensimmäistä kertaa hänelle sävelletyn rakkauslaulun.
Starting: 08-07-2026 10:30:00
Kolmosvaihteen erikoisjaksossa vieraana ovat Rami Alanko ja Jussi Rainio. Autoja rakastavat muusikot muodostavat legendaarisen Neon 2 –yhtyeen. Haastattelussa Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.
Starting: 08-07-2026 11:55:00
Finaalimatka on alkanut ja parit kilpailevat voitosta. Jos parit onnistuvat raivaamaan tiensä Helsinkiin asti, ovat he kulkeneet lähes 7000 km matkan maata ja merta pitkin.
Starting: 08-07-2026 13:05:00
Ellen lähtee juontamaan festareita kesä-Suomeen. Jari ja Reino viettävät poikamieselämää, jota häiritsee superjulkkisten ilotulitukset. Jari saa matkailuautossa asumisesta tarpeekseen ja päättää ryhtyä toimeen.
Starting: 08-07-2026 14:00:00
Rotat ovat palanneet, mutta Ellen ja Jari eivät keksi missä ne lymyävät. Viinihuoneen remontti alkaa ja Ellen yrittää selvittää onko riskinä, että koko katto romahtaa.
Starting: 08-07-2026 14:30:00
Itsesäälissä kieriskelevät Forresterit lohduttautuvat sillä, että Katien menestys oli varmasti kertaluontoista. Katie alkaakin jo juhlaillallisen lomassa mietiskellä muotitalonsa seuraavaa askelta. Liamilla on hurja ehdotus.
Starting: 08-07-2026 15:00:00
Vic kuulee totuuden Aidanista Johnin vanhalta armeijakaverilta. Calebin ja Joen nokkapokka äityy niin pahaksi, että Kimin on järjestettävä rauhanneuvottelut Cainin ystävällisellä avustuksella. Billyn epäilykset heräävät.
Starting: 08-07-2026 15:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 08-07-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 08-07-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 08-07-2026 16:25:00
Tässä jaksossa konkariankkuri Keijo Leppänen ja piispa Teemu Laajasalo haastavat itsensä ja toisensa Kirsi Alm-Siiran kipakoissa kysymyksissä. Mukana myös Kiti Kokkonen ja Joonas Nordman.
Starting: 08-07-2026 17:00:00
Tietääkö stadi, mikä eläin on Kittilän kunnan vaakunassa? Entä sanooko studaat sä skoudea landelle mitään? Lapin Kittilästä tulevat joukkueet Erälehmät ja Loijjat. Stadin riveissä kisaavat Niko ja sen tyttöystävät sekä Väsyneet Vanhemmat. Juontajina Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman.
Starting: 08-07-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 08-07-2026 19:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 08-07-2026 19:20:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 08-07-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 08-07-2026 19:25:00
Kausi 1, 1/8. Danin ja Alisonin katseet kohtaavat kotibileissä Sheffieldissä vuonna 1989, ja vuosikymmenien päästä muisto kutkuttaa yhä, kun Alisonista tulee menestynyt kirjailija Australiassa.
Starting: 08-07-2026 19:35:00
Kausi 1, 2/8. Danin urasuunnitelmat horjuttavat parisuhteen tasapainoa, ja Alisonin haasteena on tyttären ikävä yllätys. Aiemmassa aikajanassa Dan ihmettelee, miksei pääse näkemään Alisonin kotia.
Starting: 08-07-2026 20:05:00
Danin urasuunnitelmat horjuttavat parisuhteen tasapainoa, ja Alisonin haasteena on tyttären ikävä yllätys. Aiemmassa aikajanassa Dan ihmettelee, miksei pääse näkemään Alisonin kotia.
Starting: 08-07-2026 20:10:00
Jillin ystäviä kuulustellaan, mutta Salazar ei ole vakuuttunut siitä, miten tilanne meni. Callie haluaa Margon takaisin, ja Sophielle valkenee asioita. Pian kaikki onkin aivan sekaisin.
Starting: 08-07-2026 20:40:00
Jillin ystäviä kuulustellaan, mutta Salazar ei ole vakuuttunut siitä, miten tilanne meni. Callie haluaa Margon takaisin, ja Sophielle valkenee asioita. Pian kaikki onkin aivan sekaisin.
Starting: 08-07-2026 20:50:00
Kausi 18, 5/12. Maajussit ja ehdokkaat lähtevät kartanolta viettämään ryhmätreffipäivää kukin omille tahoilleen. Treffeillä päästään viettämään aikaa niin veneilyn, ruoanlaiton, luovan maalaamisen kuin rivitanssikin parissa. Antti saa treffeilleen seuraksi myös ehdokkaan, jonka näkee ensimmäistä kertaa kasvotusten. Maajusseilla on päivä aikaa selvittää kenet ehdokkaista haluavat kutsua farmiviikol.
Starting: 08-07-2026 21:50:00

Starting: 08-07-2026 22:00:00
Kausi 18, 6/12. Ryhmätreffipäivä jatkuu ja maajusseilla on kova työ jakaa jyvät akanoista. Keskusteluiden teemana on varsinkin ehdokkaiden valmius muuttaa maatilalle maajussinsa luokse. Päivän päättyessä maajusseilla on iso päätös edessään ja ehdokkaat jäävät toivomaan parasta. Valintapäivä alkaa sateisessa säässä, joka peilaa maajussien tunnelmia valintojen edessä. Farmiviikolle voi valita vain k.
Starting: 08-07-2026 22:45:00

Starting: 08-07-2026 22:55:00
Jo täysikäistynyt Maajussille morsian palaa 18. kaudelle uusin tuulin. Kahdeksan uutta maajussia lähtee matkaan etsimään loppuelämän rakkautta ja kumppania maatilan arkeen. Monilla on haaveissa myös perheen perustaminen tuomaan onnea elämään ja jatkuvuutta tiloille. Ohjelmaa juontaa Vappu Pimiä.
Starting: 08-07-2026 23:40:00

Starting: 08-07-2026 23:50:00
Tässä koko illan showssa imitaattori Jarkko Tamminen tuo lavalle imitaatioita ja parodioita Stigistä Antti Tuiskuun, Sauli Niinistöstä Remuun ja Olli Jokisesta Käärijään - Pavarottia unohtamatta.
Starting: 09-07-2026 00:45:00
Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
Starting: 09-07-2026 03:25:00
Vic kuulee totuuden Aidanista Johnin vanhalta armeijakaverilta. Calebin ja Joen nokkapokka äityy niin pahaksi, että Kimin on järjestettävä rauhanneuvottelut Cainin ystävällisellä avustuksella. Billyn epäilykset heräävät.
Starting: 09-07-2026 07:00:00
Itsesäälissä kieriskelevät Forresterit lohduttautuvat sillä, että Katien menestys oli varmasti kertaluontoista. Katie alkaakin jo juhlaillallisen lomassa mietiskellä muotitalonsa seuraavaa askelta. Liamilla on hurja ehdotus.
Starting: 09-07-2026 07:30:00
Tähtiarpa on Londur Oyn tuottama hyväntekeväisyysarpajaisohjelma.
Starting: 09-07-2026 08:00:00
Kun suositun reggae-yhtyeen johtava kitaristi murhataan, Jackin ja hänen ryhmänsä on purettava kylmä tapaus, joka on kiusannut komission jäsentä vuosia, ennen kuin he voivat pidättää tappajan.
Starting: 09-07-2026 09:00:00
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.
Starting: 09-07-2026 10:00:00
Naisten villalla tunteet kuohuvat. Shirly tuo iloisia uutisia. Joonas kutsuu naisia treeneihin ja löytyy yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Valkoisen ruusun saanut nainen suunnittelee kateutta herättävät treffit.
Starting: 09-07-2026 10:30:00
Kokemuksellinen esitys ilman näköaistia ja yksityiskeikka omassa olohuoneessa. Illan kyyneleitä ja riemuja avittavat mm. Maija Vilkkumaa, The Rasmus, Erika Vikman, Karri Koira sekä Olli Halonen.
Starting: 09-07-2026 11:25:00
Vieraat astuvat animaatiodubbaajan, lemmikkihotellin pitäjän ja epätavallisen rikospaikkatutkijan rooleihin. Yllätykset seuraavat toisiaan, kun vierailla ei ole apunaan minkäänlaista käsikirjoitusta.
Starting: 09-07-2026 13:05:00
Kärsivällisyys on koetuksella kun pergolan rakentaminen tuottaa ongelmia ja yhteistyössä arkkitehtien kanssa ilmenee haasteita.
Starting: 09-07-2026 14:30:00
Bill ja Liam kosiskelevat kilvan Hopea siirtymään Loganin leiriin. Ehdotus vähän houkutteleekin, mutta seuraukset arveluttavat. Dylan ylistää Electraa sovun toivossa, ja Daphne ja Carter jännittävät raskaustestin tulosta.
Starting: 09-07-2026 15:00:00
Billy epäilee, että Dawnilla on toinen mies, mutta hänellä on väärä epäilty. VIc vaatii Johnia tilille Aidania koskevista valheista. Kammyn ja Jacobin kisa lähestyy, vaikka molemmat ovat alkaneet epäröidä.
Starting: 09-07-2026 15:30:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 09-07-2026 16:00:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 09-07-2026 16:20:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 09-07-2026 16:25:00
Kiti Kokkonen, Joonas Nordman sekä heidän vieraansa Ile Uusivuori ja Sointu Borg arvailevat emojeja, kuvia ja muuta järjellistä. Kirsi Alm-Siira jakaa pisteitä ja mielipiteitä.
Starting: 09-07-2026 17:00:00
Neville joutuu yllättäen sairaalaan. Osastolla vietetty aika saa järkyttävän käänteen, kun hoitaja riistää henkensä yövuorossa. Mitkä seikat johtivat tekoon, entä onko kyseessä sittenkään itsemurha? Marlon antaa JP:lle neuvoja lastenhoidosssa.
Starting: 09-07-2026 18:00:00
Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.
Starting: 09-07-2026 19:00:00
Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
Starting: 09-07-2026 19:20:00
Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.
Starting: 09-07-2026 19:21:00
Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
Starting: 09-07-2026 19:25:00
Kausi 1, 2/3. Amber eroaa Brandonista, ja Brandonin käytös muuttuu vaaralliseksi. Samalla yhä useampi nainen ilmoittautuu joutuneensa Brandonin vainoamaksi.
Starting: 09-07-2026 19:35:00
Kuusivuotias Aaliyah-tyttö on kuin onkin kuolleeksi luultu Delimar. Moni kysymys on yhä vastausta vailla. Miten ihmeessä Carol sai toteutettua sieppauksen, ja miten hän selitti sen, että sai yhtäkkiä lapsen?
Starting: 09-07-2026 20:35:00
Leipomispäivä on raaka, kun leipurit saavat Teknisessä tehtävässä haasteekseen omenaruusuke leivonnaiset. Jauhopeukalot todistavat Taidonnäytteessä, miten viidellä raaka-aineella voi loihtia ihania herkkuja.
Starting: 09-07-2026 21:40:00
Toinen päivä farmeilla vie maajussit ja morsianehdokkaat niin vauhtilajien kuin luonnon äärelle. Matin ja Villen treffeillä päästään vesille, kun taas Perttu vie treffiseuralaisensa Kolin komeisiin maisemiin. Antin treffeillä päästään tutustumaan paremmin pyöräilyn ja saunomisen merkeissä. Romantiikkaa ei päivästä puutu ja kiinnostus alkaa viimeistään nyt muuttua tunteiden paloksi.
Starting: 09-07-2026 22:40:00
Farmiviikon treffit jatkuvat ja vesi on vahvasti elementtinä. Ville vie ehdokkaansa veneillen romanttiselle piknikille laguunin keskelle kun taas Matti viettää päivää sup-laudoilla liikkuen. Perttu viettää treffejään rennolla viinikellunnalla. Antti poikkeaa kaavasta patikointiretkellä laavuineen, mutta romantiikkaa on yhtälailla luvassa. Maajussien ja ehdokkaiden välejä lähentävät.
Starting: 09-07-2026 23:35:00