Aujourd hui TREXIPTV

EPG pour FIN--YLE-TV2-HD

Osa 6/10. Puoliverinen hevonen on saanut ähkyn, ja kaniinilla on virtsaamisongelmia. Kilpikonnalla on haava kilven alla, ja sileäkarvainennoutaja tulee verta luovuttamaan.

Starting: 24-09-2025 05:30:00

End
24-09-2025 06:00:00

Jørgen ja Nikolaj ovat lähteneet Zimbabween, missä he yrittävät saada tähtäimeensä aran afrikanhanhen. Se elää virtahepojen ja krokotiilien keskellä, joten ystävysten on oltava varovaisia, etteivät he päädy itse syödyiksi hanhen sijasta - ja varsinkin koska he ovat kutsuneet paikallisia ystäviä suuriin tanskalaisiin kesäjuhliin. Ja koska vaihtoehtoinen ateria syntyy tällä kertaa toukista.

Starting: 24-09-2025 06:00:00

End
24-09-2025 07:00:00

Øystølin tilalla asustavan perheen tehtävälista kasvaa. Katot, seinät ja ikkunat pitää korjata. Äiti Ellen Marie haluaa myös uuden keittiön. Tuhattaituri-isä tekee parhaansa perheen viihtyvyyden eteen.

Starting: 24-09-2025 07:00:00

End
24-09-2025 07:40:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Bergenin maisemiin.

Starting: 24-09-2025 07:40:00

End
24-09-2025 07:56:00

Tunturit, maailman vanhimmat vuoret, syntyivät miljardeja vuosia sitten, kulkeutuivat mannerlaattojen mukana pohjoiseen ja nyt ne tunnetaan Lapin tuntureina.

Starting: 24-09-2025 07:56:00

End
24-09-2025 08:00:00

Tunturissa linnut, nisäkkäät, jyrsijät ja kalat elävät rinnakkain. Vuodenaikojen vaihtelu, kaamos ja yötön yö luovat erityiset olosuhteet luonnon rikkaudelle. Tarinat lähtevät kaukaa, ehkä jopa kolmen miljardin vuoden takaa - arkeeiselta ajalta. Lapissa on tapahtunut kaikki erilaisten vuorten syntyyn liittyvät prosessit eri ajanjaksoina. Tunturi - puurajan yläpuolelle ulottuva, pyöreälakinen vuori - käsittää valtavan määrän taianomaista tunnelmaa. Käsikirjoitus: Maija Flinkman, ohjaus: Marko Röhr, tuotanto: MRP Matila Röhr Productions Oy. (Suomi 2020).

Starting: 24-09-2025 08:00:00

End
24-09-2025 08:05:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 24-09-2025 08:05:00

End
24-09-2025 08:30:00

Tammikuun pakkaset johdattavat Peltsin pyöräretkelle ja lumikenkäilemään. Ylläksen maisemat lumoavat, samoin taiteilija Koljonen. Lopuksi Peltsi kohtaa aidon Pallaksen Pöllön ja hiihtoseikkailu on valmis alkamaan.

Starting: 24-09-2025 08:30:00

End
24-09-2025 09:00:00

Mette tutustuu arkkitehti Jørn Utzonin suunnittelemaan Svaneken vesitorniin ja maistelee savusilliä. Millaisia arvoesineitä arvioitsijat saavat tänään eteensä? Entä mistä aarteista he tarjoavat eniten.

Starting: 24-09-2025 09:00:00

End
24-09-2025 10:00:00

Jimmyn ja Lindan haave on Uuden-Englannin tyylinen talo, sillä perheelle tarvitaan lisää tilaa. Miten haaveen käy, kun myöhemmin käy ilmi, että talossa onkin erilaisia ongelmia.

Starting: 24-09-2025 10:00:00

End
24-09-2025 11:00:00

Katsellaan Veeran kanssa Simo, Minun kaverini, Kurnu, Malla Mahtava, Jyrkin ja Neposen tunneloikkia sekä Tuuri.

Starting: 24-09-2025 11:00:00

End
24-09-2025 12:00:00

Marie on haaveillut jo vuosia tapaamisesta ranskalaisen taiteilijan Pascale Palunin kanssa. Siskokset vierailevat taiteilijan satumaailmassa Avignonin keskustassa, ja visiitti herättää suuria tunteita. Sen jälkeen matka jatkuu Cannesin kautta Milanoon. Milanon vintagekaupoissa voi tehdä löytöjä ja löytää oman tyylinsä. Matkustaminen vaikuttaa ihmiseen, ja nyt siskoksilla on vihdoin aikaa puhua siitä, mistä he eivät muuten koskaan puhu.

Starting: 24-09-2025 12:00:00

End
24-09-2025 12:28:00

Marie on haaveillut jo vuosia käyvänsä joskus Milanon muotoiluviikon huonekalumessuilla - ja nyt unelma lopulta toteutuu! Mahtaako siellä olla hänestä ihanaa vai kamalaa? Milanossa asuu myös argentiinalainen valokuvataiteilija Patricio Reig, jonka töistä Marie on kiinnostunut. Marie ja Susanne vierailevat hänen luonaan, ja sisarukset kokevat iloisen yllätyksen.

Starting: 24-09-2025 12:28:00

End
24-09-2025 13:00:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 24-09-2025 13:00:00

End
24-09-2025 13:30:00

Kaikkien matkojen ja retkien jälkeen Peltsin on aika selvittää, mitä tarkoittaa kuuluisa Lapin lisä. Koiravaljakko vie kulkijan tunturiin, lumiseen ihmemaahan. Hetan Marianpäivillä suopunki lentää ja rokki soi lujaa.

Starting: 24-09-2025 13:30:00

End
24-09-2025 14:00:00

Kaitsu Rinkinen haaveilee isosta action-leffasta, mutta tarvitsee vakuuttavia näyttöjä. Hän aikoo ohjata toimintakohtauksia yhdessä Suomen kovimpien stunt-esiintyjien kanssa. Ennen kuin homma lähtee kunnolla käyntiin, Tuukka aikoo ylittää Suomenlahden moottorikelkalla. Neljä kuukautta valmistautumista huipentuu tähän hetkeen. Vain yksi tyyppi on tehnyt saman tempun aiemmin. Pääseekö Tuukka Tallinnaan asti.

Starting: 24-09-2025 14:00:00

End
24-09-2025 14:30:00

Perjantain 12. maaliskuuta 1993 jämsänkoskelaiseen KOP-pankkiin ilmestyi ryöstöaikeissa mies, joka oli vetänyt kasvojensa eteen pipon, johon oli tehty silmänreiät. Kädessään hänellä oli ryppyinen K-kaupan muovikassi. Ryöstäjä ryntäsi ensimmäiselle kassalle, mutta asiat eivät sujuneetkaan tämän toivomalla tavalla. (16.11.2006).

Starting: 24-09-2025 14:30:00

End
24-09-2025 15:00:00

Kausi 1, 6/8. Selittämätön. Tunnelissa tapahtuu romahdus ja seinää paljastuu yhä enemmän. Lars päättää, että hänen on löydettävä asialle luonnollinen selitys, maksoi mitä maksoi.

Starting: 24-09-2025 15:00:00

End
24-09-2025 15:46:00

Vinkkipuhelin täyttyy kuulijoiden viesteistä ja Riku saa käsiinsä uusia tapauksia, jotka saattavat edesauttaa Nikun ja Markuksen tapauksia. Nimimerkki Salli uskaltautuu haastateltavaksi, ja herää epäilys laivalla ihmisiä tiputtaneesta henkilöstä. Pauliina puolestaan kertoo laivalla kadonneen bestmanin tarinan. Tapaus on poikkeuksellinen, sillä se selvisi vuosia myöhemmin - ulkopuolisen vinkin ansiosta. Vinkkipuhelimeen viestittelee joukko uhkaavan laivavartijan uhriksi joutuneita ihmisiä. Tällä vartijalla on selkeät tuntomerkit - hän näyttää Steven Seagalilta.

Starting: 24-09-2025 15:46:00

End
24-09-2025 16:15:00

Elämän merkitystä ja ihmisyyttä pohdiskeleva Jambo on kotoisin Littoisista. Asioista ääneen puhuminen on Jambolle tapa elää elämää, ja kokemukset jaetaan myös musiikin kautta. Kymppilinja istuu Mist sä tuut-sohvalle kuuntelemaan Jambon version Minä-hitistään.

Starting: 24-09-2025 16:15:00

End
24-09-2025 16:39:00

Stand upiin tarvitaan koomikko, tila, yleisö ja sopivasti alkoholia. Mitä tapahtuu kun stand up -koomikko lähtee klubeilta kaduille kertomaan juttujaan? Miten selvät ja vitseihin varautumattomat kaduntallaajat reagoivat huumorihyökkäykseen? Painajaismaisen tehtävän otti vastaan koomikko Pietari Vihula. Ohjaus: Mika Niva.

Starting: 24-09-2025 16:39:00

End
24-09-2025 16:45:00

Kausi 1, 5/6. Uusien todisteiden paljastuessa myös jännitteet tutkijoiden välillä kiristyvät. Järkyttävä tieto saa Maritan kyseenalaistamaan omia periaatteitaan.

Starting: 24-09-2025 16:45:00

End
24-09-2025 17:37:00

Hamza valmistuu pian ja on saanut työtarjouksen Australiasta. Koska tämä saattaa olla hänen viimeinen vuotensa Helsingissä, hän päättää viettää kesälomansa kaupungissa matkustelun sijaan. Kulkiessaan kesäisiä katuja hän kohtaa vanhuksen, joka uskoo koiransa olevan rasisti, naapurin, joka on tullut Turusta lomalle Helsinkiin, ja hierojan, joka ei ole ole lomalla kolmeen vuoteen kirouksen takia. Kaikilla heillä tuntuu olevan samanlainen elämän seuraavan suunnan etsintä käynnissä kuin Hamzalla. T: Elokuvayhtiö Aamu, 2022.

Starting: 24-09-2025 17:37:00

End
25-09-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 25-09-2025 00:50:00

End
25-09-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 25-09-2025 00:51:00

End
25-09-2025 00:53:00

Eläimet ovat mukavia ja kun Oravat näkevät Taavin silittämässä Eevi-kissaa, hekin tahtovat paijata sitä. Kuitenkin paras paijattava löytyy yllättävän läheltä..

Starting: 25-09-2025 00:53:00

End
25-09-2025 01:00:00

Tete saa uuden sateenvarjon, mutta voi kurjuus! Sade lakkaa. Tete keksii Maman harmiksi monenlaista käyttöä sateenvarjolleen, mutta lopulta uusi konsti hyödyttää myös Mamaa.

Starting: 25-09-2025 01:00:00

End
25-09-2025 01:07:00

Tuomo laulaa laulun Sormi on linnun laulupuu.

Starting: 25-09-2025 01:07:00

End
25-09-2025 01:09:00

Tytöt huomaavat ympärillään kaikenlaisia ääniä.

Starting: 25-09-2025 01:09:00

End
25-09-2025 01:16:00

Lauri ja Kapu suuntaavat Uuteen-Seelantiin tarkkailemaan lintuja ja tapaavat lentokyvyttömän linnun. Lauri oppii, että jokaisella on omat erityistaitonsa.

Starting: 25-09-2025 01:16:00

End
25-09-2025 01:23:00

Iina ja Ronja siivoavat Hiirulaisen kodin.

Starting: 25-09-2025 01:23:00

End
25-09-2025 01:26:00

Netta Nipsillä on kädet täynnä töitä muotinäytöksen alla. Lapset hyppäävät apuun ja saavat tehtäväkseen suunnitella näytöksessä ensimmäisenä nähtävän luomuksen.

Starting: 25-09-2025 01:26:00

End
25-09-2025 01:37:00

Kosketinsoitin Kiippa ja Tomppa-rumpu riitautuvat, ja lähtevät bändistään eri teille. Eripuraa tuntuu olevan koko saarella, kunnes Lotta auttaa asukkaita löytämään yhteisen sävelen.

Starting: 25-09-2025 01:37:00

End
25-09-2025 01:44:00

Neponen ja Jyrki leikkivät arvuutteluleikkiä askartelemallaan vuodenaikaympyrällä.

Starting: 25-09-2025 01:44:00

End
25-09-2025 01:46:00

Pennut pelastavat ystävyyden päivän. Ryhmä Hau pääsee toimiin uusilla, upeilla lentovarusteillaan, kun apinaretkeläiset Turpo ja Francois joutuvat kiipeliin Tulivuorisaarella.

Starting: 25-09-2025 01:46:00

End
25-09-2025 02:09:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 25-09-2025 02:09:00

End
25-09-2025 02:11:00

Arkipäivän Pikku Kakkonen tunnin paketissa. Katso lastenohjelmia yhdessä tuttujen juontajien kanssa.

Starting: 25-09-2025 02:11:00

End
25-09-2025 02:12:00

Pikku Kakkosen postin uusi postiaihe on Iltaruno tai -räppi. Tykkäätkö sinä lorutella? Minkälaisista runoista tai räppäilyistä sinun unikaverisi mahtaa tykätä? Sinähän voisit keksiä sille vaikka oman ihanan runon, tai hauskan räväkän räpin.... sellaisen, jonka jälkeen uni maistuu. Piirrä kuva ja kirjoita oma iltalaulu, -runo tai -räppi rakkaalle unikaverillesi. Lähetä postisi tuttuun osoitteeseen Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 TAMPERE.

Starting: 25-09-2025 02:12:00

End
25-09-2025 02:13:00

Ellun kamut tekevät ryhmälleen markkinointivideota ja pyytävät Prinssiä sen tähtiesiintyjäksi. Toiminnan täyteiset kuvaukset eivät ole kuitenkaan ihan sitä mihin Prinssi kuvitteli lupautuvansa.

Starting: 25-09-2025 02:13:00

End
25-09-2025 02:25:00

Iskän poissa ollessa myrsky katkaisee kotitalosta sähköt, ja tyttöjen on kerättävä rohkeutensa mennäkseen kellarin sähkökaapille.

Starting: 25-09-2025 02:25:00

End
25-09-2025 02:36:00

Saku, Lumi ja Oliver kilpailevat synttärivieraiden kanssa haastavissa tehtävissä. Gorilla yrittää sabotoida heittopeliä, mutta millaisen potin gorillakolikoita joukkue saa kerättyä palkintotehtävään.

Starting: 25-09-2025 02:36:00

End
25-09-2025 02:50:00

Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona.

Starting: 25-09-2025 02:50:00

End
25-09-2025 03:10:00

Numeroiden symboliikkaa. Miksi epäonnen luku on meillä 13, kun Italiassa se on 17? Tapani Länsiö säveltää Ellan puhelinnumerosta teoksen.

Starting: 25-09-2025 03:10:00

End
25-09-2025 03:40:00

Kuparikettu ei aio lopettaa tubettamista, vaikka somekommentit muistuttavat koulukiusaamiskokemuksista. Vain netissä hän pystyy olemaan täysillä oma itsensä. Saako Kuparikettu meediotilaisuudessa yhteyden henkiin? Hän valmistelee myös noitakirjaa ja verkostoituu pakanallisilla messuilla.

Starting: 25-09-2025 03:40:00

End
25-09-2025 04:00:00

Marie on haaveillut jo vuosia tapaamisesta ranskalaisen taiteilijan Pascale Palunin kanssa. Siskokset vierailevat taiteilijan satumaailmassa Avignonin keskustassa, ja visiitti herättää suuria tunteita. Sen jälkeen matka jatkuu Cannesin kautta Milanoon. Milanon vintagekaupoissa voi tehdä löytöjä ja löytää oman tyylinsä. Matkustaminen vaikuttaa ihmiseen, ja nyt siskoksilla on vihdoin aikaa puhua siitä, mistä he eivät muuten koskaan puhu.

Starting: 25-09-2025 04:00:00

End
25-09-2025 04:28:00

Marie on haaveillut jo vuosia käyvänsä joskus Milanon muotoiluviikon huonekalumessuilla - ja nyt unelma lopulta toteutuu! Mahtaako siellä olla hänestä ihanaa vai kamalaa? Milanossa asuu myös argentiinalainen valokuvataiteilija Patricio Reig, jonka töistä Marie on kiinnostunut. Marie ja Susanne vierailevat hänen luonaan, ja sisarukset kokevat iloisen yllätyksen.

Starting: 25-09-2025 04:28:00

End
25-09-2025 05:00:00

Osa 3/4. Laivakokki German valmistaa tänään omia mieliruokiaan, limettimarinoitua lohta ja Gretan pihviä.

Starting: 25-09-2025 05:00:00

End
25-09-2025 05:30:00

Osa 7/10. Kissalla on paha yskä, ja karvaa lähtee kauttaaltaan. Lammas on saanut vatsaansa vamman karjun torahampaasta. Mäyräkoira on alkanut lirautella sisälle.

Starting: 25-09-2025 05:30:00

End
25-09-2025 06:00:00

Jørgen ja Nikolaj jatkavat matkaansa Zimbabwessa. He haluavat nähdä kauneutta eläimessä, jota monet pitävät rumana, ja toiveena tietysti on, että he voisivat myös upottaa gnuuhun hampaansa. Gnuujahti osoittautuu kuitenkin ystävyksille haastavaksi. Jos he eivät onnistu, pöytään päätyy pieni kalliotamaani, jonka väitetään olevan sukua norsuille.

Starting: 25-09-2025 06:00:00

End
25-09-2025 07:00:00

Erik perheineen haaveilee omavaraisesta elämästä etelänorjalaisella tilallaan. Hupaisat keksinnöt, perinnekäsityöt, kierrätys ja maatilatalouden kehittyminen tekevät toiveista totta. Suuriakin suunnitellaan.

Starting: 25-09-2025 07:00:00

End
25-09-2025 07:40:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Bodøn maisemiin.

Starting: 25-09-2025 07:40:00

End
25-09-2025 07:55:00

Lapissa tavattavat kaksi uljasta kotkalajia ovat maa- ja merikotka, nämä valtavat linnut erottaa toisistaan parhaiten lentosilhuetista.

Starting: 25-09-2025 07:55:00

End
25-09-2025 07:59:00

Tunturissa linnut, nisäkkäät, jyrsijät ja kalat elävät rinnakkain. Vuodenaikojen vaihtelu, kaamos ja yötön yö luovat erityiset olosuhteet luonnon rikkaudelle. Tarinat lähtevät kaukaa, ehkä jopa kolmen miljardin vuoden takaa - arkeeiselta ajalta. Lapissa on tapahtunut kaikki erilaisten vuorten syntyyn liittyvät prosessit eri ajanjaksoina. Tunturi - puurajan yläpuolelle ulottuva, pyöreälakinen vuori - käsittää valtavan määrän taianomaista tunnelmaa. Käsikirjoitus: Maija Flinkman, ohjaus: Marko Röhr, tuotanto: MRP Matila Röhr Productions Oy. (Suomi 2020).

Starting: 25-09-2025 07:59:00

End
25-09-2025 08:05:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 25-09-2025 08:05:00

End
25-09-2025 08:30:00

Kaikkien matkojen ja retkien jälkeen Peltsin on aika selvittää, mitä tarkoittaa kuuluisa Lapin lisä. Koiravaljakko vie kulkijan tunturiin, lumiseen ihmemaahan. Hetan Marianpäivillä suopunki lentää ja rokki soi lujaa.

Starting: 25-09-2025 08:30:00

End
25-09-2025 09:00:00

Tanskalaisten keskiaikaisten kauppakaupunkien sarjassa edetään tänään Køgeen. Maan parhaat asiantuntijat ja ammattiostajat tutustuvat yleisön tuomiin antiikki- ja arvoesineisiin ja antavat niistä arvionsa. Eräs pronssipatsas herättää huomiota.

Starting: 25-09-2025 09:00:00

End
25-09-2025 10:00:00

Jens ja Therese ostivat vanhan 1800-luvun torpan ja alkoivat kunnostaa sitä. Therese haluaa entisöidä talon vanhoja työmenetelmiä käyttäen. Kun Jens saa ulkomaankomennuksen, Therese joutuu jatkamaan töitä yksin.

Starting: 25-09-2025 10:00:00

End
25-09-2025 11:00:00

Palikkatarinat. Katsellaan Roosan kanssa Fantti ja eläimet, Korvamato, Puuhailukylä, Pikku Kakkosen reportteri, Anna ja ystävät, Vesihirmut sekä Kari Kiituri.

Starting: 25-09-2025 11:00:00

End
25-09-2025 12:00:00

Marie ja Susanne ovat tulleet Roomaan! Siellä heitä odottaa Malin Persson, joka asui aikoinaan 11 vuotta Trasteveren kaupunginosassa. Nyt hän haluaa näyttää sisaruksille vanhojen kotinurkkiensa parhaita paloja. Heidän on tietysti käytävä Rooman suurimmilla katumarkkinoilla Porta Portesessa, mutta koettava myös historiallisen kaupungin helmet Malinin vinkkien avulla. Roomassa vietettyjen päivien jälkeen matka jatkuu kohti etelää. Seuraava pysähdyspaikka on eräs luostari Napolin ulkopuolella.

Starting: 25-09-2025 12:00:00

End
25-09-2025 12:28:00

Marien ja Susannen reissu halki Euroopan alkaa lähetä loppuaan. Viimeinen pysähdyspaikka ennen Sisiliaa on kiivaana sykkivä Napoli. Kaupunki kuitenkin yllättää siskokset, sillä vain muutaman portaan päässä kaupungin vilinästä on maan alle jäänyt osa historiallista Napolia. Napolin jälkeen siskokset ovat lopulta perillä Palazzo Cirillossa Sisiliassa. Heillä on mukanaan kaikki löytönsä, mutta myös matkan aikana luodut muistot. Nyt on aika järjestää ystävien kanssa juhlat, ja siellä siskoksia odottaakin liikuttava yllätys.

Starting: 25-09-2025 12:28:00

End
25-09-2025 13:00:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 25-09-2025 13:00:00

End
25-09-2025 13:30:00

Mikko "Peltsi" Peltola haastaa itsensä äärirajoille kuudessa vaativassa suorituksessa. Aikaa on yksi vuosi. Ensimmäinen haaste on melonta Helsingistä Hankoon. Kestääkö kunto? yle.fi/peltsinkovavuosi.

Starting: 25-09-2025 13:30:00

End
25-09-2025 14:00:00

Viimeinen tehtävä vaatii fyysisesti timanttista kuntoa sekä äärimmäistä paineensietokykyä. Kestääkö kukaan kokelaista loppuun saakka.

Starting: 25-09-2025 14:00:00

End
25-09-2025 14:50:00

Olenko tuhlannut elämäni, kun olen panostanut kaiken nyrkkeilyyn? Muun muassa tämän kysymyksen kuusinkertainen maailmanmestari Eva Wahlström kysyi itseltään, kun hän lopetti ammattilaisuransa 39-vuotiaana. Moni tuntui ajattelevan niin, mutta siinä missä monet ulkopuoliset uskovat, että nyrkkeilyssä on kyse aggressiivisuudesta, Wahlströmin mielestä nyrkkeily on laji, jossa tulee nähdyksi ja kuulluksi. Eikä se ole nyky-yhteiskunnassa kaikille itsestäänselvyys. "Minulle nyrkkeily on antanut mahdollisuuden oppia tuntemaan itseni ja kasvaa avoimeksi ja suoraselkäiseksi ihmiseksi, mitä uskon olevani", Wahlström sanoo Sportlivissa. Hän on nykyään entistä vakuuttuneempi siitä, että nyrkkeily voi auttaa väärälle polulle ajautuneita nuoria löytämään uuden suunnan elämälleen.

Starting: 25-09-2025 14:50:00

End
25-09-2025 15:00:00

Virkamiehen kunnia. Annelin TV-haastattelu lähtee käsistä, yllättävin seurauksin - samaan aikaan kaikki työntekijät alkavat nähdä mystisiä asioita - kuka auttaisi virkamiestä kun homeen leviämistä ei estä enää mikään? Tiina Lymin kolmiosainen draamakomedia, pääosissa Elina Knihtilä, Hannu-Pekka Björkman, Jarkko Niemi, Milka Ahlroth, Sari Siikander, Satu Tuuli Karhu.

Starting: 25-09-2025 15:00:00

End
25-09-2025 16:06:00

Solsidanin 16.10. alkavalla 8. kaudella puhaltavat muutoksen tuulet. Alex ja Anna ovat eronneet ja yrittävät totutella uuteen elämäänsä, johon kuuluvat lapset joka toinen viikko, deittailu ja yksinäiset arki-illat. Schillerin perheessä lähenevät Viktorin lakkiaiset. Esikoinen muuttaa kotoa, eivätkä hänen tulevaisuudensuunnitelmansa ole ihan vanhempien odotusten mukaisia. Ove ja Anette ovat rikastuneet ja päättävät perustaa yksityisen esikoulun ja hankkia maaseutuasunnon. Lisäksi nähdään ilmastoahdistusta potevia lapsia, turvahuoneen rakentava Fredde ja päähenkilöitä ravisteleva teatteriesitys. (Solsidan, S8. Ruotsi 2023).

Starting: 25-09-2025 16:06:00

End
25-09-2025 16:28:00

Anna on lopettanut opettajana ja testaa sen sijaan stand up -komediaa. Fredde ja Mickan näkevät elokuvassa kolmen kimpan, ja Fredde saa päähänpiston.

Starting: 25-09-2025 16:28:00

End
25-09-2025 16:51:00

Savelan kasvatti Hege on saapunut vanhaan kotipaikkaansa tuomaroimaan rap battlea. Arttu ja hänen jenginsä Savela's Finest aikovat todistaa, ketkä ovat nykyään seudun kovimmat sylkijät.

Starting: 25-09-2025 16:51:00

End
25-09-2025 17:05:00

Kenkää saanut Arttu alkaa kuumeisesti koota uutta possea yhdessä Pössyn kanssa. Minea kerää rohkeutensa ja uskaltautuu ensimmäistä kertaa lavalle.

Starting: 25-09-2025 17:05:00

End
25-09-2025 17:22:00

Kausi 1, 9/10. Sauli ja Miehisen häpeän manifesti. Viihdetaiteilija opettaa Erkki-pojalle Ruusulaulun. Yhtenä miehenä Osmon takana. E: Jari Salmi ja Antti Virmavirta. K: Jari Salmi ja Juha Jokela. O: Rike Jokela. T: Juniper Films Oy.

Starting: 25-09-2025 17:22:00

End
25-09-2025 17:44:00

Kausi 1, 10/10. Saulin kämppä toimii laukaisualustana, kun Pulkkinen ja Koponen lähtevät Siriukselle. Pursimiehenkadulle kaivataan ambulanssia. E: Jari Salmi ja Antti Virmavirta. K: Jari Salmi ja Juha Jokela. O: Rike Jokela. T: Juniper Films Oy.

Starting: 25-09-2025 17:44:00

End
26-09-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 26-09-2025 00:50:00

End
26-09-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 26-09-2025 00:51:00

End
26-09-2025 00:53:00

Momolulla on kaunis kultainen taulunkehys, johon jokainen hänen ystävistään haluaa tehdä kuvan. Kilpailussa Momolu oppii, että asiat voivat olla eri tavoin kauniita, eikä niistä kannata kilpailla.

Starting: 26-09-2025 00:53:00

End
26-09-2025 01:00:00

Nopsu leikkii olevansa näkymätön, mutta metsän asukkaat näkevät hänet yhä. Mistä löytyisi apu ongelmaan.

Starting: 26-09-2025 01:00:00

End
26-09-2025 01:05:00

Aapeli ja Saara löytävät hauskoja rytmejä, ja niistähän syntyy tietysti tanssi.

Starting: 26-09-2025 01:05:00

End
26-09-2025 01:06:00

Kausi 1. On kaunis aurikoinen päivä. Pipsa ja hänen perheensä ovat lähdössä huviretkelle. Eväät ja tietysti äidin mansikkakakku on pakattu mukaan.

Starting: 26-09-2025 01:06:00

End
26-09-2025 01:11:00

Siiveli pettyy, kun ope Kammolan mitta paljastaa hänet luokan pienimmäksi. Sarvelo keksii, miten näyttää, ettei pituus ole tärkeintä, ja että kaikilla on omat erityiskykynsä.

Starting: 26-09-2025 01:11:00

End
26-09-2025 01:18:00

Tuomo laulaa jäänsärkijälaivasta.

Starting: 26-09-2025 01:18:00

End
26-09-2025 01:19:00

Samin kaulaliina. Sami ja Stella ovat leikkimässä lehtikasassa, kun yhtäkkiä Samin kaulaliina katoaa. Veiköhän lehtihirviö sen? Onneksi Felix tulee auttamaan.

Starting: 26-09-2025 01:19:00

End
26-09-2025 01:31:00

Herra Kunkku huomaa, että toukka nakertaa Jimin kukkia, joten hän rakentaa koneen, jolla toukan saa kiinni. Kone saa aikaan enemmän tuhoa kuin toukka, joten herra Kunkun täytyy keksiä parempi tuuma.

Starting: 26-09-2025 01:31:00

End
26-09-2025 01:39:00

Susanna esittelee lasten lähettämiä piirustuksia.

Starting: 26-09-2025 01:39:00

End
26-09-2025 01:45:00

Kotka sairastaa eikä pääse muiden mukana koekäyttämään Riekon kehittämiä aurinkovoimalla toimivia moottoreita. Maahan jäävä tarkkailija osoittautuu kuitenkin tuiki tarpeelliseksi.

Starting: 26-09-2025 01:45:00

End
26-09-2025 01:56:00

Jaakko tekee tutkimusmatkan L-kirjaimen pariin.

Starting: 26-09-2025 01:56:00

End
26-09-2025 01:58:00

Emmi ja Kuru löytävät taikametsästä erikoisen näköisen munan ja päättävät löytää sen emon.

Starting: 26-09-2025 01:58:00

End
26-09-2025 02:09:00

Päivänpaisteen puistossa kokoonnutaan esittelemään leluja, mutta Samulin pehmopingviini on kadoksissa. Retki-Roope lähtee etsimään sitä.

Starting: 26-09-2025 02:09:00

End
26-09-2025 02:20:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 26-09-2025 02:20:00

End
26-09-2025 02:22:00

Arkipäivän Pikku Kakkonen tunnin paketissa. Katso lastenohjelmia yhdessä tuttujen juontajien kanssa.

Starting: 26-09-2025 02:22:00

End
26-09-2025 02:24:00

Lina on levoton, kun ystävät eivät koskaan jätä häntä rauhaan kysymyksiltään. Kunpa hän saisi seikkailla edes yhden päivän aivan omillaan.

Starting: 26-09-2025 02:24:00

End
26-09-2025 02:36:00

Sikuriina on rakentanut robottikilpailua varten Rompun ja Rassen näköisrobotit, mutta pojat ovat kiinnostuneempia Tellervon huikeasta aparaatista. Se tuntuu sopivan Tellervolle liiankin hyvin.

Starting: 26-09-2025 02:36:00

End
26-09-2025 02:50:00

Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona.

Starting: 26-09-2025 02:50:00

End
26-09-2025 03:10:00

Salaliittopuheet roihahtivat liikkeelle, kun kirkon alttaritaulussa oli silmä kolmion sisällä. Mitä kolmio tekee rokkari Olli Hermanin iholla.

Starting: 26-09-2025 03:10:00

End
26-09-2025 03:40:00

Magdalena ja Mikko ovat muusikoita, jotka inspiroituvat shamanistisista parannustraditioista. Niiden avulla Magdalena toipui masennuksesta ja löysi kadottamansa yhteyden musiikkiin. Pariskuntaa seurataan hikimajaseremoniassa, suokeikalla ja ääniretriitissä. Heidän mielestänsä länsimaissa eletään uutta henkisyyden etsikkoaikaa, mihin liittyy myös vaaroja.

Starting: 26-09-2025 03:40:00

End
26-09-2025 04:00:00

Marie ja Susanne ovat tulleet Roomaan! Siellä heitä odottaa Malin Persson, joka asui aikoinaan 11 vuotta Trasteveren kaupunginosassa. Nyt hän haluaa näyttää sisaruksille vanhojen kotinurkkiensa parhaita paloja. Heidän on tietysti käytävä Rooman suurimmilla katumarkkinoilla Porta Portesessa, mutta koettava myös historiallisen kaupungin helmet Malinin vinkkien avulla. Roomassa vietettyjen päivien jälkeen matka jatkuu kohti etelää. Seuraava pysähdyspaikka on eräs luostari Napolin ulkopuolella.

Starting: 26-09-2025 04:00:00

End
26-09-2025 04:28:00

Marien ja Susannen reissu halki Euroopan alkaa lähetä loppuaan. Viimeinen pysähdyspaikka ennen Sisiliaa on kiivaana sykkivä Napoli. Kaupunki kuitenkin yllättää siskokset, sillä vain muutaman portaan päässä kaupungin vilinästä on maan alle jäänyt osa historiallista Napolia. Napolin jälkeen siskokset ovat lopulta perillä Palazzo Cirillossa Sisiliassa. Heillä on mukanaan kaikki löytönsä, mutta myös matkan aikana luodut muistot. Nyt on aika järjestää ystävien kanssa juhlat, ja siellä siskoksia odottaakin liikuttava yllätys.

Starting: 26-09-2025 04:28:00

End
26-09-2025 05:00:00

Osa 1/5. Anne Lundberg pestautuu messitytöksi, kun German Zamudio lähtee viimeistä kertaa öljytankkerin laivakokiksi. Tänään on ruokalistalla helppoja pataruokia kanasta ja pakasteturskasta. Ruotsin televisio.

Starting: 26-09-2025 05:00:00

End
26-09-2025 05:30:00

Osa 8/10. Tänään on taas röntgenkuvausten aika ja potilaana on kilpikonna Willy. Susi on saanut munuaisvaivoja. Kuinka petolintuja opetetaan saalistamaan, ja onko sarvikuono viimeinkin kantavana.

Starting: 26-09-2025 05:30:00

End
26-09-2025 06:00:00

Tällä kertaa Jørgen ja Nikolaj ovat pystyttäneet telttansa Grönlannin jäätikölle, missä puhaltaa purevan kylmä tuuli. He toivovat saavansa koukkuun herkullisen pienen grönlanninpallaksen. Jäällä kalastaminen vaatii raakaa voimaa ja aivan erityistä tekniikkaa, joten onneksi heillä on apunaan paikallinen kalastaja. Talvikalastus on kuitenkin hyytävää puuhaa, joten kysymys kuuluu, onko heistä sittenkään tähän. Vai pitäisikö heidän ehkä tarjoilla uudelle ystävälleen limaisia kivinilkkoja.

Starting: 26-09-2025 06:00:00

End
26-09-2025 07:00:00

Maatilalla on ollut kylmä talvi, ja Erik kiirehtii saadakseen lämpimän kylpyhuoneen valmiiksi. Vanhalle pellolle istutettu metsä kaadetaan. Erik loihtii maagisen yllätyksen lasinpaloista.

Starting: 26-09-2025 07:00:00

End
26-09-2025 07:40:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Fredrikstadin maisemiin.

Starting: 26-09-2025 07:40:00

End
26-09-2025 07:55:00

Tunturissa linnut, nisäkkäät, jyrsijät ja kalat elävät rinnakkain. Vuodenaikojen vaihtelu, kaamos ja yötön yö luovat erityiset olosuhteet luonnon rikkaudelle. Tarinat tunturissa lähtevät kaukaa, ehkä jopa kolmen miljardin vuoden takaa - arkeeiselta ajalta. Lapissa on tapahtunut kaikki erilaisten vuorten syntyyn liittyvät prosessit eri ajanjaksoina. Tunturi - puurajan yläpuolelle ulottuva, pyöreälakinen vuori - käsittää valtavan määrän taianomaista tunnelmaa. Käsikirjoitus: Maija Flinkman, ohjaus: Marko Röhr, tuotanto: MRP Matila Röhr Productions Oy. (Suomi 2023).

Starting: 26-09-2025 07:55:00

End
26-09-2025 07:59:00

Tunturissa linnut, nisäkkäät, jyrsijät ja kalat elävät rinnakkain. Vuodenaikojen vaihtelu, kaamos ja yötön yö luovat erityiset olosuhteet luonnon rikkaudelle. Tarinat lähtevät kaukaa, ehkä jopa kolmen miljardin vuoden takaa - arkeeiselta ajalta. Lapissa on tapahtunut kaikki erilaisten vuorten syntyyn liittyvät prosessit eri ajanjaksoina. Tunturi - puurajan yläpuolelle ulottuva, pyöreälakinen vuori - käsittää valtavan määrän taianomaista tunnelmaa. Käsikirjoitus: Maija Flinkman, ohjaus: Marko Röhr, tuotanto: MRP Matila Röhr Productions Oy. (Suomi 2020).

Starting: 26-09-2025 07:59:00

End
26-09-2025 08:05:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 26-09-2025 08:05:00

End
26-09-2025 08:30:00

Mikko "Peltsi" Peltola haastaa itsensä äärirajoille kuudessa vaativassa suorituksessa. Aikaa on yksi vuosi. Ensimmäinen haaste on melonta Helsingistä Hankoon. Kestääkö kunto? yle.fi/peltsinkovavuosi.

Starting: 26-09-2025 08:30:00

End
26-09-2025 09:00:00

Køgessä asiantuntijoille tuodaan muun muassa maalauksia sekä aito timanttisormus. Antiikintuntijat kilpailevat parhaista löydöistä. Cecilie kiertelee vanhan kauppakaupungin nähtävyyksiä.

Starting: 26-09-2025 09:00:00

End
26-09-2025 10:00:00

Arletten ja Björnin koti ja tavarat paloivat tulipalossa poroksi. Pian pari teki kuitenkin rohkean päätöksen ja alkoi rakentaa uutta unelmakotiaan täsmälleen samalle paikalle.

Starting: 26-09-2025 10:00:00

End
26-09-2025 11:00:00

Katsellaan Elizabethin kanssa Tilkku ja Nukka, Kaapo, Luonto yllättää aina, Hannes Hamsteri, Isot koneet, Vegesaurukset sekä Mira ja Viksu.

Starting: 26-09-2025 11:00:00

End
26-09-2025 12:00:00

Suunnistuksen maailmancupin finaali, sprintit, Uster, Sveitsi, selostus Nina Vanhatalo.

Starting: 26-09-2025 12:00:00

End
26-09-2025 14:00:00

Huippuvuorilla Anders Lundin pääsee mukaan, kun tutkijat aikovat tarkastaa ja merkitä nuoren urosjääkarhun. Asgeir Helgestad on ohjannut jääkarhuemosta dokumentin, joka valaisee ilmastonmuutoksen seurauksia. Anders ja Asgeir lähtevät lumisille lakeuksille etsimään tätä naarasta - ja joutuvat jääkarhunpennun jahtaamiksi. Sata vuotta sitten suurpedot olivat sukupuuton partaalla koko Pohjolassa. Nyt ne ovat kuitenkin palanneet. Kun ruotsalainen Anders Lundin lähtee niiden jäljille, hänen ainoa tavoitteensa ei ole tutustua tarkemmin eläimiin. Hän haluaa myös ymmärtää paremmin niitä ihmisiä, joiden elämä nivoutuu yhteen suurpetojen kanssa - niin hyvässä kuin pahassa.

Starting: 26-09-2025 14:00:00

End
26-09-2025 15:00:00

Marita ei usko poliisin pidättäneen oikeaa henkilöä - mutta voiko hän luottaa omaan arviointikykyynsä? Tutkijoita kohtaa uhka yllättävältä taholta. Vaatiiko onnettomuus vielä uusia uhreja.

Starting: 26-09-2025 15:00:00

End
26-09-2025 15:55:00

Radio Suomen Kesäkonsertissa tunnelmoidaan suomalaisten huippuartistien kanssa kesän aloitusta. Esiintyjinä Turun Kupittaanpuistossa ovat Neljä ruusua, Suvi Teräsniska ja Anssi Kela.

Starting: 26-09-2025 15:55:00

End
26-09-2025 16:35:00

Vuoden 1993 alussa Ulfin oikeistolainen tausta paljastuu, ja hän joutuu pyytämään sitä anteeksi tiedotusvälineissä. Samalla Arista Records ja Clive Davis osoittavat kiinnostusta bändiä kohtaan.

Starting: 26-09-2025 16:35:00

End
26-09-2025 17:17:00

Vaikuttava dokumentti ruotsalaisyhtye Abban uskomattomasta noususta maailman suosituimmaksi yhtyeeksi. Abban yllättävä Euroviisuvoitto Waterloo-kappaleella 50 vuotta sitten oli lähtölaukaus kansainväliselle uralle, joka mullisti bändin jäsenten elämän. Dokumenttiin on löydetty yhtyeen ennennäkemättömiä haastatteluja sekä uutta kuvamateriaalia arkistoista. Tietysti hittibiisejä unohtamatta! Tuotanto: EBU-yhteistyö, Rogan Productions. Britannia, 2024.

Starting: 26-09-2025 17:17:00

End
27-09-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 27-09-2025 00:50:00

End
27-09-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 27-09-2025 00:51:00

End
27-09-2025 00:52:00

Koputusleikkiin vastaa tänään Muks, ja yllätykseksi saadaan laiva! Merimieslaulun lisäksi Noelin kanssa ihmetellään ruohonleikkuria, ja keittiöanimaatiossa tavataan veikeät purkit ja pippurimylly. Lisäksi nähdään taitavia kiipeilijöitä. Jonnen ja Lauran kanssa lauletaan ja leikitään Oli synkeä yö.

Starting: 27-09-2025 00:52:00

End
27-09-2025 01:05:00

Fantti seuraa, kuinka nosturiauto lastaa isoja kontteja kuorma-autoon.

Starting: 27-09-2025 01:05:00

End
27-09-2025 01:12:00

Pipsa näkee perheineen sateenvarjon, kun he ovat ajelulla.

Starting: 27-09-2025 01:12:00

End
27-09-2025 01:17:00

Saara ja sorsa ovat pihalla venyttelemässä, kun kilpikonna saapuu heille kylään.

Starting: 27-09-2025 01:17:00

End
27-09-2025 01:24:00

Rikke herää aamulla näppyläisenä. Hän ei halua mennä kouluun, koska pelkää muiden nauravan. Mutta kouluun tullessaan hän huomaa, että rokko on tarttuvaa.

Starting: 27-09-2025 01:24:00

End
27-09-2025 01:29:00

Majavan suurta herkkua on suolakurkut. Tilanne ei ole sama Franklinin kohdalla, mutta hän ei kehtaa kertoa sitä Majavalle.

Starting: 27-09-2025 01:29:00

End
27-09-2025 01:41:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 27-09-2025 01:41:00

End
27-09-2025 01:42:00

Sam ja Julia leikkivät vuoren valloitusta. Ella tahtoo johtajaksi leikkiin, mutta toisten mielestä joukkoa pitää johtaa sen, joka tietää eniten kiipeilystä.

Starting: 27-09-2025 01:42:00

End
27-09-2025 01:49:00

Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Siina ja Nalle sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne.

Starting: 27-09-2025 01:49:00

End
27-09-2025 02:13:00

Pommo päättää nukkua koko yön omassa sängyssä. Avaruusaiheinen iltasatu heittää hänet seikkailemaan Aurinkokunnan planeetoille, ja yllättäen myös kotona kulkee öisiä vaeltajia.

Starting: 27-09-2025 02:13:00

End
27-09-2025 02:21:00

Barbapapa ja Barbamama vievät lapset katsomaan nuoruutensa seutuja. Maisemat ovat muuttuneet, mutta vanha muistojen puu on sentään säilynyt.

Starting: 27-09-2025 02:21:00

End
27-09-2025 02:32:00

Lare ja Tako löytävät kaivaessaan oikean dinosauruksen luurangon, ja sen näytteille asettamiseksi päätetään rakentaa museo. Kesken rakennustyön luita löytyykin lisää, ja museota täytyy suurentaa löydösten mukaan.

Starting: 27-09-2025 02:32:00

End
27-09-2025 02:44:00

Ilkeä Tirehtööri ottaa vangikseen rengashäntämakien laumanjohtajan. Myös Pelastajapartion johtaja Milo on ryhmästään poissa, ja muiden on pärjättävä ilman häntä.

Starting: 27-09-2025 02:44:00

End
27-09-2025 02:56:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 27-09-2025 02:56:00

End
27-09-2025 02:58:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 27-09-2025 02:58:00

End
27-09-2025 02:59:00

Koulululaisten oma ohjelma.

Starting: 27-09-2025 02:59:00

End
27-09-2025 03:00:00

Vuhku haluaisi nähdä tähdenlentoja, mutta toisten touhut häiritsevät tähtitaivaan tähyilemistä.

Starting: 27-09-2025 03:00:00

End
27-09-2025 03:07:00

Anni haluaa isänsä esitelmöimään koululuokkaansa, mutta isä potee pahaa ramppikuumetta. Anni päättää kokeilla, rohkaistuisiko isä muuttumalla Ponin kaltaiseksi.

Starting: 27-09-2025 03:07:00

End
27-09-2025 03:19:00

Auri ja Tommi keksivät niin paljon jekkuja, että kukaan ei enää uskokaan lapsia, kun pieni Lilli-lepakko pitää oikeasti pelastaa.

Starting: 27-09-2025 03:19:00

End
27-09-2025 03:30:00

Nappaavatko futiskikat? Tsekatkaa! Tänään on vuorossa ekstreme-futisjengi Dark Side. On Pablon vuoro esitellä taitojaan.

Starting: 27-09-2025 03:30:00

End
27-09-2025 03:33:00

Novat törmäävät ongelmiin kesken lentomatkan ja Jero ja Adara laskeutuvat läheiselle planeetalle Huukon ja Juulin jäädessä korjaamaan alusta. Planeetalta löytyy outoja kasveja ja yllättäviä tuttuja.

Starting: 27-09-2025 03:33:00

End
27-09-2025 04:00:00

Odotusaulasta kuuluu tuttua kritiikkiä. Vastaanoton kiire lisää paineita.

Starting: 27-09-2025 04:00:00

End
27-09-2025 04:30:00

Hirvet ovat isokokoisia ja niitä on paljon. Ne voivat aiheuttaa monenlaisia harmeja ja vaaratilanteita niin itselleen kuin muille, erityisesti liikenteessä. Onneksi on avuliaita ihmisiä, jotka pyrkivät rajoittamaan kummallekin osapuolelle koituvia vahinkoja. Norjalainen luontosarja.

Starting: 27-09-2025 04:30:00

End
27-09-2025 05:10:00

Tarinoita metsästä kertoo suomalaisen metsäluonnon kauneudesta ja esittelee monimuotoisen vanhan metsän luontoa sekä asukkaita lyhyiden, tietopitoisten kertomusten muodossa. Ohjaus: Kim Saarniluoto. Tuotanto: Matila Röhr Nordisk Oy.

Starting: 27-09-2025 05:10:00

End
27-09-2025 05:15:00

5/10. Tänään tutustutaan kissaeläimiin kuuluviin ilveksiin. Joakim tutustuu Ruotsin ilveskantaan ja seuraa sen laskentaa. Anders on Espanjassa selvittämässä uhanalaisen iberianilveksen kohtaloa. Tuotanto: SVT, 2015.

Starting: 27-09-2025 05:15:00

End
27-09-2025 06:15:00

Ompelusalin lastenviikolla tehdään perheen pienimille söpö merimiespuku, joka koostuu shortseista, joissa on kuminauhavyötärö sekä puserosta neliönmuotoisella kauluksella. Muutoshaasteessa vanhat koulupuvut tuunataan katu-uskottaviksi asuiksi, ja lopuksi minikokoiset mallit esittelevät Halloween-teemaisia mittatilaustöitä. Kuka saa Viikon vaate -palkinnon ja kuka putoaa.

Starting: 27-09-2025 06:15:00

End
27-09-2025 07:15:00

Frank on jo kolme vuotta yrittänyt pitää karppilammen seinät tiiviinä ja päättää yrittää vielä kerran. Myös myllytyöt, perunan multaus ja esikasvatetun purjon istutus odottavat.

Starting: 27-09-2025 07:15:00

End
27-09-2025 07:45:00

Øystølin tilalla asustavan perheen tehtävälista kasvaa. Katot, seinät ja ikkunat pitää korjata. Äiti Ellen Marie haluaa myös uuden keittiön. Tuhattaituri-isä tekee parhaansa perheen viihtyvyyden eteen.

Starting: 27-09-2025 07:45:00

End
27-09-2025 08:24:00

Erik perheineen haaveilee omavaraisesta elämästä etelänorjalaisella tilallaan. Hupaisat keksinnöt, perinnekäsityöt, kierrätys ja maatilatalouden kehittyminen tekevät toiveista totta. Suuriakin suunnitellaan.

Starting: 27-09-2025 08:24:00

End
27-09-2025 09:03:00

Maatilalla on ollut kylmä talvi, ja Erik kiirehtii saadakseen lämpimän kylpyhuoneen valmiiksi. Vanhalle pellolle istutettu metsä kaadetaan. Erik loihtii maagisen yllätyksen lasinpaloista.

Starting: 27-09-2025 09:03:00

End
27-09-2025 09:45:00

Aki Kaurismäen kunnianosoitus maailman ensimmäiselle elokuvalle vuodelta 1895, Työläiset lähtevät tehtaasta. Suomi, 2006.

Starting: 27-09-2025 09:45:00

End
27-09-2025 09:50:00

Aki Kaurismäen elokuva roskakuskin ja valintamyymälän kassan rakkaudesta. Työläistrilogian ensimmäinen osa. N: Matti Pellonpää, Kati Outinen. (1986) Kuvailutulkattu.

Starting: 27-09-2025 09:50:00

End
27-09-2025 11:01:00

Antti Heikki Pesosen lyhytelokuvassa työtön työnhakija hakee työpaikkaa, jota hän ei missään tapauksessa halua saada. Haastattelija ei usko työnhakijaan, eikä hakija haastattelijaan. N: Mikko Kouki ja Ville Tiihonen.

Starting: 27-09-2025 11:01:00

End
27-09-2025 11:10:00

Kolopesijät on kotimainen luontodokumentti, jonka on käsikirjoittanut ja kuvannut Petri Merta. Ohjelma esittelee monia tuttuja sekä vähemmän tunnettuja lintulajeja - kymmenen gramman painoisesta hömötiaisesta aina isokokoiseen viirupöllöön asti. Kaikkia näitä lajeja yhdistää yksi yhteinen tekijä; ne pesivät koloissa, mikä on tehokas tapa suojautua vihollisilta ja pohjolan vaihtelevilta sääoloilta. Tehokas metsätalous ja luonnonmetsien väheneminen, ilmastomuutos sekä ihmisen toiminta asettavat haasteita kolopesijöiden selviytymiselle nyt ja tulevaisuudessa.

Starting: 27-09-2025 11:10:00

End
27-09-2025 12:00:00

Suunnistuksen maailmancupin finaali, knock-out-sprintit, Uster, Sveitsi, selostus Nina Vanhatalo.

Starting: 27-09-2025 12:00:00

End
27-09-2025 13:30:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 27-09-2025 13:30:00

End
27-09-2025 13:55:00

Starting: 27-09-2025 13:55:00

End
27-09-2025 14:20:00

Starting: 27-09-2025 14:20:00

End
27-09-2025 14:46:00

Lyhytelokuva 11-vuotiaasta Marjasta, joka talvella 1930-luvun lopulla lähetetään saaresta kaupunkiin hakemaan pikkuveljelle maitoa. Käsikirjoitus Leo Viirret. Ohjaus Teppo Airaksinen. Tuotanto TACK Films Oy 2021.

Starting: 27-09-2025 14:46:00

End
27-09-2025 15:01:00

Louis viettää aikaa kanadalaisen koomikon, näyttelijän ja kirjailijan Katherine Ryanin kanssa. Louis kutsutaan Katherinen kotiin keskustelemaan suoraan hänen elämästään ja komediastaan.

Starting: 27-09-2025 15:01:00

End
27-09-2025 15:46:00

Mustasukkainen välienselvittely vie väkivaltaisen Alin vankilaan. Neljän vuoden kakun kärsittyään, Ali päättää jättää rikollisen elämän taakseen ja ottaa vastuun perheestään.

Starting: 27-09-2025 15:46:00

End
27-09-2025 17:15:00

Tanskalainen seksologi ja toimittaja Sara Skaarup antaa vinkkejä ja neuvoo hyviä konsteja, joilla voi parantaa seksielämää. Bianca kaipaa apua liian rutiininomaiseksi käyneeseen seksiin. Hän haluaa löytää seksiin rentouden ja halun. Sara osaa auttaa Biancaa, ja samalla meitä muita.

Starting: 27-09-2025 17:15:00

End
28-09-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 28-09-2025 00:50:00

End
28-09-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 28-09-2025 00:51:00

End
28-09-2025 00:52:00

Lapset juoksentelevat puiden lomassa ja Fantti tapaa taputtavan apinan.

Starting: 28-09-2025 00:52:00

End
28-09-2025 01:05:00

Leppäkerttu ja Mehiläinen ihmettelevät hyppivää heinäsirkkaa.

Starting: 28-09-2025 01:05:00

End
28-09-2025 01:08:00

Dali leikkii hääsuunnittelijaa, mutta kaikki tuntuu menevän pieleen. Pystyykö Dali avustajineen pelastamaan häät.

Starting: 28-09-2025 01:08:00

End
28-09-2025 01:20:00

Pippa rakentaa marmorikuularadastaan monimutkaisen hienon, mutta Popin yksinkertaisempi luomus toimii huomattavasti paremmin. Lopulta he yhdistävät voimansa ja luovat uskomattoman jättikuularadan.

Starting: 28-09-2025 01:20:00

End
28-09-2025 01:27:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 28-09-2025 01:27:00

End
28-09-2025 01:29:00

Rakkautta on. Animaatio laulavista perunoista.

Starting: 28-09-2025 01:29:00

End
28-09-2025 01:32:00

Auvon taikaloitsu menee pieleen, ja hän saa vahingossa aikaan kolme kopiota itsestään. Taian peruuttaminen osoittautuu hankalaksi, kun kolme avuliasta Auvoa sekoittaa peruutusloitsun lausumista.

Starting: 28-09-2025 01:32:00

End
28-09-2025 01:42:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 28-09-2025 01:42:00

End
28-09-2025 01:43:00

Tao on luvannut esittää jäätelöpäivässä lentotemppuja, mutta ensin pitäisi oppia lentämään ja etenkin laskeutumaan. Saavatko Manu ja Max jalostettua hänestä huippulentäjän.

Starting: 28-09-2025 01:43:00

End
28-09-2025 01:55:00

Kun vaarallinen keilakotilo sairastuttaa Oktonautteja ja alus on matkalla kohti tyrskyjä, Peson on tartuttava ruoriin.

Starting: 28-09-2025 01:55:00

End
28-09-2025 02:06:00

Esitt. Osmo Ikonen, säv&sov. Jyri Sariola, san. Kaisa Happonen, koreografi Riikka Korpi.

Starting: 28-09-2025 02:06:00

End
28-09-2025 02:08:00

Emmi ja Hemmi tarttuvat Kampelan ruoriin, ja Hurrikaani-Harri ja kapteeni Turpo päätyvät veneen vetämiksi. / Ramppa menee Hanttiselle töihin, mutta hänestä tuleekin pomoaan suositumpi.

Starting: 28-09-2025 02:08:00

End
28-09-2025 02:30:00

Haasteissa huidotaan palikoita otsapalloilla, tunnistetaan lauluja ja tähdätään maalitauluun. Lasten kanssa pelaavat Tuomo ja Satu. Kisan juontavat Jari ja Dj Jekku Ykkönen.

Starting: 28-09-2025 02:30:00

End
28-09-2025 02:55:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 28-09-2025 02:55:00

End
28-09-2025 02:56:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 28-09-2025 02:56:00

End
28-09-2025 02:58:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 28-09-2025 02:58:00

End
28-09-2025 03:00:00

Vaari kutsuu Leivon suvun miehet kalareissulle, jossa tarkoitus on napata häntä pitkään piinannut jättisampi.

Starting: 28-09-2025 03:00:00

End
28-09-2025 03:12:00

Osmolle on kasvanut ensimmäinen partakarva ja se tarkoittaa sitä, että pian iskä haluaa jutella "tärkeistä asioista". Osmo on asiasta vähintäänkin kiusaantunut.

Starting: 28-09-2025 03:12:00

End
28-09-2025 03:24:00

Tutustutaan Mestarin kanssa satellittien toimintaan.

Starting: 28-09-2025 03:24:00

End
28-09-2025 03:31:00

Poika tavoittelee pääsyä salaiseen klubiin, Kirjaston ystäviin. Saadakseen jäsenyyden hänen ja sisarusten täytyy etsiä ja palauttaa kauan sitten lainattu kirja.

Starting: 28-09-2025 03:31:00

End
28-09-2025 03:43:00

Tipu, Kotko ja Tirppa maailmalla.

Starting: 28-09-2025 03:43:00

End
28-09-2025 03:44:00

8/9. Mikko on järkännyt Lukaksen läksiäisiin todellisen yllätyksen, sumopainipuvut. Vitsikäs kisailu saa yllättäviä käänteitä. Mirian pyytää huonoa käytöstään anteeksi kaikilta ystäviltään. Lukas paljastaa vihdoin tunteensa. Kuvailutulkattu.

Starting: 28-09-2025 03:44:00

End
28-09-2025 04:00:00

Ensimmäistä kertaa ambulanssin kyydissä. Jenni ja Olli kohtaavat ihmisten hädän kotona ja kaduilla. Hälytys vaatii nopeaa toimintaa.

Starting: 28-09-2025 04:00:00

End
28-09-2025 04:28:00

Hirvenmetsästys on monille vuoden kohokohta. Tromssan läänin Trollvikissa eräs metsästysseurue pitää vanhoja hirvijahtiperinteitä yllä, ja samalla niihin vihkiytyvät myös uudet sukupolvet. Metsän kuninkaan kukistaminen vaatii yhteistyötä ja yksituumaisuutta. Norjalainen luontosarja.

Starting: 28-09-2025 04:28:00

End
28-09-2025 05:07:00

Selkämeren rannikolla vuorokauteen ei mahdu hiljaista hetkeä. Eläimet rakentavat, lisääntyvät ja luovat uutta. Merimetsojen jäljiltä maisema on surullinen näky, mutta luonto osoittaa voimansa.

Starting: 28-09-2025 05:07:00

End
28-09-2025 05:56:00

1. tuotantokausi, osa 5/8. Frankilla on kädet täynnä töitä, sillä navetan ovi on saatava valmiiksi ja tupa viimeisteltyä. Pian on ensimmäiset vuohetkin lahdattava ja omenapuut oksastettava. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia.

Starting: 28-09-2025 05:56:00

End
28-09-2025 06:25:00

Vintage-valtakunnassa hypätään aikaan, jossa asiat olivat vielä kauniita, eikä "kasaridesign" ollut pilannut esineitä. Tompan, Miken ja Ulrikan maailmassa romu voi olla heidän - ja kavereidensa - aarre.

Starting: 28-09-2025 06:25:00

End
28-09-2025 06:55:00

Laura ja Aslak käyvät ultraäänikuvauksissa ja Ville hakee voittoa drifting-radalta.

Starting: 28-09-2025 06:55:00

End
28-09-2025 07:25:00

Loppuottelu, Quezon City, Filippiinit, selostus Kalle Pallonen, asiantuntija Timo Tolvanen.

Starting: 28-09-2025 07:25:00

End
28-09-2025 09:30:00

Suunnistuksen maailmancupin finaali, sprinttiviestit, Uster, Sveitsi, selostus Nina Vanhatalo.

Starting: 28-09-2025 09:30:00

End
28-09-2025 11:30:00

Rallin tämän vuoden SM-sarjan 7. ja samalla viimeinen osakilpailu. Selostus Timo Pulkkinen, juontaja Henri Haapamäki, Seinäjoki.

Starting: 28-09-2025 11:30:00

End
28-09-2025 12:10:00

Vuoden 1993 alussa Ulfin oikeistolainen tausta paljastuu, ja hän joutuu pyytämään sitä anteeksi tiedotusvälineissä. Samalla Arista Records ja Clive Davis osoittavat kiinnostusta bändiä kohtaan.

Starting: 28-09-2025 12:10:00

End
28-09-2025 12:52:00

Milja yrittää selvitä koulumatkasta. Bussissa juhlatuulella olevat kaverukset kiinnostuvat hänestä. Eikö kukaan tiedä mikä on flirttailun ja häirinnän ero? N: Pinja Sanaksenaho. K+O: Elli Toivoniemi.

Starting: 28-09-2025 12:52:00

End
28-09-2025 13:00:00

Tucci tutkii, miten Lontoon italialaiset ovat muuttaneet ruokakulttuuria hänen uudessa kotikaupungissaan. Lontoo on nykyään kulinaristin mekka, jossa on tarjolla herkkuja jokaiselta Italian alueelta. Burrata on niin kermaista ja pasta niin tuoretta, että ne saattavat kilpailla jopa alkuperäisten kanssa. Yli vuosisadan ajan italialaiset ovat keksineet täällä uusia tapoja valmistaa italialaista ruokaa, joka on niin vaikuttavaa, että se saa Tuccin sanattomaksi.

Starting: 28-09-2025 13:00:00

End
28-09-2025 13:40:00

3/8. Kolmantena aamuna nautitaan hedelmistä pienen kaivoskaupungin keskustassa. Kenelläkään porukasta ei ole timantteja, mutta Yousra myöntää pitävänsä kiiltelevistä koruista. Muille ajatus on vieraampi. Timanttikaivos paljastuu miesten työmaaksi. Timanttipitoista malmia pestään juoksevan veden alla ja huuhdotaan jokisuistolla siivilöissä. Työ vaatii voimaa mutta ryhmän on vaikea hyväksyä selitystä, että työ olisi liian raskasta naisille. Epätasa-arvo suututtaa. Käy selväksi, että vaikka miehet saavat tuntipalkkaa, joskus timantteja myös katoaa työntekijöiden taskuihin. Yousran ajatukset kulta- ja timanttikoruista muuttuvat.

Starting: 28-09-2025 13:40:00

End
28-09-2025 14:10:00

Tonin ja Viktorian treffeillä salamoi! Madde ja Matilda kamppailevat koreografian kanssa. Ida haluaa treffeille, mutta mistä löytyisi mies, joka ymmärtää hänen haasteensa.

Starting: 28-09-2025 14:10:00

End
28-09-2025 14:40:00

Corron joutuu palaamaan takaisin Suomeen ja jää kaipaamaan läheisiään ja Fugen lämpöä. Lumi ja Sami ottavat yhteen ruotsin kielen tarpeellisuudesta ja shoppailun iloista. Sami pääsee opettelemaan sisäfilepihvin paistamista ja pääsee työhaastatteluun. Vanhojen tanssit lähestyvät, ja niihin valmistaudutaan innolla.

Starting: 28-09-2025 14:40:00

End
28-09-2025 15:00:00

Ramiro Gonzales raiskasi ja murhasi luokkakaverinsa ja tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun rangaistus on tulossa täytäntöön, uskoon tulleen ja aikuistuneen Gonzalesin väitetään olevan muuttunut mies. Ansaitseeko Ramiro kuolla.

Starting: 28-09-2025 15:00:00

End
28-09-2025 15:50:00

Kaitsu Rinkinen haaveilee isosta action-leffasta, mutta tarvitsee vakuuttavia näyttöjä. Hän aikoo ohjata toimintakohtauksia yhdessä Suomen kovimpien stunt-esiintyjien kanssa. Ennen kuin homma lähtee kunnolla käyntiin, Tuukka aikoo ylittää Suomenlahden moottorikelkalla. Neljä kuukautta valmistautumista huipentuu tähän hetkeen. Vain yksi tyyppi on tehnyt saman tempun aiemmin. Pääseekö Tuukka Tallinnaan asti.

Starting: 28-09-2025 15:50:00

End
28-09-2025 16:20:00

Perjantain 12. maaliskuuta 1993 jämsänkoskelaiseen KOP-pankkiin ilmestyi ryöstöaikeissa mies, joka oli vetänyt kasvojensa eteen pipon, johon oli tehty silmänreiät. Kädessään hänellä oli ryppyinen K-kaupan muovikassi. Ryöstäjä ryntäsi ensimmäiselle kassalle, mutta asiat eivät sujuneetkaan tämän toivomalla tavalla. (16.11.2006).

Starting: 28-09-2025 16:20:00

End
28-09-2025 16:50:00

Ruotsalaista yritysjohtajaa Richard Olssonia syytetään asiakkaiden huijaamisesta ja ihmisten elämillä pelaamisesta. Itse hän ajattelee olevansa vain kova neuvottelija, joka tekee kaikkensa varmistaakseen asiakkaiden voiton. Piilouduttuaan pitkään julkisuudelta hän kutsuu SVT:n toimittajat luokseen, koska haluaa kertoa asianajotoimistosta, joka teki hänestä rikkaan. Olsson ei kuitenkaan tiedä, että toimittajat voivat pian kuunnella hänen puheluitaan. Salaiset nauhoitukset piirtävät kuvan häpeämättömästä vallan väärinkäyttäjästä, joka manipuloi sekä asiakkaitaan että työntekijöitään.

Starting: 28-09-2025 16:50:00

End
29-09-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 29-09-2025 00:50:00

End
29-09-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 29-09-2025 00:51:00

End
29-09-2025 00:53:00

Salaperäinen avain. Hessu ystävineen löytää kadulta suuren, kultaisen avaimen. Mutta missä on lukko? / Likaisen auton arvoitus. Mato Matalan juuri pesetetyn auton katolle ilmestyy salaperäinen tahra.

Starting: 29-09-2025 00:53:00

End
29-09-2025 01:16:00

Susanna ja Alli etsivät sanoja, joiden alussa suu suipistuu.

Starting: 29-09-2025 01:16:00

End
29-09-2025 01:19:00

Popi Kissa ja hänen ystävänsä lähtevät avaruuteen etsimään karkkia.

Starting: 29-09-2025 01:19:00

End
29-09-2025 01:30:00

Enni ja Roi ovat parhaat kaverukset, sekä kaupungin parhaat hirviölastenvahdit. Enni on kekseliäs ja vauhdikas pikkutyttö, jonka kotikaupungissa asuu jos jonkinlaisia hirviöitä. Hänen paras ystävänsäkin on suuri, keltainen ja karvainen hirviö. Roi on rakastettava hassuttelija, joka hoitaa pikkuhirviöitä yhdessä Ennin kanssa. Joka jaksossa tämä hyväntuulinen parivaljakko saa uuden lastenhoitotehtävän, jonka aikana kohdataan myös hankalia tilanteita. Myös vahvojen tunteiden hallintaan opetellaan sopivia keinoja. Sarja on suunnattu 4-6-vuotiaille.

Starting: 29-09-2025 01:30:00

End
29-09-2025 01:42:00

Iina esittelee Viljan, Ebbin, Eevin, Pihlan, Fridan ja Ainon lähettämät postit.

Starting: 29-09-2025 01:42:00

End
29-09-2025 01:43:00

Tuuri leikkii taksikuskia. Isä ja Pommo ovat asiakkaita, ja äiti navigaattorin ääni. Kun auto menee rikki, isälle tulee kiire juosta perille ehtiäkseen lennolle.

Starting: 29-09-2025 01:43:00

End
29-09-2025 01:50:00

Pormestari Goodway näkee unta salaperäisestä Kotkosaaresta, jossa Chickaletta on kuninkaallinen. / Kun Reissumies Traviksen kuumailmapallo jää kiinni Kampelaan, Travis ja kapu Turbot ajautuvat aavikolle.

Starting: 29-09-2025 01:50:00

End
29-09-2025 02:12:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 29-09-2025 02:12:00

End
29-09-2025 02:14:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 29-09-2025 02:14:00

End
29-09-2025 02:15:00

Koulululaisten oma ohjelma.

Starting: 29-09-2025 02:15:00

End
29-09-2025 02:16:00

Mestari etsii luettavaa ja kertoo samalla kirjan historiasta.

Starting: 29-09-2025 02:16:00

End
29-09-2025 02:23:00

Elvis tuo Pertti Pesukarhun kouluun ja johdattaa sinne vahingossa koko lauman pesukarhuja. Lapsille tulee kiire pelastaa karvaiset ystävänsä tuholaistorjujalta.

Starting: 29-09-2025 02:23:00

End
29-09-2025 02:35:00

Janica da Elsi åʹcce jeeʹresnallšem jieʹllʼjid mieʹccest.

Starting: 29-09-2025 02:35:00

End
29-09-2025 02:45:00

Yksipyöräisellä kikkailu ei välttämättä ihastuta muita kaupunkilaisia, mutta somessa flamingo näyttää keräävän huomiota.

Starting: 29-09-2025 02:45:00

End
29-09-2025 02:50:00

Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona.

Starting: 29-09-2025 02:50:00

End
29-09-2025 03:10:00

Käsimerkeillä on helppo ylittää kielimuurit, mutta kannattaa olla varovainen. Yhden kannustus voi olla toisen solvaus. Voittoisan V-merkin näyttämisen verinen syy.

Starting: 29-09-2025 03:10:00

End
29-09-2025 03:40:00

Veli-Matti raitistui kertarysäyksellä Krishna-tietoisuuden avulla. Vahvoja ufokokemuksia nähneenä hän tietää olevansa monille ihmisille liikaa. Hare Krishna -liikkeestä innostuneena Veli-Matti on julkaissut tuhansia sivuja omakustannekirjoja. Muusikkona hän kokee hengenheimolaisuutta Leonard Cohenin kanssa.

Starting: 29-09-2025 03:40:00

End
29-09-2025 04:02:00

Biisonimafia on tehnyt yrityksen suurimman ja tyhmimmän hankinnan, joka yllättää jopa tiimiläiset. Janne saa päähänsä 24 tunnin hitsaus-haasteen. Samaan aikaan Kaitsu on Helsingissä elokuva-alan tapahtumassa ja päivä on täynnä vastoinkäymisiä. Jännitystä on ilmassa, kun luvassa on isoimmat kuvaukset sitten elokuvan. Ovatko taidot vielä tallella vai kuinka käy Biisonimafian porukan.

Starting: 29-09-2025 04:02:00

End
29-09-2025 04:29:00

Janne ja Kaitsu kertaavat parin vuoden tapahtumia ja ovat taas oppimassa uutta, kun Golden Shower -Taunus haastaa heitä uudella tasolla. Janne saa neronleimauksen ja testissä on japanin kielen taidot. Onnistuvatko pojat pajottamaan auton leimalle vai jääkö Taunuksella kaahailu vain haaveiden tasolle? Entä mitä on oivallettu viimeisen parin vuoden aikana.

Starting: 29-09-2025 04:29:00

End
29-09-2025 05:00:00

Tummuvaan syysiltaan Elämänsä Biisien äärelle kokoontuvat: Helena Puolakka, Juba Tuomola, Jyrki Sukula, Maiju Salmenkivi sekä Samuli Putro. Katja Ståhl juontaa ohjelmaa.

Starting: 29-09-2025 05:00:00

End
29-09-2025 06:15:00

Osa 9/10. Varsa on alkanut voida huonosti. Mikä sitä vaivaa? Papukaijalla on hengitysvaikeuksia, ja Assar-koiran välilevy on luiskahtanut paikaltaan. Aasin pahanlaatuinen kasvain on leikattava.

Starting: 29-09-2025 06:15:00

End
29-09-2025 06:45:00

Grönlannin kevätaurinko on houkutellut jäälle hylkeitä. Tämä on hyvä uutinen Jørgenin ja Nikolajn kannalta, sillä he ovat haaveilleet hylkeenliha-ateriasta. Ennen kuin metsästys voi alkaa, Jørgenin ja Nikolajn on kuitenkin todistettava, että he hallitsevat hylkeenpyynnin ikivanhan tekniikan. Jos he läpäisevät kokeen, he saavat luvan lähteä hyljemetsälle. Kyseessä ei ole ystävysten kannalta ihan pikku jutusta, sillä jos he eivät saa hyljettä, ruokalistalla on paksunahkaisia ja teräväpiikkisiä rauskuja.

Starting: 29-09-2025 06:45:00

End
29-09-2025 07:45:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Kristiansandin maisemiin.

Starting: 29-09-2025 07:45:00

End
29-09-2025 08:00:00

Parisuhde ei aina johda lapsen odotukseen. Tanskan televisio seurasi kolmen vuoden ajan lapsettomuudesta kärsiviä pareja. Ensimmäisessä jaksossa tavataan Jannie ja Steffe. He ovat muuttamassa omakotialueelle, jossa asuu paljon lapsia. Parin uuden talon lastenhuone pysyy kuitenkin tyhjänä. Sabrina ja Bo päättävät kohdunulkopuolisen raskauden jälkeen aloittaa hedelmöityshoidot. Line ja Mads puolestaan ovat viimeisen yrityksen edessä. Madsin spermantuotanto on heikkoa, ja pari on läpikäynyt lapsettomuushoitoja jo neljä vuotta. Onko kuitenkin oikeastaan kyse siitä, että Linen on vaikeaa tulla raskaaksi.

Starting: 29-09-2025 08:00:00

End
29-09-2025 09:00:00

Tanskalaisen antiikkisarjan asiantuntijat ja ostajat matkaavat tänään vanhaan Horsensin kaupunkiin. Myytäväksi tarjotaan muun muassa venäläinen jääkarhu ja saksalaiselta keskitysleiriltä peräisin oleva kuppi.

Starting: 29-09-2025 09:00:00

End
29-09-2025 10:00:00

KaAnnan ja Sebastianin haave on asua meren rannalla asuntolaivassa. Kelluvan kodin rakentaminen tuo mukanaan omanlaisiaan haasteita. Toteutuuko parin haave, ja millaisia ongelmia matkan varrella tulee eteen.

Starting: 29-09-2025 10:00:00

End
29-09-2025 11:00:00

Vesitutkimuksia. Katsellaan Tuomon kanssa Pipsa Possu, Nalle, ystävä-ässä, Osku, Nipa ja Pete, Mitä ihmettä?, Lelumesta sekä Linnunradan Ella.

Starting: 29-09-2025 11:00:00

End
29-09-2025 12:00:00

Kokki Rick Stein on ajelulla Välimeren rannikolla ja tutustuu paikallisiin makuelämyksiin ja nähtävyyksiin. Venetsian ruokakulttuuriin vaikuttaa vahvasti sen sijainti meren rannalla.

Starting: 29-09-2025 12:00:00

End
29-09-2025 13:00:00

3. kisapäivän kooste. Iida Lounela F12-luokan pituusfinaalissa ja Henry Manni T34-luokan 400 metrin finaalissa. New Delhi, Intia. Selostus Jari Haapala ja Tuomas Törrönen.

Starting: 29-09-2025 13:00:00

End
29-09-2025 14:00:00

Kotiompelijat perehtyvät kolmeen pukeutumistyyliin, jotka liittyvät popmusiikkiin. Ensin tehdään 60-luvun mod-kulttuurista tuttu parkatakki. Muodonmuutoksessa ompelijat tekevät vanhasta denimistä country-tyylisen esiintymisasun, ja lopuksi David Bowie -henkiset asut kruunaavat viikon.

Starting: 29-09-2025 14:00:00

End
29-09-2025 15:00:00

Edistääkseen omaa tutkimustyötään Riku käy läpi vuosien takaisen Viking Sallyn veriteon vaihe vaiheelta aiheeseen perehtyneen toimittaja Tuomas Rimpiläinen ja oikeustieteen professori Matti Tolvasen kanssa. Laivavartijan pahoinpitelemäksi joutunut mies kertoo kokemuksestaan. Entisellä laivapoliisina toimineella Hegellä on erittäin huolestuttava tieto alamaailman lähteeltä.

Starting: 29-09-2025 15:00:00

End
29-09-2025 15:30:00

Ruotsin ja Suomen lähiöissä kasvanut Jami Faltin kirjoitti aluksi runoja ruotsiksi ja kiersi ympäri Ruotsia lausumassa niitä. Rosoisen runouden lisäksi rakas iskelmä on osa hänen musiikkiaan. Faltin esittää omaan elämäänsä pohjautuvan versionsa Mun maailma-kappaleesta alkuperäisartisti Mikael Gabrielille.

Starting: 29-09-2025 15:30:00

End
29-09-2025 15:55:00

Pimppi, pillu, tussu... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joukko raadollisen rehellisiä naisia päästää kamerat jalkojensa väliin ja esittelee muotojaan ja karvoitustaan.

Starting: 29-09-2025 15:55:00

End
29-09-2025 16:00:00

Marita ei usko poliisin pidättäneen oikeaa henkilöä - mutta voiko hän luottaa omaan arviointikykyynsä? Tutkijoita kohtaa uhka yllättävältä taholta. Vaatiiko onnettomuus vielä uusia uhreja.

Starting: 29-09-2025 16:00:00

End
29-09-2025 16:55:00

Kausi 1, 6/8. Selittämätön. Tunnelissa tapahtuu romahdus ja seinää paljastuu yhä enemmän. Lars päättää, että hänen on löydettävä asialle luonnollinen selitys, maksoi mitä maksoi.

Starting: 29-09-2025 16:55:00

End
29-09-2025 17:40:00

Henning ei ole koskaan ollut parisuhteessa. Nyt hän myy talonsa toteuttaakseen unelmansa ja lähteäkseen rakkauden ja paremman elämän toivossa Thaimaahan. Per on eläkkeellä oleva vanginvartija, ja vaimon menehdyttyä äkillisesti hän päätti vaihtaa maisemaa. Nyt hän viljelee riisiä Thaimaassa, missä tanskalainen työeläke mahdollistaa paremman elämän ja aseman hänen uudelle perheelleen. Ohjaus: Michael Pleijdrup.

Starting: 29-09-2025 17:40:00

End
30-09-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 30-09-2025 00:50:00

End
30-09-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 30-09-2025 00:51:00

End
30-09-2025 00:52:00

Ukki ja mummo ovat matkoilla, ja Maijuli saa heiltä elämänsä ensimmäisen postikortin. Maijulikin haluaa askarrella postikortin ukille ja mummolle.

Starting: 30-09-2025 00:52:00

End
30-09-2025 00:58:00

Ruskea pikkukarhu ja Punainen karhu huomaavat, miten hauskaa juksaaminen on. Ystävykset saavat narutettua muita leikeillään, mutta oppivat, että on myös tilanteita, joissa ei pidä teeskennellä.

Starting: 30-09-2025 00:58:00

End
30-09-2025 01:05:00

Jaakko sanailee Mars-lennosta.

Starting: 30-09-2025 01:05:00

End
30-09-2025 01:07:00

Eeti valmistautuu hammaslääkäriin.

Starting: 30-09-2025 01:07:00

End
30-09-2025 01:14:00

On eläinten päivä. Rikke, Topias ja Henrietta saavat ostaa jotain makeaa. Mutta he eivät ole ainoita: Villakoiran kaupalla on pitkä jono. Odotus pitkästyttää kolmikon. Kunnes Rikke keksii hauskan pelin..

Starting: 30-09-2025 01:14:00

End
30-09-2025 01:19:00

Iina esittelee Miiran ja Lounan lähettämät postit.

Starting: 30-09-2025 01:19:00

End
30-09-2025 01:20:00

Kamu väittää, että hänen päivänsä ovat touhua täynnä Kaijan ollessa koulussa. Kaija ei ota uskoakseen ja haluaa selvittää asian. Kamu päättääkin hieman juksata Kaijaa.

Starting: 30-09-2025 01:20:00

End
30-09-2025 01:25:00

Oton hikiset varpaat haisevat kuin kypsä juusto. Viljan tekemä jalkahoito ilahduttaa kaikkia paitsi Heimoa, joka rakastaa aromikkaita juustohajuja.

Starting: 30-09-2025 01:25:00

End
30-09-2025 01:37:00

Eri ruoka-aineet kuulostavat erilaisilta.

Starting: 30-09-2025 01:37:00

End
30-09-2025 01:39:00

Kausi 1. Oktonautit ja albiinoryhävalas. Oktonautit tapaavat hyvin harvinaisen albiinoryhävalaan. / Oktonautit ja jättiläiskalmari. Kapteeni Valkosen ja Kwaziin kimppuun hyökkää salaperäinen olento.

Starting: 30-09-2025 01:39:00

End
30-09-2025 02:00:00

Vilja askartelee Alisan suunnitteleman lehtisiilin.

Starting: 30-09-2025 02:00:00

End
30-09-2025 02:06:00

Dinosauruksella ja sen ratsastajalla on erityinen, vankka yhteys. Kun Minni tykästyy Dinoremmin pelastamaan dinonpoikaseen, Apila tulee mustasukkaiseksi omasta ihmisestään.

Starting: 30-09-2025 02:06:00

End
30-09-2025 02:18:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 30-09-2025 02:18:00

End
30-09-2025 02:20:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 30-09-2025 02:20:00

End
30-09-2025 02:21:00

Koulululaisten oma ohjelma.

Starting: 30-09-2025 02:21:00

End
30-09-2025 02:22:00

Keskiajalla ei kannattanut sairastua, koska lääkintämenetelmät olivat melko alkukantaisia. Hiljalleen alettiin kuitenkin perustaa sairaaloiden esimuotoja, ja lääkärin ammatti alkoi muotoutua.

Starting: 30-09-2025 02:22:00

End
30-09-2025 02:25:00

Etsivä Roihun luotettava apulainen Tahvo ottaa yhteyttä Välkkyyn. Tahvo on huolestunut Roihun oudosta käyttäytymisestä.

Starting: 30-09-2025 02:25:00

End
30-09-2025 02:50:00

Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona.

Starting: 30-09-2025 02:50:00

End
30-09-2025 03:10:00

Sydänmerkin hurja historia aborttilääkkeen symbolista rakkauden merkiksi. Sydämen historiaa on vaikea erottaa rakkauden historiasta. HIM-logo Heartagrammin syntytarina.

Starting: 30-09-2025 03:10:00

End
30-09-2025 03:40:00

Ystävykset ovat ajautuneet välirikkoon. Riita sai alkunsa somesta, jossa Mikko jakoi salaliittoteorioihin viittaavaa sisältöä. Leo alkoi epäillä, ovatko päihteet horjuttaneet ystävän mielenterveyttä. Kuukausien hiljaiselon jälkeen he päättävät puhua asiat halki.

Starting: 30-09-2025 03:40:00

End
30-09-2025 04:00:00

Kokki Rick Stein on ajelulla Välimeren rannikolla ja tutustuu paikallisiin makuelämyksiin ja nähtävyyksiin. Venetsian ruokakulttuuriin vaikuttaa vahvasti sen sijainti meren rannalla.

Starting: 30-09-2025 04:00:00

End
30-09-2025 05:00:00

Osa 2/5. German opettaa Annelle, miten tehdään oikeata talviruokaa, kylkipaistia ja skoonelaisia perunoita. Ja kun Englannin kanaalissa ollaan, sopii pöytään myös perinteinen pubiherkku.

Starting: 30-09-2025 05:00:00

End
30-09-2025 05:30:00

Osa 10/10. Boakäärme näyttää kärsivän ummetuksesta, ja tarkemmat tutkimukset antavat sen tilasta yllättävän tuloksen. Mikä auttaisi islanninhevosen yskään, ja miten sudenpennut voivat.

Starting: 30-09-2025 05:30:00

End
30-09-2025 06:00:00

Nyt Jørgen ja Nikolaj ovat pystyttäneet telttansa Etelä-Jyllannin maaseudulle. He ovat liikkeellä tärkeän asian puolesta, sillä he haluavat auttaa säätelemään Aasiasta peräisin olevan supikoiran kantaa. Supikoira on Tanskassa ei-toivottu vieraslaji, ja sitä vastaan taistellaan yökiikareilla, syöteillä ja ansoilla. Ystävykset lähtevät siis öiseen jahtiin pyydystääkseen kutsumattoman vieraan. Supikoira on kuitenkin ovela eläin - ja jos metsämiehet eivät onnistu, he joutuvat panemaan pataan vanhan punaketun.

Starting: 30-09-2025 06:00:00

End
30-09-2025 07:00:00

4/7. Kevät on saapunut Øystøliin, ja nurmettunut rinne käännetään kasvimaaksi. Maahan kylvetään vihanneksia ja istutetaan marjapensaiden lisäksi eräs eksoottisempikin hedelmälaji. Haaveilutorni on rakenteilla.

Starting: 30-09-2025 07:00:00

End
30-09-2025 07:40:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Lillehammerin maisemiin.

Starting: 30-09-2025 07:40:00

End
30-09-2025 07:55:00

Lyhytelokuva pojan ja tytön salaisesta yöuinnista maauimalassa. N: Jukka Puhakka, Kati Jelekäinen K&O: PV Lehtinen. T: Cineparadiso Oy.

Starting: 30-09-2025 07:55:00

End
30-09-2025 08:00:00

Lars Monsen on joutunut selviytymään huonosta säästä ja elämään niukalla ravinnolla. Nyt hän tuntee kuitenkin olevansa jo kotikentällä. Vielä on kuitenkin taivallettava 110 kilometria viidessä päivässä. Norjalainen Lars Monsen seikkailee erämaassa ja yrittää löytää takaisin ihmisten ilmoille.

Starting: 30-09-2025 08:00:00

End
30-09-2025 09:00:00

Horsensissa asiantuntijoiden arvioitavaksi tuodaan muun muassa vanhoja venäläisiä astioita. Ostajat kiinnostuvat erityisesti italialaisesta kultaisesta rannekorusta. Cecilie kuulee tutustumiskierroksellaan mielenkiintoisia tarinoita.

Starting: 30-09-2025 09:00:00

End
30-09-2025 10:00:00

Jesperin ja Evan elämä tuli tienhaaraan, kun Jesperin äiti kuoli. Pari myi paritalonsa ja kesämökin ja aloitti uuden elämän rakentamalla unelmakotinsa.

Starting: 30-09-2025 10:00:00

End
30-09-2025 11:00:00

Katsellaan Susannan kanssa Kotilokoulu, Onni-siili, Viiru ja Pesonen, Max-Majavan Niks naks nurkka sekä Takametsän tarinoita.

Starting: 30-09-2025 11:00:00

End
30-09-2025 12:00:00

Kokki Rick Stein tutustuu Italiassa Ravennan mosaiikkikirkkoon ja piadina-välipaloihin ennen kuin jatkaa matkaa Splitiin. Kroatiassa ruokalistalla ovat uppopaistetut pikkukalat ja vartaassa paistettu lammas.

Starting: 30-09-2025 12:00:00

End
30-09-2025 13:00:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 30-09-2025 13:00:00

End
30-09-2025 13:25:00

Pirjo ajautuu kiusallisia mittasuhteita saaviin tapahtumaketjuihin. Tavalliset tilanteet ja arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon tapauksessa täysin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputuloksia.

Starting: 30-09-2025 13:25:00

End
30-09-2025 13:30:00

Mikko "Peltsi" Peltola haastaa itsensä äärirajoille kuudessa vaativassa suorituksessa. Aikaa on yksi vuosi. Toinen haaste on 130 km:n polkujuoksu. Myöhäissyksyn olosuhteet eivät päästä helpolla. yle.fi/peltsinkovavuosi.

Starting: 30-09-2025 13:30:00

End
30-09-2025 14:00:00

Apulia tunnetaan tuoksuvasta oliiviöljystään, kauniista vihanneksistaan, juustoistaan ja durumvehnästään. Vaikka alue on hyvin hedelmällinen, se on myös yksi Italian köyhimmistä, ja Tucci huomaa, kuinka nykypäivän innovaatiohenki on muotoutunut vaikeina aikoina. Raa'at äyriäiset, poltettu vilja ja paikalliset sinihomejuustot on otettu mukaan Apulian historiasta ja päivitetty tulevaisuuden ruokakulttuuriin.

Starting: 30-09-2025 14:00:00

End
30-09-2025 14:40:00

Kaikkosen ankkuriosuus päättyy ja taloyhtiön puheenjohtajuus periytyy Taistolle. Kun Taisto vielä pyristelee uutta asemaansa vastaan, sen haastaa jo uusi asukas. Tulija uskoo omistavansa koko talon.

Starting: 30-09-2025 14:40:00

End
30-09-2025 14:49:00

Ruu vetää erikoisen taidesession valloittaakseen taloyhtiön jäsenet puolelleen. Taiston horisontissa siintää kuitenkin vain ajatus Bristolin minimiitistä.

Starting: 30-09-2025 14:49:00

End
30-09-2025 15:00:00

Elena ja Patrik pääsevät yhteiselle matkalle Kööpenhaminaan, mutta Elenan jalkakipu ja Patrikin työkiireet haittaavat kaupunkilomaa. Elena huolestuu omasta haluttomuudestaan, kun seksi ei meinaa maistua edes romanttisessa hotellihuoneessa. Suomessa Elena saa kuulla äitinsä elävän viimeisiä hetkiään ja hän poistuu Patrikin luota kesken ankaran riidan. Surun edessä pariskunta kuitenkin löytää tukea ja lohtua toisistaan. Kuvailutulkattu.

Starting: 30-09-2025 15:00:00

End
30-09-2025 15:45:00

Virkamiehen kunnia. Annelin TV-haastattelu lähtee käsistä, yllättävin seurauksin - samaan aikaan kaikki työntekijät alkavat nähdä mystisiä asioita - kuka auttaisi virkamiestä kun homeen leviämistä ei estä enää mikään? Tiina Lymin kolmiosainen draamakomedia, pääosissa Elina Knihtilä, Hannu-Pekka Björkman, Jarkko Niemi, Milka Ahlroth, Sari Siikander, Satu Tuuli Karhu.

Starting: 30-09-2025 15:45:00

End
30-09-2025 16:52:00

Ramiro Gonzales raiskasi ja murhasi luokkakaverinsa ja tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun rangaistus on tulossa täytäntöön, uskoon tulleen ja aikuistuneen Gonzalesin väitetään olevan muuttunut mies. Ansaitseeko Ramiro kuolla.

Starting: 30-09-2025 16:52:00

End
01-10-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 01-10-2025 00:50:00

End
01-10-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 01-10-2025 00:51:00

End
01-10-2025 00:53:00

Martta haistaa. Martta joutuu juonen kohteeksi. Hajuaistinsa ansiosta Martta johdattaa ystävät avukseen. / Martta kuulee. Martta joutuu juonen kohteeksi. Kuuloaistinsa ansiosta Martta johdattaa ystävät avukseen.

Starting: 01-10-2025 00:53:00

End
01-10-2025 01:16:00

Lääkäri-Eeva tekee oravalle muistitestin.

Starting: 01-10-2025 01:16:00

End
01-10-2025 01:17:00

Kun saarella maa alkaa täristä, Hämy, Kupla ja Jere alkavat selvittää tärinän syytä.

Starting: 01-10-2025 01:17:00

End
01-10-2025 01:25:00

Pikku Pupu tahtoo oppia lentämään. Hän on varma, että ahkeralla opiskelulla ja harjoittelulla se onnistuu.

Starting: 01-10-2025 01:25:00

End
01-10-2025 01:36:00

Miten mahtaa onnistua heijastinpiiloleikki, kun Nalle ei halua käyttää heijastinta.

Starting: 01-10-2025 01:36:00

End
01-10-2025 01:39:00

Maunolta jää televisio-ohjelma kesken, kun äiti patistaa hänet nukkumaan. Mauno matkaa eläinystävien kanssa television sisään selvittämään, miten jakso loppuu.

Starting: 01-10-2025 01:39:00

End
01-10-2025 01:50:00

Annin täytyy pitää koulussa puhe perunasta, mutta esiintyminen jännittää häntä kovasti. Kalle tuntee perunat, mutta kuka keksisi keinon helpottaa Annin jännitystä.

Starting: 01-10-2025 01:50:00

End
01-10-2025 02:01:00

Lörpötys ja Jänis istui maassa.

Starting: 01-10-2025 02:01:00

End
01-10-2025 02:02:00

Kaikki peliin. Mimosa ja Lennu häviävät Katalanokalle lautapelissä ja joutuvat haastavan tehtävän eteen. Jos he eivät suoriudu siitä, he joutuvat palvelemaan Katalanokkaa kokonaisen viikon.

Starting: 01-10-2025 02:02:00

End
01-10-2025 02:13:00

Ystävykset leikkivät piilosta. On Lolon vuoro etsiä, mutta hän väsähtää ennen kuin ehtii laskea kymmeneen.

Starting: 01-10-2025 02:13:00

End
01-10-2025 02:18:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 01-10-2025 02:18:00

End
01-10-2025 02:20:00

Arkipäivän Pikku Kakkonen tunnin paketissa. Katso lastenohjelmia yhdessä tuttujen juontajien kanssa.

Starting: 01-10-2025 02:20:00

End
01-10-2025 02:21:00

Kirahvin ja norsun ritarileikit jäävät kesken kun toinen saa käskyn läksyjen ääreen. Millä juonella niistä selvittäisiin.

Starting: 01-10-2025 02:21:00

End
01-10-2025 02:24:00

Sanni ja Totti ovat menossa elokuviin, mutta Totin isä haluaa pojan lehtikuvauksen toisaalle. Totti yrittää ehtiä molempiin teleporttauksen avulla, mutta supervoiman täyteen tehoon tarvitaan molemmat puolisisarukset.

Starting: 01-10-2025 02:24:00

End
01-10-2025 02:35:00

Lolan makeanhimo alkaa lähteä käsistä, joten äiti passittaa hänet viikoksi herkkulakkoon.

Starting: 01-10-2025 02:35:00

End
01-10-2025 02:50:00

Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona.

Starting: 01-10-2025 02:50:00

End
01-10-2025 03:10:00

Karvojen voima. Hiuksiin on aina liittynyt pyhiä merkityksiä. Mitä parrat kertovat kantajistaan. Naisten hiukset liitetään seksuaalisuuteen, entä jos niitä ei ole.

Starting: 01-10-2025 03:10:00

End
01-10-2025 03:40:00

Leo koittaa pitää ystävänsä kiireisenä, jotta tällä ei olisi aikaa uppoutua salaliittoteorioihin. Mikko on innostunut kryptovaluutoista. Yhteinen rap-projekti etenee - lyriikoihin saa purettua tunteita, joita on vaikea muuten sanoittaa.

Starting: 01-10-2025 03:40:00

End
01-10-2025 03:55:00

Rap-artisti williamin kappale nousi vuoden 2020 striimatuimmaksi kappaleeksi Suomessa. YleXPop-virtuaalifestivaalilla kuultiin tyylikäs liveversio.

Starting: 01-10-2025 03:55:00

End
01-10-2025 04:00:00

Kokki Rick Stein tutustuu Italiassa Ravennan mosaiikkikirkkoon ja piadina-välipaloihin ennen kuin jatkaa matkaa Splitiin. Kroatiassa ruokalistalla ovat uppopaistetut pikkukalat ja vartaassa paistettu lammas.

Starting: 01-10-2025 04:00:00

End
01-10-2025 06:30:00

Skjernjoella on täysi kesä. Jørgen ja Nikolaj haaveilevat pyytävänsä ison pulskan lohen. Aseinaan heillä on heittovavat ja kastematoja. Lohi ei kuitenkaan syö kesähelteillä, joten se on houkuteltava nappaamaan. Jos kaverukset haluavat olla osa perinteistä länsijyllantilaista lohenpyyntiseikkailua, heidän on nähtävä vaivaa. Ja jos he eivät onnistu siinä, heidän lautasilleen päätyy surkean pieniä kultakaloja.

Starting: 01-10-2025 06:30:00

End
01-10-2025 07:28:00

Erik perheineen unelmoi omavaraisesta elämästä maatilallaan. Vieraiksi saadaan poni ja aasi. Kanalaan muuttaa kanan- ja kalkkunanpoikia. Postilaatikosta kaivetaan tärkeä kirje: tyssääkö tornihaave byrokratiaan.

Starting: 01-10-2025 07:28:00

End
01-10-2025 08:08:00

Jopet-Show jätti hahmoihin perustuvalla huumorilla vahvan leimansa suomalaisen sketsiviihteen historiaan. Jopet-Show'n tarkoitus oli yhdistää sketsimestari Jope Ruonansuun hauskat hahmot tyylikkääseen visuaaliseen ilmaisuun. Siitä syntyi liuta legendaarisia hahmoja kuten Lääkäri Kaikkonen, Sivupersoona, Rekkamies Mauri, Rane & Rane, joiden hokemia kansa edelleenkin innolla toistaa. R: Jope Ruonansuu, Mika Räinä, Jukka Toivonen, Miia Nuutila. O: Rike Jokela, Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine Oy. Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.

Starting: 01-10-2025 08:08:00

End
01-10-2025 08:33:00

Mikko "Peltsi" Peltola haastaa itsensä äärirajoille kuudessa vaativassa suorituksessa. Aikaa on yksi vuosi. Toinen haaste on 130 km:n polkujuoksu. Myöhäissyksyn olosuhteet eivät päästä helpolla. yle.fi/peltsinkovavuosi.

Starting: 01-10-2025 08:33:00

End
01-10-2025 09:01:00

Tänään tanskalaisen antiikkiohjelman asiantuntijat saapuvat Nykøbingiin, missä heille tuodaan ihmeteltäväksi muun muassa erikoinen hopeakulho ja kiinalainen buddha-patsas. Kauppoja hierotaan pronssiveistoksesta, joka esittää vauvaa.

Starting: 01-10-2025 09:01:00

End
01-10-2025 10:00:00

Mitä kuuluu edellisten tuotantokausien pareille ja perheille? Onko Sebastianin ja Annan asuntolaiva jo valmis? Entä ovatko Bill ja Marie palanneet taas yhteen.

Starting: 01-10-2025 10:00:00

End
01-10-2025 11:00:00

Katsellaan Veeran kanssa Simo, Isot koneet, Kurnu, Malla Mahtava, Jyrkin ja Neposen tunneloikkia sekä Tuuri.

Starting: 01-10-2025 11:00:00

End
01-10-2025 12:00:00

Upeiden maisemien Albaniaa ei tunneta ruokakulttuuristaan. Kokki Rick Stein ihastuu paikalliseen papukeittoon, jolle savustettu liha antaa makua, ja villivalkosipulilla ja kanelilla maustettuun jänispataan.

Starting: 01-10-2025 12:00:00

End
01-10-2025 13:00:00

5. kisapäivän kooste. Henry Manni T34-luokan 100 metrillä. New Delhi, Intia. Selostus Jari Haapala ja Tuomas Törrönen.

Starting: 01-10-2025 13:00:00

End
01-10-2025 13:30:00

Mikko "Peltsi" Peltolan hiihtovaellus Ivalosta Nuorgamiin on yksi kovan vuoden vaativimmista suorituksista. Edessä on 200 kilometriä Lapin hyisissä olosuhteissa.

Starting: 01-10-2025 13:30:00

End
01-10-2025 14:00:00

Tuukka puskee itsensä äärirajoille toteuttaessaan pitkäaikaista haavettaan moottorikelkkamatkalla Tallinnaan. Matka on jo puolivälissä, mutta luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Samaan aikaan Kaitsu miettii, mikä saa ihmisen hyppäämään radiomastosta. Base-hyppääminen ja yhteiskunnan säännöt herättävät keskustelua.

Starting: 01-10-2025 14:00:00

End
01-10-2025 14:30:00

Ensimmäisessä tarinassa etsitään 1993 Helsingistä löytyneelle jalalle omistajaa. Toisessa jutussa seurataan 1996 tapahtunutta Sörkan vankilapakoa. (23.11.2006).

Starting: 01-10-2025 14:30:00

End
01-10-2025 15:00:00

Kausi 1, 7/8. Suljettu. Helen uskoo, että Lars on tekemässä jotain peruuttamatonta koko maailman kannalta. Hän varoittaa yhtiötä vakavista seurauksista.

Starting: 01-10-2025 15:00:00

End
01-10-2025 15:45:00

Edistääkseen omaa tutkimustyötään Riku käy läpi vuosien takaisen Viking Sallyn veriteon vaihe vaiheelta aiheeseen perehtyneen toimittaja Tuomas Rimpiläinen ja oikeustieteen professori Matti Tolvasen kanssa. Laivavartijan pahoinpitelemäksi joutunut mies kertoo kokemuksestaan. Entisellä laivapoliisina toimineella Hegellä on erittäin huolestuttava tieto alamaailman lähteeltä.

Starting: 01-10-2025 15:45:00

End
01-10-2025 16:15:00

Ruotsin ja Suomen lähiöissä kasvanut Jami Faltin kirjoitti aluksi runoja ruotsiksi ja kiersi ympäri Ruotsia lausumassa niitä. Rosoisen runouden lisäksi rakas iskelmä on osa hänen musiikkiaan. Faltin esittää omaan elämäänsä pohjautuvan versionsa Mun maailma-kappaleesta alkuperäisartisti Mikael Gabrielille.

Starting: 01-10-2025 16:15:00

End
01-10-2025 16:40:00

Marita ei usko poliisin pidättäneen oikeaa henkilöä - mutta voiko hän luottaa omaan arviointikykyynsä? Tutkijoita kohtaa uhka yllättävältä taholta. Vaatiiko onnettomuus vielä uusia uhreja.

Starting: 01-10-2025 16:40:00

End
01-10-2025 17:35:00

Kemiallisia unelmia. 1950-luvulle asti oopiumi, heroiini, amfetamiini ja LSD olivat laillisia lääkeaineita. Millainen oli niiden matka lääkkeistä laittomiksi huumeiksi.

Starting: 01-10-2025 17:35:00

End
02-10-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 02-10-2025 00:50:00

End
02-10-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 02-10-2025 00:51:00

End
02-10-2025 00:53:00

Oravat ovat kelkkailemassa Taavin kanssa, kun he näkevät muuttolinnun tippuvan taivaalta. Lintu nimeltä Kvaak laskeutuu lumihankeen laukkuineen päivineen. Hän odotti kovasti pääsevänsä kesälomalle.

Starting: 02-10-2025 00:53:00

End
02-10-2025 01:00:00

Tete leikkii tovereidensa kanssa puistossa. Päivän kuluessa hän saa huomata, että on paljon hauskempaa antaa muillekin vuoro eikä etuilla ja tehdä kaikkea ensin itse.

Starting: 02-10-2025 01:00:00

End
02-10-2025 01:08:00

Lassi lähtee mielikuvitusmatkalle erilaisiin unelmiin.

Starting: 02-10-2025 01:08:00

End
02-10-2025 01:09:00

Aurinkoisen kirkas päivä saa tytöt turvautumaan aurinkolaseihin.

Starting: 02-10-2025 01:09:00

End
02-10-2025 01:16:00

Lauri ja Kapu kohtaavat Madagaskarilla kiveä muistuttavan kilpikonnan. Lauri kerää rohkeutensa uskaltaakseen hyppiä kiviä pitkin joen ylitse.

Starting: 02-10-2025 01:16:00

End
02-10-2025 01:24:00

Laura laulaa laulun valon ja pimeän tärkeydestä.

Starting: 02-10-2025 01:24:00

End
02-10-2025 01:26:00

Miio, Täplä ja Sirkku pääsevät kokeilemaan pelastuslentäjän työtä, kun pelastuspäälliköllä on enemmän tehtäviä kuin hän ehtii hoitaa. Tärkeintä vaaratilanteessa on pysyä rauhallisena ja toimia yhdessä.

Starting: 02-10-2025 01:26:00

End
02-10-2025 01:37:00

Hulda Hokkula touhuaa työtä ja kodin askareita, kunnes häneen iskee sitkeä taikahikka. Lotta lähtee etsimään helpotuskonsteja hikkaan saaren asukkailta.

Starting: 02-10-2025 01:37:00

End
02-10-2025 01:44:00

Susanna leipoo kaurakeksejä.

Starting: 02-10-2025 01:44:00

End
02-10-2025 01:47:00

Superpentu pulassa. Rolle nukahtaa katsoessaan lempiohjelmaansa ja näkee vauhdikkaan unen. / Villit virtahevot. Virtahevot karkaavat sirkuksesta, ja pakomatka vie ne vaaralliselle Kalkkarokanjonille.

Starting: 02-10-2025 01:47:00

End
02-10-2025 02:10:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 02-10-2025 02:10:00

End
02-10-2025 02:12:00

Pikku Kakkosen postin uusi postiaihe on Iltaruno tai -räppi. Tykkäätkö sinä lorutella? Minkälaisista runoista tai räppäilyistä sinun unikaverisi mahtaa tykätä? Sinähän voisit keksiä sille vaikka oman ihanan runon, tai hauskan räväkän räpin.... sellaisen, jonka jälkeen uni maistuu. Piirrä kuva ja kirjoita oma iltalaulu, -runo tai -räppi rakkaalle unikaverillesi. Lähetä postisi tuttuun osoitteeseen Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 TAMPERE.

Starting: 02-10-2025 02:12:00

End
02-10-2025 02:13:00

Koulululaisten oma ohjelma.

Starting: 02-10-2025 02:13:00

End
02-10-2025 02:14:00

Kiira tarvitsee Ellun kamujen apua, koska ei halua mennä kerittäväksi isännälle. Samaan aikaan Kiiran pitäisi antaa Albertille terapiaa, koska tällä on hamstrausongelma. Kamut rientävät apuun.

Starting: 02-10-2025 02:14:00

End
02-10-2025 02:25:00

Iskä loukkaa jalkansa, ja isovanhemmat tulevat apuun arjen pyörittämiseen. Vaarin ja mummin komento ei tyttöjä miellytä, joten he tarttuvat kiireesti kotiaskareisiin.

Starting: 02-10-2025 02:25:00

End
02-10-2025 02:36:00

Emman joukkue kilpailee pizzaonginnassa, kun taas Aaronin joukkueen taidot punnitaan boulderoinnissa. Ruusan tiimiltä vaaditaan yhteistyötä jättipalapelitehtävässä.

Starting: 02-10-2025 02:36:00

End
02-10-2025 02:50:00

Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Nyt keskitytään parantamaan liikkuvuutta. Ei suomenkielistä tekstitystä.

Starting: 02-10-2025 02:50:00

End
02-10-2025 03:10:00

Illallinen symboliruokien äärellä. Piknikin historia saattaa yllättää monet kepeän elämän nauttijat. Miksi laivat kastetaan samppanjalla.

Starting: 02-10-2025 03:10:00

End
02-10-2025 03:40:00

Kaverukset tekevät nostalgiatripin laitoksiin, joista kaikki sai alkunsa. Mikko peilaa puolen vuoden takaista ajatusmaailmaansa, jossa vaikeaa maailmantilannetta oli helpompi selittää salaliitoilla. Mitä hän ajattelee siitä nyt.

Starting: 02-10-2025 03:40:00

End
02-10-2025 04:00:00

Upeiden maisemien Albaniaa ei tunneta ruokakulttuuristaan. Kokki Rick Stein ihastuu paikalliseen papukeittoon, jolle savustettu liha antaa makua, ja villivalkosipulilla ja kanelilla maustettuun jänispataan.

Starting: 02-10-2025 04:00:00

End
02-10-2025 05:00:00

Osa 3/5. German valmistaa paahtopaistia ja foliopaketissa kypsennettyä lohta kylmän katkarapukastikkeen ja keitinperunoiden kera. Anne noutaa pienestä englantilaiskylästä omia jälkiruokatarpeitaan.

Starting: 02-10-2025 05:00:00

End
02-10-2025 05:30:00

1/10. Sähköankeriaat Elvis ja Elvira joutuvat röntgeniin, sillä jompikumpi on nielaissut naulan. Toimenpide vaatii henkilökunnalta erityistä varovaisuutta.

Starting: 02-10-2025 05:30:00

End
02-10-2025 06:00:00

Jørgen ja Nikolaj ovat matkanneet Teneriffan lomasaarelle. Mielessään heillä on ihan oma all inclusive -loma, ja kaksikko haluaa myös päästä kuulemaan ja maistamaan murisijakalaa. Ja jos murisijaa ei saada koukkuun, ruokalistalla on meren piikikkäin otus.

Starting: 02-10-2025 06:00:00

End
02-10-2025 07:00:00

6/7. Erik hankoaa heinää haasialle ja käy kalassa. Hammastahnatahrat pesualtaassa ovat pian muisto vain! Haaveilutornin hirsikehikko nousee talkoilla paikoilleen. Erik perheineen unelmoi omavaraisesta elämästä maatilalla.

Starting: 02-10-2025 07:00:00

End
02-10-2025 07:40:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tutustutaan Oslon maisemiin.

Starting: 02-10-2025 07:40:00

End
02-10-2025 07:54:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Skienin maisemiin.

Starting: 02-10-2025 07:54:00

End
02-10-2025 08:09:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 02-10-2025 08:09:00

End
02-10-2025 08:18:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 02-10-2025 08:18:00

End
02-10-2025 08:22:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 02-10-2025 08:22:00

End
02-10-2025 08:26:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 02-10-2025 08:26:00

End
02-10-2025 08:29:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 02-10-2025 08:29:00

End
02-10-2025 08:34:00

Mikko "Peltsi" Peltolan hiihtovaellus Ivalosta Nuorgamiin on yksi kovan vuoden vaativimmista suorituksista. Edessä on 200 kilometriä Lapin hyisissä olosuhteissa.

Starting: 02-10-2025 08:34:00

End
02-10-2025 09:02:00

Nykøbingissä asiantuntijat arvioivat muun muassa japanilaisen tiikerin. Antiikin ostajat neuvottelevat I. L. Jensenin maalauksesta. Cecilie puolestaan kuulee tarinan vanhan kauppakaupungin kirkoista.

Starting: 02-10-2025 09:02:00

End
02-10-2025 10:01:00

Erik ja Marie ovat hankkineet yli satavuotiaan unelmatalon Skånesta. Tarkoitus on tehdä taloon pientä pintaremonttia, mutta muuton lähestyessä talosta paljastuu useita yllätyksiä, joihin he eivät ole varautuneet.

Starting: 02-10-2025 10:01:00

End
02-10-2025 11:00:00

Palikkatarinat. Katsellaan Roosan kanssa Fantti ja eläimet, Korvamato, Puuhailukylä, Pikku Kakkosen reportteri, Anna ja ystävät, Vesihirmut sekä Kari Kiituri.

Starting: 02-10-2025 11:00:00

End
02-10-2025 12:00:00

Pohjois-Kreikan rauhallisessa merenrantakylässä kokki Rick Stein maistaa suolaisia filotaikinapiirakoita, jotka ovat paikallinen myyntimenestys. Ravintoloissa suositaan uppopaistamista ja meren herkkuja.

Starting: 02-10-2025 12:00:00

End
02-10-2025 13:00:00

6. kisapäivän kooste. Pasi Heikkilä F34-luokan keihäässä, Amanda Kotaja T54-luokan 100 metrillä ja Teijo Kööpikkä F57-luokan kiekossa. New Delhi, Intia. Selostus Jari Haapala ja Tuomas Törrönen.

Starting: 02-10-2025 13:00:00

End
02-10-2025 13:30:00

Tukahduttava kuumuus ja loputtomiin haarautuvat metsäpolut ovat Mikko "Peltsi" Peltolan seuraavan haasteen tiukimmat vastukset. Tavoitteena on ajaa neljäsataa kilometriä neljässä päivässä.

Starting: 02-10-2025 13:30:00

End
02-10-2025 14:00:00

Tuoreille alokkaille kaikki on uutta, ja ensimmäiset päivät he ovatkin aika lailla pyörällä päästään. Vapaa-aika kuluu tuvassa, sillä edessä on kovia kokeita.

Starting: 02-10-2025 14:00:00

End
02-10-2025 14:47:00

Khadar Ayderus Ahmedin lyhytelokuva kertoo 16-vuotiaasta Asadista, jonka pyörä hajoaa yöllä keskelle ei mitään. Läheisellä bussipysäkillä penkillä istuu salaperäinen verhottu nainen. Pääosassa Miguel Peltomaa. T: Kenno Filmi, 2022.

Starting: 02-10-2025 14:47:00

End
02-10-2025 15:00:00

Suomalaismuusikoiden ryhmä Leningrad Cowboys ja heidän managerinsa matkustavat Amerikkaan etsimään mainetta ja mammonaa. Heidän matkallaan halki maan päästäkseen Meksikoon häihin heitä seuraa kylän idiootti, joka haluaa liittyä bändiin.

Starting: 02-10-2025 15:00:00

End
02-10-2025 16:16:00

Solsidanin 16.10. alkavalla 8. kaudella puhaltavat muutoksen tuulet. Alex ja Anna ovat eronneet ja yrittävät totutella uuteen elämäänsä, johon kuuluvat lapset joka toinen viikko, deittailu ja yksinäiset arki-illat. Schillerin perheessä lähenevät Viktorin lakkiaiset. Esikoinen muuttaa kotoa, eivätkä hänen tulevaisuudensuunnitelmansa ole ihan vanhempien odotusten mukaisia. Ove ja Anette ovat rikastuneet ja päättävät perustaa yksityisen esikoulun ja hankkia maaseutuasunnon. Lisäksi nähdään ilmastoahdistusta potevia lapsia, turvahuoneen rakentava Fredde ja päähenkilöitä ravisteleva teatteriesitys. (Solsidan, S8. Ruotsi 2023).

Starting: 02-10-2025 16:16:00

End
02-10-2025 16:39:00

Anna on ostanut lapsille Playstation 5:n, ja Alex vastaa hankkimalla kissan. Fredden pitkäaikainen lounasrutiini häiriintyy uuden puheliaan tarjoilijan myötä. Mickan on todella huolissaan siitä, että hänen tyttärensä Chloe on rakastunut Oven ja Annetten poikaan Mauritziin.

Starting: 02-10-2025 16:39:00

End
02-10-2025 17:02:00

Minean taidoista vakuuttuneet Arttu ja Pössy yrittävät saada tämän mukaan uuteen jengiin. Tilannetta hämmentää Manic, omapäinen mutta lahjakas tuottaja.

Starting: 02-10-2025 17:02:00

End
02-10-2025 17:18:00

Rehtori on saanut vihiä poikien nuuskabisneksestä ja vaatii näitä tilille. Kilpailevan jengin Sahis lisää vettä myllyyn. Minea alkaa treenata itseään battle-kuntoon.

Starting: 02-10-2025 17:18:00

End
02-10-2025 17:33:00

Kovan viikon ilta on taas täällä! Jukka Lindström pureutuu kiinnostavimpiin ajankohtaisiin puheenaiheisiin seuranaan näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen, toimittaja Robert Sundman ja koomikko Eeva Vekki. Vieraana Terhi Kokkonen.

Starting: 02-10-2025 17:33:00

End
03-10-2025 00:50:00

Ohjelmaa perheen pienimmille.

Starting: 03-10-2025 00:50:00

End
03-10-2025 00:51:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 03-10-2025 00:51:00

End
03-10-2025 00:53:00

Hikolta loppuvat selvitettävät mysteerit. Onneksi hänellä on ystäviä, jotka voivat keksiä lisää.

Starting: 03-10-2025 00:53:00

End
03-10-2025 01:00:00

Nopsu on kasvanut niin paljon, ettei vanha hattu enää mahdu hänen päähänsä. Mistä Nopsu saisi uuden hatun.

Starting: 03-10-2025 01:00:00

End
03-10-2025 01:05:00

Loviisa ja Veera rakentavat minimaan.

Starting: 03-10-2025 01:05:00

End
03-10-2025 01:06:00

Englantilaisen piirrossarjan sankaritar on viisivuotias, hieman pomotteluun taipuva Pipsa Possu, joka asuu iloisen kirjavassa kodissaan pikkuveljensä, Jyrin sekä Isä Possun ja Äiti Possun kanssa. Ja koska he ovat possuja, sarjassa röhkitään paljon.

Starting: 03-10-2025 01:06:00

End
03-10-2025 01:11:00

Äklökäs ei päässyt Siivelin juhliin, ja nyt muut hirviöt leikkivät piilosta ilman häntä. Ope Kammola ehdottaa kamupenkillä istumista, jotta muut tulisivat leikkimään hänen kanssaan.

Starting: 03-10-2025 01:11:00

End
03-10-2025 01:18:00

Jaakko rakentaa nelosen.

Starting: 03-10-2025 01:18:00

End
03-10-2025 01:19:00

Retu on kovin kiinnostunut Stellan ja Samin leijasta. Illalla Sami ei saa unta ja huomaa Retun kadonneen. Onko leijakin kadonnut.

Starting: 03-10-2025 01:19:00

End
03-10-2025 01:31:00

Herra Kunkun konsertti. Illalla on konsertti, jossa esiintyvät kaikki herra Kunkun ystävät, mutta herra Kunkku ei millään keksi itselleen sopivaa soitinta.

Starting: 03-10-2025 01:31:00

End
03-10-2025 01:39:00

Susanna esittelee lasten lähettämiä piirustuksia.

Starting: 03-10-2025 01:39:00

End
03-10-2025 01:44:00

Riekko lainaa kadettien käyttöön spektrometrin, laitteen joka tunnistaa jo kaukaa aineiden koostumuksia. Haukka tekee avaruudesta herkullisen löydön, tai ainakin luulee niin.

Starting: 03-10-2025 01:44:00

End
03-10-2025 01:56:00

Susanna kertoo mitkä asiat auttavat jaksamaan pidempään.

Starting: 03-10-2025 01:56:00

End
03-10-2025 01:58:00

Kuru ja Emmi tapaavat eväsretkellä kolme pientä papua. Niille on löydettävä kasvupaikka ennen kuin tulee ilta.

Starting: 03-10-2025 01:58:00

End
03-10-2025 02:09:00

Päivänpaisteen puistossa tapahtuu taas! Puistonvartijan poika Roope tuntee puiston niin kuin omat taskunsa. Ystäviensä, lumimies Tampan ja Teresan kanssa he auttavat ja selvittävät monta kiperää tilannetta apunaan monitaitoinen auto Vinha sekä tietysti retkipakki.

Starting: 03-10-2025 02:09:00

End
03-10-2025 02:20:00

Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.

Starting: 03-10-2025 02:20:00

End
03-10-2025 02:22:00

Arkipäivän Pikku Kakkonen tunnin paketissa. Katso lastenohjelmia yhdessä tuttujen juontajien kanssa.

Starting: 03-10-2025 02:22:00

End
03-10-2025 02:23:00

Koulululaisten oma ohjelma.

Starting: 03-10-2025 02:23:00

End
03-10-2025 02:24:00

Mikä katastrofi! Mandan jengin rakentaessa unelmamajaa maalipurkki leviää vahingossa puroon ja värjää sen veden.

Starting: 03-10-2025 02:24:00

End
03-10-2025 02:36:00

Ystävykset osallistuvat valvomiskilpailuun, mutta kaikilla on eri näkemys parhaasta taktiikasta. Onnistuuko yhteistyö riitaisissa tunnelmissa.

Starting: 03-10-2025 02:36:00

End
03-10-2025 02:50:00

Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Tällä kertaa keskitytään voimaharjoitteluun. Ei suomenkielistä tekstitystä.

Starting: 03-10-2025 02:50:00

End
03-10-2025 03:10:00

Graalin malja on symbolimaailman suurimpia mysteereitä. Liisa ja Ella lähtevät sen jäljille Dan Brownin hengessä. Pitääkö Graalin olla todellinen esine.

Starting: 03-10-2025 03:10:00

End
03-10-2025 03:40:00

Lyhytelokuva isästä ja pojasta, perisuomalaisesta uhmasta ja jääräpäisyydestä tämän päivän maalaismaisemassa. Tässä suhteessa ei valiteta, ei anneta periksi eikä ainakaan myönnetä. O: Maarit Lalli, 1999.

Starting: 03-10-2025 03:40:00

End
03-10-2025 04:00:00

Pohjois-Kreikan rauhallisessa merenrantakylässä kokki Rick Stein maistaa suolaisia filotaikinapiirakoita, jotka ovat paikallinen myyntimenestys. Ravintoloissa suositaan uppopaistamista ja meren herkkuja.

Starting: 03-10-2025 04:00:00

End
03-10-2025 05:00:00

Osa 4/5. German poikkeaa tänään tavoistaan ja tarjoaa miehistölle pikaruokaa, uruguaylaisia hampurilaisia. Anne pääsee mukaan filippiiniläisten uudenvuodenjuhlaan ja aluksen pelastusharjoitukseen. Ruotsin televisio.

Starting: 03-10-2025 05:00:00

End
03-10-2025 05:30:00

2/10. Jonas Leksell yrittää avustaa antiloopinvasan hoitamisessa. Intiassa hän pääsee ruokkimaan norsuja. Miten lehmän sorkat vuollaan nykyään.

Starting: 03-10-2025 05:30:00

End
03-10-2025 06:00:00

Jørgen ja Nikolaj haaveilevat hippileiristä ja panostavat väreihin. Tällä kertaa he haluavat pataan meren älykkäimmän eläimen mustekalan. Mutta ken onkaan lopulta fiksuin, kaverukset vai mustekala? Jos pyydystys ei tuota tulosta, he saavat syötäväkseen peräaukkonsa kautta hengittävää eläintä.

Starting: 03-10-2025 06:00:00

End
03-10-2025 07:00:00

Tilalle haetaan lampaita syyserotuksesta. Uimalammikko saa sillan. Pian juhlitaan sadonkorjuuta. Entä mitä haaveilutornille kuuluu? Sarjassa keksijä-Erik perheineen unelmoi omavaraisesta elämästä maatilallaan.

Starting: 03-10-2025 07:00:00

End
03-10-2025 07:40:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Stavangerin maisemiin.

Starting: 03-10-2025 07:40:00

End
03-10-2025 07:54:00

Norjalaiset liikkuvat mielellään luonnossa. Kaupunkien ympäristöissäkin on runsaasti nähtävää. Tänään tutustutaan Tromssan maisemiin.

Starting: 03-10-2025 07:54:00

End
03-10-2025 08:10:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 03-10-2025 08:10:00

End
03-10-2025 08:14:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 03-10-2025 08:14:00

End
03-10-2025 08:18:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 03-10-2025 08:18:00

End
03-10-2025 08:22:00

Sarja vie katsojansa Norjan upeisiin maisemiin. Luvassa jylhiä tuntureita, kapeita vuonoja ja tuttuja norjalaisia maamerkkejä Holmenkollenilta Huippuvuorille. Tuotanto Norsk Rikskringkasting As (2018-2019).

Starting: 03-10-2025 08:22:00

End
03-10-2025 08:32:00

Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna.

Starting: 03-10-2025 08:32:00

End
03-10-2025 08:34:00

Tukahduttava kuumuus ja loputtomiin haarautuvat metsäpolut ovat Mikko "Peltsi" Peltolan seuraavan haasteen tiukimmat vastukset. Tavoitteena on ajaa neljäsataa kilometriä neljässä päivässä.

Starting: 03-10-2025 08:34:00

End
03-10-2025 09:03:00

Skivessä antiikin ja arvoesineiden asiantuntijat näkevät sodanaikaisen taulun ja vanhoja Lego-palikoita. Ostajat tekevät ennennäkemättömän päätöksen. Cecilie puolestaan vierailee paikallisella panimolla.

Starting: 03-10-2025 09:03:00

End
03-10-2025 10:01:00

Kausi 3, 3/8. Taras ja Tanja tahtoivat pois kaupungin hälystä. Nyt he rakentavat unelmataloaan. Suunnitelmat ovat suuret ja toiveita on paljon, mutta saavatko he vanhan talonsa myytyä ajoissa, niin että rahat riittävät? Tuotanto: SVT, 2016.

Starting: 03-10-2025 10:01:00

End
03-10-2025 11:00:00

Katsellaan Elizabethin kanssa Tilkku ja Nukka, Kaapo, Luonto yllättää aina, Hannes Hamsteri, Tähtioppilas, Vegesaurukset sekä Mira ja Viksu.

Starting: 03-10-2025 11:00:00

End
03-10-2025 12:00:00

7. kisapäivän kooste. Petteri Peitso (F11 kiekko), Amanda Kotaja (T54 400 m), Iida Lounela (T12 100 m), E-P Mattila (T54, 100 m). New Delhi, Intia. Selostus Jari Haapala ja Tuomas Törrönen.

Starting: 03-10-2025 12:00:00

End
03-10-2025 12:20:00

Kamppailu Kansallisen liigan toisesta sijasta ylivoimaisen HJK:n jälkeen on ollut tiukka läpi kauden. Helsingissä pelattavassa HPS-KuPS-ottelussa on taas tärkeitä sarjapisteitä jaossa. Lähetyksessä seurataan myös miten Åland Unitedin käy kotiottelussaan HJK:ta vastaan. Selostus Matti Härkönen, asiantuntija Essi Sainio ja juontaja Hinni Hirvonen.

Starting: 03-10-2025 12:20:00

End
03-10-2025 14:40:00

Anne Söderlund on kädenväännön nelinkertainen maailmanmestari. Ämpärillisen kultamitaleita voittanut ähtäväläinen kuvailee itsensä todella laiskaksi. Osa tarvittavasta treenistä tulee ilmaiseksi työn ohessa, mutta MM-kultatekniikka on jalostunut pihan kädenvääntöparakissa. Kohta mitaliämpäri on vaihdettava isompaan.

Starting: 03-10-2025 14:40:00

End
03-10-2025 14:50:00

Joonas Kuivalainen on näyttämisen halusta ja muiden epäilyistä elävä moninkertainen maailmanmestari. 120-kiloinen salolainen on sisäsoudun ME-mies, leuanvedon MM-mitalisti, meriviisiottelun EM-voittaja ja hengenpelastuksen SE-haltija. Hän tarvitsee urheilua ja treeniä. Muuten hän sekoaa.

Starting: 03-10-2025 14:50:00

End
03-10-2025 15:00:00

Häkkiin asetellun lääketutkijan henkirikos pakottaa virkavapaalla olevan Karpin takaisin töihin ja Nurmen työpariksi. Ruumiin selästä löytyvät viillot vievät kohti monimutkaista murhamysteeriä. Karpin tytär Henna törmää vankilasta vapautetun rikollisen ankeaan arkeen.

Starting: 03-10-2025 15:00:00

End
03-10-2025 15:45:00

YleXPopia juhlitaan tänä vuonna Turun Kupittaanpuistossa, missä katsojia viihdyttää Suomen eturivin artistit Averagekidluke, OLGA, Goldielocks, HUGO, Mirella ja Turisti.

Starting: 03-10-2025 15:45:00

End
03-10-2025 16:30:00

Kun Ace of Base nousee Billboard-listojen kärkeen The Sign -albumillaan, saksalainen fani murtautuu Berggrenin perheen lapsuudenkotiin. Kaikki bändin jäsenet joutuvat palkkaamaan henkivartijat.

Starting: 03-10-2025 16:30:00

End
03-10-2025 17:12:00